”Aika moni ostamamme tavara kun on parin vuoden päästä rojua tai jätettä” – Silmät kierrättämiselle avaa tehokkaasti ympäristöasiantuntija Anu Kaila

Ympäristöasiantuntija Anu Kaila yrittää olla saarnaamatta. Silti hän haluaa muistuttaa, ettei yksikään tavara tule tyhjästä, eikä myöskään häviä tyhjyyteen – siksi kaiken tulisi kiertää.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Anu Kaila pyrkii nauttimaan tavaraa enemmän hyvistä oivalluksista. ”Ja kun tarvitsen jotain, käyn käytetyt vaihtoehdot läpi.”

Ympäristöasiantuntija Anu Kaila yrittää olla saarnaamatta. Silti hän haluaa muistuttaa, ettei yksikään tavara tule tyhjästä, eikä myöskään häviä tyhjyyteen – siksi kaiken tulisi kiertää.
Teksti: Irina Björkman

Matokompostori, jonka uumenissa luikertelee pulleita lieroja on yksi Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ympäristöasiantuntijan työvälineistä. Vuodessa on useita päiviä, jolloin Anu Kaila nappaa toimistosta lieroja mukaansa ja lähtee johonkin pääkaupunkiseudun päiväkodeista. Paikan päällä ryhdytään sitten hommiin: tarvitaan multaa, kasteltuja kananmunakennoja ja madoille syötävää.

”Lapset yleensä rakastavat kompostorin pystytystä. Käsien multaan kaivaminen on monelle jo elämys”, Anu Kaila kertoo.

Ja samalla he oppivat jotain tärkeää luonnon kiertokulusta.

Päiväkoti-ikäisten lisäksi Kaila opettaa kaikenikäisille, miksi kierrättäminen on tärkeää ja miksi se kannattaa. Vaikka mahdollisuuksia olisi nykyään vaikka kuinka, hän yrittää välttää saarnaamista.

”Parasta on, jos kierrättäminen piristää. Lapsi voi ristiä kompostimatoja, näperrellä mullan kanssa tai vaikkapa tehdä vanhoista tavaroista jotain ihan uutta. Aina ei tarvitse aloittaa jätevuorista.”

Vaatesäkkejä mäen verran

Jätevuoria silti on. Ja tavaraa, josta ihmiset haluavat päästä eroon.

Kun Anu Kaila esittelee jotakin Kierrätyskeskuksen kaupoista, yleisin reaktio on tavaran määrän hämmästely. Sitä on valtavasti. Niin kuin vaikkapa Espoon Nihtisillassa, Kierrätyskeskuksen lajittelukeskuksessa, jossa valtavan kokoinen varastotila tulvehtii vaatesäkeistä. Kasa nousee niin korkealle, että sen päältä liukumäkeä laskemalla ehtisi saada ihan kunnon vauhdit. Eikä jätesäkkimäki ehdi huveta kuin hetkeksi, sillä vaikka säkeistä lajitellaan vaatteita joka päivä myyntiin, lisää tulee jatkuvasti.

”Vaatteita ostetaan Suomessa edelleen aika surutta. Harvoin ehkä pysähdymme ajattelemaan, että kaikki materiaalit, myös niiden vaatteiden, ovat peräisin luonnosta. Tosi moni yllättyy, kun kuulee, kuinka niin useat vaatteet on tehty öljystä. Edelleen ajatellaan, että päällä on suurin piirtein vain puuvillaa tai villaa.”

Oli materiaali mitä tahansa, ne kuluttavat ympäristöä. Kaksi kolmasosaa vaatteiden ympäristövaikutuksesta syntyy jo tuotantovaiheessa, sillä valmistamiseen kuluu paljon vettä, energiaa ja kemikaaleja. Jotain surutta ostamisesta kertoo myös meidän vaatejätemäärämme. Sitä syntyy Suomessa noin 70 miljoonaa kiloa vuodessa ja määrä on kasvamaan päin.

”Siksi me Kierrätyskeskuksessa kierrättämisen lisäksi myös aina kehotamme harkitsemaan jokaista ostopäätöstä. Aika moni ostamamme tavara kun on parin vuoden päästä rojua tai jätettä”, Anu Kaila toteaa.

Kuluttaminen kuriin

Kaikki kuluttamamme ei onneksi päädy roskiin ja kaatopaikalle. Suomalaiset ovat Kailan mukaan nykyään todellista kirpputorikansaa. Lähes joka paikkakunnalta löytyy ainakin yksi kirpputori ja lastenvaatteet kiertävät jopa erinomaisesti käyttäjältä toiselle.

”Emme me suomalaiset silti ole mitään huippuja kierrättäjiä, kulutamme edelleen liikaa luonnonvaroja, niin kuin kaikki länsimaalaiset.”

Itse asiassa suomalaiset kuluttavat laskennalliset vuosittaiset luonnonvarat loppuun aina reippaasti etuajassa. Viime vuonna ylikulutuspäivä oli jo huhtikuun alussa, mikä olin noin neljä kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin.

”Asuminen, syöminen ja liikkuminen kuluttavat meillä luonnonvaroja eniten, ja niihin pitäisi kipeimmin kehittää uusia ratkaisuja. Ja ennen kaikkea meidän pitäisi suunnata kulutuksemme yhä enemmän palveluihin luonnonvarojen sijaan.”

Shoppailu rentouttaa tai piristää, on lause, väittämä, jonka Anu Kaila haluaisi kyseenalaistaa.

”Voisiko saman piristyksen saada jalostamalla jotain jo olemassa olevasta tai innostumalla joistain aineettomista lahjoista ja tekemisestä – tähän suuntaan meillä kaikilla olisi todellinen asennemuutoksen paikka.”

Kailan mielestä on mahtavaa, että kaikenlainen tuunaus on nykyään suosittua. Se, että opetellaan uudelleen parsimaan, korjaamaan ja tekemään käytetystä jotain kaunista.

Niin kuin tuunattuja huonekaluja, jollaisella Kailakin istuu. Kirkkaansinisellä kankaalla päällystetty nojatuoli on Kierrätyskeskuksen Plan B -mallistoa, johon kuuluu värikkäitä uusiotuotteita hameista vöiden avulla toisiinsa kiinnitettyihin kirjahyllyihin tai sulkapallomailoista tehtyihin kipukoukkuihin.

”On todella tärkeää, että näillä tuotteilla on design-maine. Kierrätetty tavara ja vaate voivat olla erittäin laadukkaita, sellaisia, joihin ei uutena olisi monella varaa.”

Kestävää kulutusta pitäisi Kailan mielestä edistää myös lainsäädännöllä. ”Myös tuottajien luonnonvarojen kulutusta on tulevaisuudessa verotettava tiukemmin”, hän toteaa.

Kestävää kulutusta pitäisi Kailan mielestä edistää myös lainsäädännöllä.
”Myös tuottajien luonnonvarojen kulutusta on tulevaisuudessa verotettava tiukemmin”, hän toteaa. Jonne Räsänen

Kahdeksan jäteastiaa

Anu Kaila on työskennellyt koko työikänsä Kierrätyskeskuksessa. Koulutukseltaan hän on ympäristöbiologi ja -kasvattaja.

”Luonnontieteellisiä aloja opiskelemaan minut veti rakkaus eläimiin ja eläinten oikeudet. Tietoisuus ja huoli ympäristöstä kasvoivat sitten opiskelujen ja tiedon lisääntyessä.”

Jossain vaiheessa opintoja Kaila löysi kasvatusnäkökulman ja opiskeli myös opettajaksi.

”Sitä kautta olen löytänyt jotenkin positiivisemman lähestymistavan ympäristöasioihin, sillä muuten tämä voisi olla vain masentavaa. En voi mennä päiväkotiin saarnaamaan luonnon tuhoutumisesta, vaan siellä on parempi hämmästellä niitä matoja tai tuunata keppihevosia vanhoista sukista”, Kaila nauraa.

Silti Kaila pyrkii elämään, ainakin suurimmaksi osaksi, niin kuin opettaa. Hän kulkee työmatkat polkupyörällä tai joukkoliikennevälineillä, ostaa suurimman osan tarvitsemastaan käytettynä ja kierrättää. Kailan keittiöstä löytyy kahdeksan eri kierrätysastiaa.

”Lasi, muovipakkaukset, palautuspullot, kartongit, metallit, biojäte, sekajäte, vaaralliset jätteet”, hän luettelee.

Tällä metodilla hänelle jää oikeastaan tosi vähän mitään perinteiseen sekajätepussiin. Eikä lajittelu edes rasita, se on jo niin verissä.

”Ja pääkaupunkiseudulla useissa taloyhtiöissä kierrätys on tehty niin helpoksi, että se vie yksittäiseltä ihmiseltä todella vähän aikaa ja energiaa.”

Yhäkään Kaila ei halua saarnata.

”Minulla ei ole mitään tarvetta paheksua kenenkään toimia, eikä siitä ole mitään hyötyä. Sitä paitsi olen huomannut, että ihmiset syyllistyvät ympäristöasioista hurjan herkästi, joten välttelen jakamasta lähipiirissänikään minkäänlaisia neuvoja aiheesta”, Kaila hymähtää.

Kännykät kullaksi

Mitä meidän sitten pitäisi tehdä, ettemme hukkuisi jätteisiin tai kuluttaisi luonnonvarojamme ennen aikojaan?

Kailan mielestä kaikki pienetkin, ja etenkin pienet, teot ovat tarpeen. Moniin isoihin, niin kuin asumiseen, emme voi joka päivä vaikuttaa.

”Asuahan jossain täytyy, ja sitä säätelee myös raha, mutta juuri ruoka- ja vaatevalintoihimme me voimme päivittäin vaikuttaa – sekä siihen, että ymmärrämme kaiken olevan luonnosta peräisin. Ostamme laatua ja kun joudumme luopumaan siitä, tiedämme, miten siitä luovutaan.”

Elektoniikka tuotta monille päänvaivaa. Esimerkiksi matkapuhelimet heitetään edelleen turhan usein sekajätteen sekaan, kun ne pitäisi kierrättää SER-valtuutetuille käsittelijölle, jotta kaikki kierrätyskelpoinen saataisiin hyötykäyttöön. Matkapuhelimissa kun on lukuisia arvokkaita metalleja, muun muassa kultaa niin, että miljoonasta osiin puretusta puhelimesta saataisiin 24 kiloa kultaa talteen.

”Ja sitten vielä puhelinten muovit ja lasit voidaan käyttää uudelleen teollisuuden tarpeisiin, eikä tämä maksa kierrättäjälle mitään.”

Kaikkea elektroniikkaakaan ei Kailan mielestä välttämättä tarvitse ostaa uutena.

”Yhden kannettavan tietokoneen valmistus on kuluttanut noin 300 kiloa luonnonvaroja. Saman verran säästää, jos hankkii käytetyn läppärin uuden sijasta”, hän kertoo.

Maatumisen ihme

Välillä, etenkin tällaisena harmaana ja lämpimänä talvena, Anu Kailakin myöntää välillä synkistelevänsä ympäristöahdistuksen kourissa. Mutta synkistelystä hän pääsee yleensä aina eroon käytännön teoilla – ja tekemällä työtä, jonka kokee arvokkaaksi.

”Tämä on niin konkreettista tekemistä. Meillä Kierrätyskeskuksessa asiakas saa jokaisesta ostoksesta kuitin, johon on merkitty, kuinka paljon sen hankinta on säästänyt luonnonvaroja. Se näyttää meille, että kaikesta siitä lajittelusta, korjaamisesta ja tavaroiden vastaanottamisesta on todella hyötyä.”

Keskuksessa lasketaan myös joka vuosi, kuinka paljon koko toiminta säästää luonnonvaroja. Vuosi sitten luku oli 54 miljoonaa kiloa.

”Aika usein kritisoidaan, että miksi tavarasta pitää maksaa, kun olemme ottaneet sen ilmaiseksi vastaan. Harva tajuaa, minkä työmäärän moni tavara saa osakseen. Sitä korjataan, tutkitaan, huolletaan ja ennen kaikkea lajitellaan jätesäkkivuorista eteenpäin, monen käsiparin kautta.Viime vuonnakin Kierrätyskeskuksen kautta kulki 5 miljoonaa tuotetta ja niistä kolmannes jaettiin ilmaiseksi.”

Tärkeintä Kailasta kuitenkin on, että kaikki mahdollinen kiertää. Se on myös lasten matokompostorin idea.

”Lapset viettävät hienosti sisustetun matokompostorin äärellä pitkiä toveja, seuraavat matojen elämää. Niitä ruokitaan huolella kaikenlaisilla ruuanjämillä, kuten salaatinlehdillä, jotka häviävät matojen suihin ja muuttuvat muhevaksi mullaksi, jota voi käyttää lannokkeena kasveille. Niin lapset oppivat, että luonnossa kaikki kiertää, se salaatinlehtikin.”

Lue myös: Tällainen on muovin matka uusiomuoviksi – Kaikki Suomen kotitalouksien muovijäte käsitellään yhdessä tehtaassa Riihimäellä

Lue myös: Muovi ei sovi lieroille – Tutkimus: muovit haittaavat selvästi lierojen kasvua

X