Sadan vuoden yrittäjyys – Yrittäjä Antti Kiikka: ”Tavoitteeni on, että kun lähden maailmasta, en omista enää mitään”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Antti Kiikka kertoo, että hänen kirjansa AK - Sadan Vuoden Urakka ei ole varsinaisesti myynnissä, mutta sen saa omakseen lahjoittamalla  25 € tai enemmän Koulutus Elämään -säätiölle, joka tukee lasten terveitä elämän­tapoja.
Antti Kiikka kertoo, että hänen kirjansa AK - Sadan Vuoden Urakka ei ole varsinaisesti myynnissä, mutta sen saa omakseen lahjoittamalla 25 euroa tai enemmän Koulutus Elämään -säätiölle, joka tukee lasten terveitä elämän­tapoja. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Perheyrittäjyys on vaatinut Antti Kiikalta irtisanoutumisen isän edessä, riitelyä, sovintoja, firman perustamista ja odottelua, että seuraava polvi kypsyy johtamaan. Se on opettanut, että hautaan lähdetään ilman lompakkoa.

Antti Kiikka asettuu nurmijärveläisen peltoaukeaman reunaan valokuvattavaksi. Takaa kohoaa tehdasrakennus, se tähdätään kuvaan mukaan. Kädessään miehellä on kirja, alkusyksystä ilmestynyt elämäkerrallinen historiikki AK – Sadan vuoden urakka, joka kertoo niin Kiikan, kuin hänen isänsä sekä isoisänsä yritystoiminnasta aina Viipurista nykypäivään.

Kun hyppysissä on itse kirjoitettu kirja perheyrityksistä ja takana kohoaa miehen itsensä perustama muovialan yritys, Premix Oy, on varmasti sopivaa puhua yrittäjyydestä – ja etenkin perheyrittämisestä.

Vai onko?

”Itse asiassa minulla on vähän ristiriitainen suhde perheyrittäjyyteen. Yrityksemme ei edes kuulu Perheyritysten liittoon. Välillä kun tuntuu, että liitossa päällimmäisenä agendalla on lähinnä perintöveron laskeminen”, Antti Kiikka hymähtää.

Eikä Antti Kiikka itse jatkanut isänsä johtamaa Teknosta, vaan perusti lopulta oman yrityksen neljäkymmentä vuotta sitten, sen saman, joka nyt siintää taustalla. Tosin siitä on nykyisellään kehkeytynyt perheyritys, jota johtaa Kiikan tytär Hanna Ristola. Ei Teknoskaan ole suvusta ja näköpiiristä kauaksi livahtanut. Se sijaitsee tien toisella puolella ja sitä johtaa Kiikan veljentytär.

Pakko päästä pois

Kun Antti Kiikka alkoi kirjoittaa suvun yritystoiminnan historiaa, hän kirjaimellisesti sukelsi menneeseen: isoisän aikaiseen Viipuriin, sodan vaiheisiin ja niitä seuranneisiin menetyksiin, suvun ja sukupolvenvaihdosten kiemuroihin. Hän päätti kirjoittaessaan olla niin suora kuin mahdollista, sillä perheen ja suvun kesken yrittäminen ei ole ollut vain mutkatonta auvoa, jossa peritään yritys ja aletaan johtaa sitä.

”Irtisanouduin itse 1970-luvun lopussa Teknokselta varatoimitusjohtajan pestistäni. En olisi pystynyt jatkamaan hetkeäkään kauemmin isäni johtamassa yrityksessä.”

Suunnitelmat olivat olleet ihan toisenlaiset. Kiikka oli kohonnut kauppakorkeakoulusta valmistuttuaan Teknoksessa markkinoinnin ja viennin tehtävistä varatoimitusjohtajaksi ja oli valmistautunut ottamaan yrityksen ohjat käsiinsä. Isä ei vain ollut valmis antamaan niitä hänelle. Ei, vaikka ikää oli jo 70 vuotta ja dementiasta oli jo selviä merkkejä.

”Se oli todella raskasta aikaa. Isä oli jyrkkä ja periksiantamaton. Osa työntekijöistä pelkäsi häntä, ja minä jouduin toimimaan asioissa jonkinlaisena välittäjänä.”

Niin Kiikka kertoi isälleen lähtevänsä yrityksestä.

”Hassua kyllä, siihen päivään loppuivat meidän riitamme. Olimme jälleen vain isä ja poika. Ehkä hän silloin muisti, miten tiukoille edellinenkin sukupolvenvaihdos oli ottanut.”

Sukupolvelta toiselle

Irtisanoutumisesta alkoi Antti Kiikan elämän parhaat vuodet, sellaisina hän ne nyt jälkikäteen näkee. Teknoksen Rajamäen-tehtaan viereen nousi hänen oma yrityksensä, nyt sähköä johtavien muovien globaali markkinajohtaja Premix.

”Olen aina ollut aika herkästi innostuva, joten uuden rakentaminen oli se minun juttuni, en enää joutunut mukautumaan menneeseen.”

Työ jaksoi poltella ja innostaa, kunnes 1990-luvun lopulla Kiikka havahtui, ettei kaikki ollut entisellään. Hän saattoi pitkäksi venyneen työpäivän jälkeen huomata, ettei ollut saanut mitään järkevää aikaiseksi.

”Se oli jonkinlainen burnout ja tajusin, että minun oli astuttava syrjään operatiivisesta johdosta, jotta yritys säilyisi elinvoimaisena.”

Päätös ei tietysti ollut niin yksinkertainen. Harvoinhan todellisuus sitä on. Ja miten jatkaa itse perustettua yritystä, kun omat lapset eivät vielä osoittaneet oikein innostusta johtotehtäviin?

Aluksi tehtävään päätettiin pestata vanha ystävä, ikään kuin ylimenokaudeksi.

”Lopulta toimitusjohtajana ehti toimia kolme eri henkilöä. Olin jo valmistautunut toisenlaiseenkin lopputulokseen, sillä en halunnut painostaa jälkipolvea. Ehdimme käydä keskusteluja ulkopuolisen ostajan kanssa ja saimme alustavan tarjouksenkin. Kun tyttäreni Hanna näki sen, hän totesi, että ei tämä firma näin vähän väärti ole. Niin hänestä tuli toimitusjohtaja ja hyvä tulikin.”

Irti vallan kahvasta

Niin Premix säilyi perheyrityksenä. Hannan lisäksi poika Tuomas Kiikka johtaa uuden liiketoiminnan kehittämistä. Antti Kiikka siirtyi 70 vuotta täytettyään hallituksen puheenjohtajan paikalta hallituksen rivijäseneksi.

”Oman suvun historia on myös opettanut, ettei pidä roikkua väkisin vallassa. Isänikin oli jo 45-vuotias, ennen kun hän pääsi johtamaan isänsä sijaan Teknosta. Minä päästin irti, vaikka varmasti puutun edelleen välillä hanakasti – ja innostun uudesta”, Kiikka naurahtaa.

”Oman suvun historia on myös opettanut, ettei pidä roikkua väkisin vallassa. Minä päästin irti, vaikka varmasti puutun edelleen välillä hanakasti.”

Parissakymmenessä vuodessa yrityskulttuuri on kuitenkin muuttunut paljon, johtaminen ja teknologia ovat täysin toisenlaista kuin Kiikan toimitusjohtaja-aikoina ja samalla yritysten on yhä enemmän kiinnitettävä huomiota niin julkisuuskuvaansa ja maineenhallintaansa. Eikä firmaa pyöritetä vain perheyrittämisen eetoksella ja olkapään takaa neuvomalla, vaan jatkuvasti uudistumalla ja rekrytoimalla fiksusti.

”Mutta luopumisesta voi tehdä myös helppoa, tai ainakin helpompaa kuin mitä edelliset sukupolvet ovat tehneet. Minusta sukupolvenvaihdoksistakin maalataan aika lailla turhan mustia piruja seinille. Meillä oli vaihdosta tekemässä hyvät asianajajat ja siihen käytettiin hyvin aikaa, useampia vuosia. Ei minulle jäänyt sellaista ajatusta, että olisimme talou­dellisesti siinä liiaksi menettäneet.”

Antti Kiikka

Antti Kiikka tietää, kuinka monimutkaiseksi perheyrityksen sukupolven­vaihdos voi mennä. Siksi hän on pyrkinyt siihen, että asiat hoidettaisiin avoimesti ja mahdollisimman joustavasti. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Rahasta pitää puhua

Niin talous ja raha, niistä Antti Kiikka haluaa vielä puhua, ihan siksi, että suhde rahaan on perheyrityksissä usein arka aihe ja aiheuttaa vaiettuna herkästi mielipahaa.

”Firman on oltava rikas, ei omistajan, oli yksi isäni hokemista. Varmasti hän oli sen omalta isältään oppinut. Tällä sinällään hyvällä tavoitteella on ollut kääntöpuolensakin.”

Kikka kertoo, että Teknoksessa vähemmistöosakas möi kilpailijalle osakkeensa, jotka eivät tuottaneet osinkovirtaa.

”Hän kyllä tarjosi niitä ensin meille, mutta en saanut silloin isääni ylipuhuttua niiden ostamiseen, joten osakas myi ne Kemiralle, joka omisti Tikkurilan. Osakkeet kyllä lunastettiin takaisin ja se lopulta, vähän pakon edestä laukaisi sukupolvenvaihdoksen”, Kiikka kertoo.

”Lopputuloksena veljeni osti minut ja isäni ulos yrityksestä. Jos rahasta olisi puhuttu avoimemmin, sellaista tilannetta ei olisi syntynyt.”

Kiikka on tyytyväinen, että on itse pystynyt aina puhumaan raha-asioista avoimesti.

”Lapseni suhtautuvat rahaan niin pragmaattisesti. Esimerkiksi vaikeina vuosina on ilman soraääniä jätetty osingot nostamatta. Tärkeää on, että rahaa osaa käyttää ja käsitellä oikein ja järkevästi, ilman pröystäilyä.”

Edellisen sukupolven kanssa raha aiheutti jopa välirikkoja, mutta vanhat riidat on selvitetty jo vuosia sitten. Ja niistä on opittu. Kiikka on itse luovuttanut jo lähes kaiken omaisuutensa jälkeläisilleen.

”Tavoitteeni on, että kun lähden maailmasta, en omista enää mitään.”

Periytyykö yrittäjyys?

Mutta vielä Antti Kiikka ei ole maailmasta luopumasta. Kaikkea kiinnostavaa riittää. Yritykselläkin menee hyvin. Merkittävänä kasvun lähteenä on koronatestauksessa tarvittavien sähköä johtavien pipettien muoviset kärjet. Premixillä on markkinasta maailmanlaajuisesti leijonanosa.

”Tämä voi tuntua pieneltä, mutta niitä kärkiä tarvitaan miljardeja.”

Yrityskuviot eivät luultavasti koskaan haalene Kiikan elämästä. Ne ovat kasvaneet kiinni mieheen, eikä hän edes tiedä, miksi. Ei häntäkään kotona painostettu yrittäjäksi. Kiikka ei muista, että yritysasioista olisi kotona puhuttu juuri mitään, vaikka elämään valmistettiin muuten.

”Käytöstavoista oltiin tarkkoja. Etenkin isä oli. Yksi hänen tempuistaan oli, että lapsille pantiin ruokapöydässä kumpaankin kainaloon kirjat ja niiden kanssa piti sitten syödä ryhdikkäästi haarukalla ja veitsellä.”

Samaan jäykistelyyn Kiikka ei enää omia lapsiaan kasvattanut, vaikka halusikin taata heille hyvän kielitaidon ja yleissivistyksen.

”Jotain jatkumoa tässä on. Kun itse olin lapsi, vietettiin kesät ruotsinkielisellä alueella, jotta oppisin ruotsia, mutta lähinnä paikalliset lapset oppivat suomea. Kun teimme Premixissä aikoinaan kauppaa ruotsalaisyrityksen kanssa ja kerroin ruotsiksi Hannalle, joka oli silloin hallintojohtaja, että minkälaiset maksut toivoimme hänet hoitavan, hän kysyi minulta, että ’Kan jag betala på engelska?`”, Kiikka nauraa.

Kun Kiikka kirjoitti kirjaansa, hän mietti pitkään, onko yrittäminen jotenkin geeneissä vai kenties opittua. Edelleenkään hän ei osaa siihen vastata. Kiikka sai kyllä isältään monia hyviä oppeja yrittämiseen. Niin kuin sen, että perheyrittäjä pystyy palkkaamaan itseään fiksumpia ihmisiä. Tai että virheitä saa tehdä.

”Ja niitä on tehty. Tosin niistä on opittava, eikä niitä saa toistaa. Tätä neuvoa olen tarjoillut myös seuraavalle polvelle. Olen ilokseni huomannut, että se on mennyt aika hyvin perille.”

Lue myös: Koe Saimaan ainutlaatuinen järviluonto – Kari-Matti Vuori perusti luontokeskuksen, joka tuo tutuksi myös kestävämpiä tapoja toimia tulevien sukupolvien hyväksi

X