Ukrainalainen Sasha ystävystyi pappismunkki Haritonin kanssa: ”Hän on minulle kuin isä”

Kirkkonummen isä Haritonin ja ukrainalaisen Oleksandr Shultsin ystävyyteen kuuluvat ruoka, rukous ja huumori. Ukrainan sota ahdistaa heitä niin, ettei siitä voi koko ajan puhua. On oltava muutakin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Isä Haritonin huumori tarttuu ukrainalaiseen Sashaan. Hyvä ruoka ja parempi mieli, ajatellaan Pokrovan veljesyhteisössä Kirkkonummen Jorvaksessa. © Sanna Liimatainen

Kirkkonummen isä Haritonin ja ukrainalaisen Oleksandr Shultsin ystävyyteen kuuluvat ruoka, rukous ja huumori. Ukrainan sota ahdistaa heitä niin, ettei siitä voi koko ajan puhua. On oltava muutakin.
Teksti: Pirjo Wesaniemi

Vanhat ikonit katsovat seiniltä Pokrovan luostariyhteisön suuressa ruokasalissa, kun rakentajapappismunkki isä Hariton, 69, tarjoilee ruokaa nälkäiselle ystävälleen Sashalle, 49.

Kristallikruunu ja slaavilainen rönsyilevä sisustus luovat hartaan tunnelman ruokahetkeen Kirkkonummen Jorvaksessa.

Sasha ja Hariton tapasivat Pokrovan kirkossa kymmenen vuotta sitten. Ystävyys on jatkunut siitä asti.

Miehet puhuvat keskenään venäjää. Ukrainasta 12 vuotta sitten Suomeen muuttanut Sasha eli Oleksandr Shultsh selviäisi toki auttavasti myös suomenkielellä.

Hariton tuo keittiöstä maukasta portviiniporsasta, pilahviriisiä ja inkivääriporkkanoita, jälkiruoaksi Runebergin torttuja. Isäntä pahoittelee pilke silmäkulmassa, että pitää tyytyä viljaporsaaseen, kun villisikaa ei ollut saatavilla.

Reseptin portviiniporsaaseen Hariton sai presidentti Urho Kekkoselta, jolle oli laittamassa ruokaa erään valtiovierailun yhteydessä Lahden Seurahuoneella.

Rakkaus ruokaan yhdistää näitä miehiä, samoin uskonto.

Ystävät kulkevat yhtä jalkaa Pokrovan kirkkoon. Se toimi leipomona ja sellinä Neuvostoliiton vuokratessa Porkkalaa vuosina 1944–56. © Sanna Liimatainen

Ystävät kulkevat yhtä jalkaa Pokrovan kirkkoon. Se toimi leipomona ja sellinä Neuvostoliiton vuokratessa Porkkalaa vuosina 1944–56. © Sanna Liimatainen/Otavamedia

Ystävät rakastavat ruokaa

Ukrainalainen Oleksandr Shultsh, 49, on varsinaiselta ammatiltaan sähköinsinööri, mutta kouluttautui Suomessa opettajaksi Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa. Hän opettaa sähkötöitä Tekniikan ammattikoulussa. Lisäksi hänellä on yhden miehen yritys, jonka kautta hän tekee sähköurakoita – Haritonin mielestä liikaa. Sasha sanoo olevansa vähän työhullu urakkapoika.

Sasha tekee kaikki veljesyhteisön sähkötyöt, mistä kiitoksena Hariton pitää ukrainalaisen ruoassa. Välillä uurastus on maksettu kymmenillä annoksilla hirvenlihalasagnea.

”Rakastan hänen ruokiaan”, Sasha sanoo.

Hariton on myös opettanut Sashan kokkaamaan venäläisen keittiön ruokia, jotka eroavat ukrainalaisesta keittiöstä.

Haritonin juuret ovat Venäjällä, joten kielitaito ja kulttuuri ovat tulleet hänelle tutuiksi. Jäätyään eron jälkeen yksin poikiensa kanssa Hariton oli heidän kanssaan useita jaksoja Konevitsan luostarissa Venäjällä 90-luvun alkupuolella .

Hariton on mestarikokki, jolla on mielenkiintoinen historia. Nuorena noviisina hän oli Valamon luostarissa, mutta tuli heitetyksi ulos, koska söi paaston aikaan salaa luostarin keittiössä. Rakastat ruokaa enemmän kuin Jumalaa, hänelle sanottiin.

Myöhemmin Hariton tuli tunnetuksi Helsingin Kasarmintorin vieressä sijainneesta venäläisestä ravintolastaan Galleria Haritonista (1991–2004). Hän on ollut perustamassa myös Helsingin venäläistä ravintolaa Aleksander Nevskiä sekä Savoy-hotellin ravintolaa Moskovassa. Onpa hän ollut kokkina Yhdysvaltain Moskovan suurlähetystössä ja Suomen Kenian suurlähetystössä.

Sashallekin ravintolamaailma on tuttu. Suomeen muutettuaan hän työskenteli vuoden keittiöapulaisena ranskalaisessa ravintolassa Helsingissä. Hän on myös toiminut kaksi vuotta vapaaehtoisena Helsingin ortodoksikirkossa, koska hän nauttii saadessaan olla avuksi.

Likööriä lääkkeeksi

Hariton on seilannut ravintoloiden ja luostareiden välillä. Hän perusti Pokrovan veljesyhteisön 25 vuotta sitten, muttei sillä ole vieläkään luostarin statusta.

Jäljellä ovat enää rakentajapappismunkki isä Hariton ja pappismunkki isä Foma. Foma oli Haritonin yhtiökumppanina ravintolassa ja siirtyi veljesyhteisöön hänen kanssaan.

Ravintolamaailmassa toimiessaan Hariton tunsi paljon nimekkäitä ihmisiä. Heidän nimensä vilahtavat yhä veljesyhteisössä.

Yhden puutarhan nimi on Patrician puutarha, Lehtikuvan legendaarisen johtajan Patricia Seppälän mukaan.

Seppälä antoi Haritonille erityisen lahjan tämän perustettua luostarinsa. Hänen puutarhurinsa tuli luomaan ihmeellisen kukkien ja yrttien keitaan, joka pitäisi Haritonin kauniina, terveenä ja iloisena. Puutarhan sahramikrookuksista uutettiin ainetta, josta tehtiin likööriä.

Haritonilla on herkullisia tarinoita joka lähtöön. Yhdessä niistä ravintolamaailman guru Ragni Rissanen korkkasi joltain luostarilta saamansa Chartreuse-liköörin, kun hän vuonna 1996 luki lehdestä, että Hariton on ostanut tilan Kirkkonummelta perustaakseen luostarin.

Samalla lääkkeellä Hariton nyt hoitaa koronan jälkeistä yskäänsä.

Jo ennen koronaa Haritonin paino lähti laskemaan. Vuodessa se on pudonnut 40 kiloa.

Hariton syö vain aamiaisen ja päivällisen. Hän sanoo iän myötä oppineensa pitämään suunsa kiinni syödessä ja vähän myös puhuessa. Ikä tuo malttia.

Lue myös: Kotiseudun uskonnollisuus ahdisti Mikko Alataloa nuorena – Oma tie on vaatinut rohkeutta: ”Perustin ensimmäisen bändini Kiimingissä 13-vuotiaana”

Ystävät kehuvat toisiaan

Hariton on kertonut Sashalle suomalaisuudesta ja opettanut käytöstapoja ja yleissivistystä, että miehen olisi helpompi pärjätä täällä.

”Tykkään sellaisista ihmisistä kuin Hariton. Hän on niin viisas ja hauska”, Sasha kehuu ja jatkaa:

”Hän on minulle kuin isä. Aina kun minulla on ongelmia tai kysyttävää, soitan Haritonille.”

Sasha sanoo oppineensa Haritonilta elämän viisautta.

”Se on tärkeintä. Käytöstavat idässä ovat toisenlaisia, ja on tärkeä tuntea se ero.”

Hariton on vihitty munkiksi vuonna 2003.

”Hän on minun hengellinen isäni, joka antaa myös synninpäästön,” Sasha kertoo.

Hariton löytää uskovaisesta ystävästään monia hienoja piirteitä.

”Sasha on rehellinen ja oikeudenmukainen. Olen vain huolissani, kun hän uhraa elämäänsä niin paljon työntekoon. Itsekin olen kyllä ollut sellainen, joten ymmärrän sitä.”

Niin munkkina kuin ravintoloitsijana Haritonin suurin ilo on ollut tehdä töitä.

”Välillä 36 tuntia vuorokaudessa”, hän sanoo ja iskee silmää.

Sasha tuli aikoinaan Suomeen, koska hänen vaimonsa isän isä oli suomalainen, ja sukulaisia alkoi muuttaa tänne. Sasha ja vaimo erosivat myöhemmin, mutta ukrainalainen päätti jäädä Suomeen. Hänen kotinsa on nykyään Itä-Helsingissä.

Mutta aina kun Sasha matkustaa ulkomaille, isä Hariton siunaa hänet matkaan.

Ystävät tukevat toisiaan. Neitsyt Marian suojeluksen kirkossa Sasha saa hengellistä ohjausta. © Sanna Liimatainen

Ystävät tukevat toisiaan. Neitsyt Marian suojeluksen kirkossa Sasha saa hengellistä ohjausta. © Sanna Liimatainen

Lue myös: Piispa Mari Leppänen kohtaa sodan järkyttämiä vanhoja miehiä: ”Iltarukouksistani sanat ovat vähentyneet”

Sashalla on huolta sukulaisistaan

Hariton on käynyt usein Ukrainassa, ja hänellä on siellä ystäviä: pääasiassa Kiovassa.

Sashalla on 27-vuotias tytär Kiovassa ja äiti Keski-Ukrainassa. Hänellä on heistä kova huoli.

Miesten silmistä näkyy suuri suru Ukrainan sodasta. Uutisia vuosi sitten syttyneen sodan tuhoista tulee joka päivä. Se ahdistaa miehiä.

Yhteyttä Ukrainaan pidetään jatkuvasti. Onneksi on rukous.

Tilanne on niin paha, ettei siitä voi koko ajan puhua. On oltava muutakin.

Kirkkonummella asuu noin 450 ukrainalaista sotapakolaista. Heistä osa käy Pokrovan eli Neitsyt Marian suojeluksen kirkossa. Hariton järjestää siellä säännöllisesti palveluksia ja liturgioita; apuna ovat lukija, kuoro sekä 87-vuotias naiskanttori.

Pokrovan panihidassa muistellaan kuolleita.

Mutta ensi kesänä juhlitaan elämää maan päällä. Kesäkuussa Hariton täyttää 70 vuotta, ja sitä juhlitaan. Samassa kuussa Sasha täyttää 50.

Ehkä silloin Sasha soittaa harmonikkaa, jota opiskeli viisi vuotta Ukrainassa?

Osa Suomeen paenneista ukrainalaisista on löytänyt tiensä Pokrovan kirkkoon, jossa myös Sasha käy.Isä Hariton ottaa vastaa synnintunnustuksen. © Sanna Liimatainen

Osa Suomeen paenneista ukrainalaisista on löytänyt tiensä Pokrovan kirkkoon, jossa myös Sasha käy.Isä Hariton ottaa vastaa synnintunnustuksen. © Sanna Liimatainen/Otavamedia

Sashan tytär ja äiti ovat Ukrainassa. Hänellä on heistä kova huoli. Mutta aina voi rukoilla. © Sanna Liimatainen

Sashan tytär ja äiti ovat Ukrainassa. Hänellä on heistä kova huoli. Mutta aina voi rukoilla. © Sanna Liimatainen/Otavamedia

Isä Hariton

Luostariyhteisön isä Hariton Tuukkanen © Sanna Liimatainen

Luostariyhteisön isä Hariton Tuukkanen © Sanna Liimatainen/Otavamedia

SYNTYI: 1953 Lappeenrannassa.

ASUU: Veljesyhteisössä Pokrovassa Kirkkonummella yhdessä isä Foman kanssa.

PERHE: Kaksi poikaa ja neljä lastenlasta.

TYÖ: Luostariyhteisön jumalanpalvelukset ja keittiö.

HARRASTUKSET: Ruoka ja rukous.

AJANKOHTAISTA: Omien muistelmien kirjoitus.

LEMPIRUOKA: Tryffeliraviolit ja hanhenmaksa.

Olaksandr Shults

Aleksander Ashults (Sasha) © Sanna Liimatainen

Aleksander Ashults (Sasha) © Sanna Liimatainen/Otavamedia

SYNTYI: 1975 Ukrainan Zvenigorodkassa.

ASUU: Helsingissä.

PERHE: Tytär ja äiti Ukrainassa.

TYÖ: Johti Ukrainassa 161 työntekijän yritystä, nyt sähköinsinööri omassa yrityksessä ja opettaja ammattikoulussa.

HARRASTUKSET: Ei ole, ”kun teen niin paljon työtä”.

LEMPIRUOKA: Kaikki, mitä Hariton laittaa.

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 3/2023.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X