Ahma on suurpedoista salamyhkäisin – Näin Esko Poutanen sai sen vihdoin kuvattua: ”Ihmettelin ensin oliko karhunpentu herännyt talviunilta”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
ahma
Urosahmat ja pesimättömät naaraat voivat vaeltaa satoja kilometrejä. © Arto Wiikari/Om-arkisto
Rantasalmelainen Esko Poutanen ei ole koskaan nähnyt luonnossa ahmaa. Silti hän on kuvannut piilottelevaa otusta jo vuosien ajan.

Maalaistalon leivinuunissa tuli syö ahnaasti puita. Ulkona on pakkasta 20 astetta, sisällä samanmoinen lämmintä.

”Iltapäivällä paistan piirakoita”, leivontataidoistaan tunnettu talon emäntä Mirja Poutanen sanoo ja lisää samalla koivuhalkoja uuniin.

Isäntä Esko Poutanen nousee kiikkustuolistaan ylös. Hänelläkin on Tuusmäen kyläläisten hyvin tuntemia erityistaitoja. Sohvan vetolaatikon alta paljastuu toistakymmentä eläinten valokuvaukseen tarkoitettua riistakameraa siistissä järjestyksessä.

”Metsässä on tällä hetkellä vain kaksi kameraa kuvaamassa.”

Poutanen sanoo syyksi pakkaset.

Seuraavaksi katselemme tuvan seinällä olevia ainutlaatuisia valokuvatauluja. Niissä esiintyvät kaikki Suomen suurpedot.

”Noista jokaisen suden, ahman, ilveksen ja karhun olen kuvannut tästä ihan kotini lähiympäristöstä.”

Kuvaus vei mennessään

Viime vuosina luontoihmisten suureen suosioon nousseet riistakamerat muistuttavat tekniikaltaan turvakameroita. Ne voi viedä maastoon ja jättää oman onnensa nojaan valvomaan eläinten liikkeitä. Kuvaaminen onnistuu yöllä ja päivällä.

Riistakamerakuvauksessa Esko Poutanen on kokenut taitaja.

”Hankin ensimmäisen kameran muistaakseni vuonna 2008 eli heti kohta kun niitä alkoi ilmestyä markkinoille.”

Tuosta ajasta kamerat ovat kehittyneet huimasti. Kuvanlaatu on parantunut, mutta Poutasen mielestä merkittävimpänä uudistuksena kamerat lähettävät nykyään kuvat metsästä suoraan sähköpostiin tai kännykkään.

Aluksi Poutanen kuvasi nuolukivillä vierailevia hirviä. Eläintiedon myötäjäisinä on karttunut muitakin taitoja.

”Riistakamerakuvauksen myötä olen opetellut käyttämään tietokonetta ja muitakin digilaitteita”, hiljattain 80 vuotta täyttänyt luonnontuntija kertoo.

Hän myöntää mielenkiintoisen harrastuksen pitävän ikäihmisen virkeänä. Kuin vakuudeksi Poutanen koppaa tuvan pöydältä tabletin. Hän avaa sen tottuneesti ja alkaa esitellä kuva-aarteitaan.

Kaikista komeimmista Poutanen on teettänyt myös paperikuvia. Niitä lojuu esiteltävänä pöydällä.

”Katsoppas. Eikö olekin hieno?”, sormi osoittaa lumisesta kuopasta nousevaa tummakarvaista eläintä.

”Eikös se ole ahma?”

”Onhan se”, mies myhäilee.

Esko Poutanen on kuvannut ahmaa ja nähnyt sen jäjlkiä, mutta luonnossa ahma on pysytellyt piilossa. © Jere Malinen

Esko Poutanen on kuvannut ahmaa ja nähnyt sen jäjlkiä, mutta luonnossa ahma on pysytellyt piilossa. © Jere Malinen

Ahma on salamyhkäinen suurpeto

Suurpedoistamme tuntemattomin, ahma, oli pitkään tunturien tarunhohtoinen kummajainen. 1990-luvun alkupuolella Suomessa asusti enää muutama kymmenen ahmaa, nekin Ylä-Lapissa.

”Tällä hetkellä Suomessa elää noin 400 ahmaa. Laji levittäytyy vauhdilla kohti etelää ja ahmoista noin 250 asustaa jo poronhoitoalueen ulkopuolella”, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola kertoo lajin tuoreimmista kuulumisista.

Ahmojen etelän valloitusretki ja Esko Poutasen riistakamerakuvaus kohtasivat viitisen vuotta sitten. Tuolloin metsämiesten maastoon viemälle hirvenhaaskalle ilmestyi kummallisia lumijälkiä.

”Ihmettelin ensin oliko karhunpentu herännyt talviunilta.”

Parin yön päästä syyllinen selvisi.

”Sain elämäni ensimmäisen riistakamerakuvan ahmasta”, Poutanen muistelee yhä elämystä intoa täynnä.

Se oli sikälikin merkittävä hetki, sillä Poutanen saavutti erään unelmansa.

”Olin salaa toivonut, että saisin kuvattua kaikki Suomen suurpedot tästä ihan kotinurkilta”, Karjalasta evakkona Rantasalmen Tuusmäkeen 4-vuotiaana asettunut ikämies herkistyy.

Ahmoja on Suomessa arviolta noin 400 yksilöä. © Esko Poutanen

Ahmoja on Suomessa arviolta noin 400 yksilöä. © Esko Poutanen

Riistakamera­kuvaus vaatii myös digilaitteiden hallintaa, mutta kun intoa harrastukseen on, ei uuden oppiminenkaan ole liian hankalaa. © Jere Malinen

Riistakamera­kuvaus vaatii myös digilaitteiden hallintaa, mutta kun intoa harrastukseen on, ei uuden oppiminenkaan ole liian hankalaa. © Jere Malinen

Kymmenen hirvenpäätä

Esko Poutasen riistakamerakuvaus ei hänen ennakkouumoiluistaan huolimatta hiipunut ”neljän suoran” toteutumiseen, kaikkien suurpetojen ikuistamiseen.

”Päinvastoin, minähän vaan innostuin”, erämies nauraa.

Ja mikäpä oli innostuessa. Ahma nimittäin palasi Poutasen kuvauspaikalle seuraavana syksynä, kuten sen jälkeen joka syksy.

”Se ilmaantuu tänne samoihin aikoihin hirvijahtikauden käynnistyessä.”

Poutanen kehuu ahmaa fiksuksi eläimeksi.

”Se saa minulta helppoa evästä, kuten metsästyksestä yli jääviä hirvenluita ja roippeita.”

Tänä talvena ahma on kiikuttanut ruokintapaikalta piiloon Poutasen laskujen mukaan jo kymmenen hirvepäätä.

”Joskus otus on viikon, kaksi omilla reissuillaan, mutta palaa kyllä paikalle tarkastamaan tarjoilun.”

Helmi–maaliskuussa Poutasen seuraama ahma vaihtaa maisemaa.

”Valokuvista ja lumijäljistä päätellen epäilen sen olevan sama ahmayksilö. Ehkä kevät saa sen liikkeelle.”

Esko Poutanen on saanut ikuistettua riistakameraan Suomen kaikki suurpedot sekä paljon muitakin luonnossa liikkujia. © Jere Malinen

Esko Poutanen on saanut ikuistettua riistakameraan Suomen kaikki suurpedot sekä paljon muitakin luonnossa liikkujia. © Jere Malinen

Ahmojen tie vie etelään

Tutkimusprofessori Ilpo Kojola kehuu Esko Poutasen ahmaseurantaa.

”Metsästäjien ja luontoharrastajien kattava riistakameraverkosto on auttanut tutkimustyössä. Etenkin jos kuvissa on useampi ahma, on se merkki lisääntymisreviiristä.”

Valokuvista huolimatta luonnossa ahmoja on nähnyt harva. Niiden jälkiä kyllä havaitaan etenkin keväisin aivan Etelä-Suomesta saakka.

Kojola ei ihmettele ahmojen liikkeitä. Onhan ahma erinomaisen sitkeä kulkija.

”Urosahmat ja pesimättömät naaraat voivat vaeltaa satoja kilometrejä. Epävirallinen ennätys on yli tuhat kilometriä Tromssasta Oslon seudulle.”

Vaikka ahma onkin yleistynyt, on salamyhkäinen näätäeläin yhä suurpedoistamme tuntemattomin.

”Seuraamme koko ajan maamme ahmakantoja,” Kojola kertoo viritteillä olevasta yhteispohjoismaisesta ahmojen perinnöllisyystutkimuksesta.

”Ulosteista ja karvoista saisi määritettyä ahmojen yksilöllisen DNA-jäljen. Pääsisimme paremmin perille yksilömääristä, eläinten liikkuvuudesta ja sukulaisuussuhteista.”

Toistaiseksi eteläisimmät pesimähavainnot ovat Keski-Suomesta.

Ilpo Kojola epäilee ahman runsastuvan Etelä-Suomessa lähitulevaisuudessa.

”Ahma seurailee muita suuria petoja. Se pärjää siellä missä sudet ja karhut.”

Esko Poutanenkin innostuu.

”Kyllä minä kuvan ahmapentueesta tuvan seinälle kelpuuttaisin.”

Ahma voi vaeltaa pitkiä matkoja. © Jere Malinen

Lue myös: Luontokuvaaja Antti Leinosen ja Hemmo-ahman ystävyys kesti vuosia: ”Mitä pitempään vietin aikaa Hemmon kanssa, sitä enemmän kiinnyin”

X