Ahvenen määrä on vähentynyt rehevöitymisen takia – Olosuhteet suosivat nyt särkikaloja
Suomenlahden rehevöitymisen myötä särkikalat valtaavat elintilaa ahvenelta.
Suomenlahden ulkosaaristossa kutee yhä vähemmän ahvenia.
Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana ahvenen osuus myös ammatti- ja harrastajakalastajien saaliista on vähentynyt.
Kuteva naarasahven ei laske veteen yksittäisiä mätimunia, vaan se laskee mätinsä mätinauhana, joka tarttuu herkästi vesikasveihin ja risuihin eikä vajoa pohjaan.
Vielä 1970-luvulla Hangon ulkosaariston pieneltä tutkimusalueelta havaittiin noin 600 ahvenen mätinauhaa.
”Viime vuonna Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman sukeltajat kävivät läpi Hangon ja Tammisaaren ulkosaariston todennäköisimmät kutupaikat, eikä alueelta löytynyt ainuttakaan mätinauhaa”, kertoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Antti Lappalainen.
Mereltä lampiin
Vanha kansanomainen konsti houkutella kaloja kudulle on asettaa vesistön pohjaan havupuita tai niiden oksia. Viime kesänä Helsingin yliopisto ja Luonnonvarakeskus upottivat Hangon ja Tammisaaren vesille reilut 80 kuusenlatvusta kutualustoiksi ahvenille.
”Vain yhdestä latvuksesta löytyi ahvenen mätinauha”, Lappalainen kertoo.
Sen sijaan saman alueen poikasverkotuksista ahvenia nousi kohtalaisen runsaasti, kun taas vuoden 2017 poikasverkotuksissa ei ahvenenpoikasia tarttunut pyydykseen.
Myös Merenkurkun ulko-osissa on todettu, että ahven ei juurikaan kude mereen.
”Merenkurkun alueella ahvenet nousevat keväällä puroja myöten kutemaan merestä maankohoamisen seurauksena syntynyneisiin altaisiin sekä lampiin, ja poikaset vaeltavat samaa reittiä mereen.”
Ruskuaispussievästä
Ahvenen kutu käynnistyy merialueilla toukokuun alkupuolella ja jatkuu kesäkuun lopulle saakka. Ensin ahven kutee mataliin lahtiin ja siirtyy vesien lämmetessä syvempiin vesiin.
Mantereen lammissa vesi lämpenee nopeammin, ja ahven pääsee aloittamaan kutunsa toisinaan jo huhtikuussa.
”Lammikoissa meriveden sekoittuminen ei pääse häiritsemään kutua, ja pienten lampien voimakas eläinplanktontuotanto takaa myös kuorituville poikasille paremmin ravintoa kuin merenlahdet”, Lappalainen kertoo.
Ahvenenpoikasella on ruskuaispussi, josta se saa ravintoa muutaman päivän ajan.
Poikasten kriittisimmät hetket ajoittuvat siihen, kun niiden on ruskuaispussin tyhjennyttyä hankittava itse ravintonsa.
”Vain muutama prosentti vasta kuoriutuneista ahvenenpoikasista säilyy hengissä aikuisiksi asti.”
Rehevöitymisen vitsaus
Ahvenen kudun tyrehtymisen merialueilla arvellaan johtuvan etenevästä rehevöitymisestä.
Rehevöitymisen myötä ahvenelle tärkeän rakkolevän määrä saaristossa on vähentynyt, rihmalevän kasvu lisääntynyt ja vesi on samentunut. Muuttuneet olosuhteet suosivat särkikaloja, jotka vievät elintilaa ahvenelta.
”Maa- ja metsätalouden aiheuttama ravinteiden hajakuormitus kiihdyttää rannikko- ja saaristovesiemme rehevöitymistä”, Lappalainen kertoo.
Ilmaston lämpenemisen myötä maan routimisen ja lumipeitteen oletetaan vähentyvän ja sateiden lisääntyvän, mikä lisäisi vielä nykyisestään mantereelta meriin valuvaa kuormitusta.
”Ahvenet viihtyvät lämpimissä vesissä, mutta jos lämmintä kevättä seuraa kylmä alkukesä, kudulle ja koko vuoden poikastuotannolle voi käydä huonosti.”
© ISTOCKPHOTO
Tiesitkö tätä?
1. Ahvenkoiraat tulevat sukukypsiksi 3–5-vuotiaina ja naaraat 5–6-vuotiaina. Ahven on tehokas lisääntyjä, ja puolikiloinen naaras saattaa laskea 66 000 mätimunaa, jotka koiraat hedelmöittävät. Poikaset kuoriutuvat 2–3 viikon kuluttua kudusta.
2. Ravinnokseen pieni ahven käyttää eläinplanktonia. Myöhemmin ahven syö pohjaeläimiä ja pikkukaloja. Ahvenet erikoistuvat elinympäristönsä mukaan erilaisiin ravintokohteisiin. Suurimpien yksilöiden ravinto koostuu yksinomaan kalasta.
3. Vapaa-ajankalastajien vuotuinen ahvensaalis merialueelta on 2000-luvulla ollut noin kaksi miljoonaa kiloa. Ammattikalastuksen vastaava saalis on ollut hieman alle miljoona kiloa vuodessa.