Ebola lymyää yhä luonnossa – ”Voi levitä uudestaan milloin vain”

Jaa kaverilleTilaa Seura
ebola
Ebolaan menehtyneiden hautoja Kenaman hautausmaalla Sierra Leonessa marraskuussa 2014. © Francisco Leong/LK
Vuonna 2014 alkanut epidemia on saatu lähestulkoon kukistettua. Virus ei kuitenkaan ole kadonnut.

Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut Sierra Leonen ja Liberian ebolasta vapaiksi maiksi. Vaadittava 42 päivän ajanjakso ilman uutta tartuntaa on täyttynyt molemmissa maissa.

Guineassa todettiin uusi tartuntatapaus vielä marraskuun alussa, mutta näyttää siltä, että vuonna 2014 alkanut ja yli 11 000 kuolon uhria vaatinut epidemia on pian päihitetty.

Ebolavirus ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään.

”Ebola voi ilman muuta levitä ihmiseen vielä uudestaan”, erikoistutkija, epidemiologi Jussi Sane  Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo.

Virus on voimissaan Afrikan luonnossa.

Eurooppalaisissa lepakoissa?

Ebola on zoonoottinen eli eläimestä ihmiseen tarttuva virus, jonka isäntälajina pidetään hedelmälepakkoa. Virus ei aiheuta lepakoille oireita, mutta lepakot toimivat sen levittäjinä.

”Vuonna 2014 alkaneen ebolaepidemian uskotaan lähteneen liikkeelle lepakon tartuttamasta kaksivuotiaasta guinealaisesta pikkupojasta. Pojasta virus levisi hänen perheeseensä, sukuunsa ja niin edelleen”, Sane kertoo.

Ebola voi tarttua ihmisiin joko suoraan lepakosta tai viruksen saaneen eläimen, kuten simpanssin tai antiloopin ruumiinnesteistä. Virus voi tarttua myös lihan käsittelyn yhteydessä.

”Ensimmäisen tartuntatapauksen jälkeen lähes kaikki tartunnat ovat sitten toisesta ihmisestä peräisin.”

Ebolavirusta kiertää lepakoiden mukana monella alueella Afrikassa.

”Myös Filippiineiltä on löydetty ebolakanta, mutta se on vaaraton ihmisille.”

Euroopan luonnossa ebolaa ei sen sijaan ole tavattu.

”Ei silti voida varmasti sanoa, että virusta ei esiintyisi eurooppalaisissa lepakoissa. Täällä tartunnat kuitenkin pystyttäisin havaitsemaan nopeasti ja tarvittavat toimenpiteet saataisiin heti käyntiin.”

Heikko lenkki

Hetkeä, jolloin virus siirtyy eläimestä ihmiseen, ei voi ennustaa. On siis mahdotonta sanoa, milloin seuraava epidemia puhkeaa.

Epidemian leviäminen voidaan kuitenkin estää toimivalla terveydenhuollolla.

”Epidemia saatiin nyt kuriin perinteisillä epidemiologisilla menetelmillä: uudet tartuntatapaukset tunnistettiin ja eristettiin nopeasti ja kontaktit jäljitettiin tehokkaasti. Epidemian alkuvaiheessa tätä ei tehty tarpeeksi hyvin”, Sane sanoo.

Sierra Leone, Libya ja Guinea kuuluvat Afrikan köyhimpiin maihin, ja niiden terveydenhuollon infrastruktuuri on puutteellista.

”Terveysturvallisuutta pitäisi vahvistaa globaalisti. Elämme maailmassa, jossa kaikki liikkuvat, jolloin heikoin lenkki jossain voi aiheuttaa maailmanlaajuisia ongelmia.”

Jatkossa ebolaa voidaan todennäköisesti torjua myös rokottein. Kehitteillä olevien rokotteiden tehokkuudesta on saatu lupaavia tuloksia.

”Esimerkiksi terveydenhuoltohenkilökunnan rokottaminen vähentäisi pelkoja osallistua tärkeään torjuntatyöhön kentällä.”

Zoonoosiviruksia Suomessakin

Ebolan lisäksi maailmalla on myös muita eläimistä ihmisiin leviäviä viruksia.

”Mers-koronaviruksen tarina on samankaltainen ebolan kanssa, ja myös sen isäntälajina pidetään lepakkoa”, Jussi Sane kertoo.

Ensimmäinen mers-tartunta todettiin Saudi-Arabiassa vuonna 2012. Kameleiden arvellaan tartuttaneen virusta suorasti tai epäsuorasti ihmiseen. Ensimmäisten tartuntatapausten jälkeen virus on tarttunut pääosin ihmisestä toiseen, erityisesti sairaaloissa.

Virus aiheuttaa vakavia hengitystieinfektioita, kuten keuhkokuumetta.

”Vastaavia viruksia ilmaantuu varmasti tulevaisuudessa vielä lisää, mutta sitä en osaa ennustaa, että milloin.”

Myös Suomesta löytyy zoonoosiviruksia. Punkit levittävät ihmisiin puutiaisaivokuumetta ja myyrät myyräkuumetta.

 

Lue lisää: Ebola on jättipotti – ottaisitko sinä rokotteen?

X