Epätavallinen taito: Käskystä kananlihalle! ”Kiristän lihasta korvani takana…”

Avoimet ja eläytymiskykyiset ihmiset kokevat kananlihalle menemistä tavallista useammin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Avoimet ja eläytymiskykyiset ihmiset kokevat kananlihalle menemistä tavallista useammin.
Teksti: Jani Kaaro

Useimmille ihmisille kananlihalle meneminen ei ole tahdonalaista toimintaa. Menemme kananlihalle kun kuuntelemme hyvää musiikkia, liikutumme elokuvissa tai koemme jotakin ylvästä ja elävöittävää.

Emme voi estää sitä, mutta emme myöskään voi päättää, että nyt menen kananlihalle.

Pienelle vähemmistölle ihmisiä kananlihalle meneminen näyttää kuitenkin olevan tietoisessa kontrollissa. Toisin sanoen, he voivat ”käskeä” itsensä kananlihalle.

Tähän asti tällaisista henkilöistä on ollut lääketieteellisessä kirjallisuudessa vain hajahavaintoja, mutta tuore tutkimus muuttaa tilanteen.

Tutkimuksessa on ensimmäisen kerran selvitetty järjestelmällisesti, miten ihmiset ”käskevät” itsensä kananlihalle ja onko heillä joitakin yhteisiä piirteitä.

Eivätkö muut osaakaan?

Northwestern-yliopiston johtamassa tutkimuksessa oli mukana 32 henkilöä, jotka saivat itsensä kananlihalle niin halutessaan.

Suurin osa oli huomannut kyvyn teini-iässä tai nuorena aikuisena. Osa taas oli huomannut kyvyn luettuaan siitä Facebookissa.

Monille tuli yllätyksenä, etteivät muut ihmiset osaa sitä.

Suurimmalle osalle kananlihalle meneminen oli hyvin yksinkertainen kyky. He saivat sen aikaan ilman mitään ylevää tunnetta vain keskittymällä siihen.

Monet kertoivat, että kananlihalle meneminen alkoi takaraivosta tai niskasta ja eteni selkärankaa pitkin käsiin ja jalkoihin.

Osanottajat kuvasivat tapahtumaa näin:

”Kiristän lihasta korvani takana… ja selkäni menee kananlihalle ja vaeltaa sieltä käsivarsiini.”

”Ajattelen kananlihalle menemistä ja sitten ne alkavat ilmestyä, saan väristyksiä ja siinä ne ovat.”

Harmitonta ajanvietettä!

Vaikka kananlihalle menemiseen ei tarvittu mitään erityistä tunnetta, monet hyödynsivät taitoa menemällä kananlihalle tilanteissa, joissa se muille ihmisille tapahtuu tahdottomasti.

Tällaisia tilanteita olivat musiikin kuuntelu, tanssi tai seksi, mutta myös opiskelu.

Monien mielestä kananlihalle meneminen oli vain harmitonta ajanvietettä.

Vapaaehtoiset osallistuivat tutkimuksen lopuksi myös persoonallisuustestiin.

Sen tulokset osoittivat, että osallistujat saivat korkeat pisteet avoimuudessa ja eläytymiskyvyssä. Tämä on linjassa aiempien havaintojen kanssa, joiden mukaan avoimet ja eläytymiskykyiset ihmiset kokevat kananlihalle menemistä tavallista useammin.

X