Helikopteri pelasti lohen: luonnonvarainen järvilohi kutee taas

Jaa kaverilleTilaa Seura
Lohen luonnossa kuoriutunut poikanen Ala-Koitajoen Kuusamonkoskella heinäkuussa 2015.
Luonnonvarainen järvilohi on saatu vuosikymmenien jälkeen kutemaan Pohjois-Karjalassa. Tärkein työkalu on ollut helikopteri.

Valtavan kokoinen helikopteri ilmestyy puiden takaa ja liukuu kohti joenuomaa. On puolipilvinen huhtikuun päivä Pohjois-Karjalassa, Ala-Koitajoen Pamilonkoskella.

Oranssiin pelastautumispukuun sonnustautunut mies, Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestari Markku Gavrilov, puhuu joenpenkalla radiopuhelimeen. Hän antaa ohjeita kopterikuskille. Vaijerit liikkuvat, ja soralasti rumpsahtaa kopterin alla roikkuvasta sorasäiliöstä jokeen. Pölypilvi leijailee joen päälle.

Sitten kopteri liukuu editsemme, ottaa korkeutta, kaartaa pois jokivarresta ja synnyttää ilmavirran, joka on heittää selälleen. On vaikea uskoa, että jättikopteri auttaa muutaman sentin mittaisia lohenpoikasia kutemaan ja selviytymään herkässä erämaajoessa.

Kaikki alkoi oikeuden päätöksestä: korkein hallinto-oikeus määräsi tammikuussa 2013, että voimayhtiö Vattenfallin on jatkossa juoksutettava patonsa läpi aiempaa enemmän vettä Ala-Koitajokeen.

Ennen tuota päätöstä joen virtaama oli ollut kaksi kuutiota sekunnissa, nyt voimayhtiö määrättiin kasvattamaan sitä keskimäärin viiteen kuutioon sekunnissa. Muutos tehtiin, jotta uhanalainen järvilohi voisi kutea joessa. Määräys päätti 11 vuoden väsytystaistelun, jota oli käyty muun muassa eri oikeusasteissa.

Edes veden suurempi virtaama ei vielä riitä lohen täysin luonnonvaraiseen lisääntymiseen, mutta se on askel oikeaan suuntaan. Lohet tarvitsevat ihmisen apua, koska ne eivät pääse kutujoilleen matkan varrelle rakennettujen vesivoimaloiden takia. Niiden vuoksi tehdään ylisiirtoja, eli voimaloille asti nousseita lohia kerätään, ja niitä viedään säiliöissä kuorma-autoilla latvajoille, missä ne vapautetaan kutemaan.

Nyt tämä onnistuu entistä paremmin, koska Ala-Koitajoessa virtaa riittävästi vettä.

Vesivoimalat tulivat

Suomen kaikki edes jollain lailla merkittävät joet valjastettiin vesivoimalle 1930-, 40- ja 50-luvuilla, koska teollisuus tarvitsi sähköä. Merilohi ja meritaimen saivat väistyä. Näin kävi Oulujoessa, Kemijoessa, Iijoessa, Kokemäenjoessa ja Kymijoessa sekä pienemmissä sisämaan joissa, kuten Pielisjoessa ja Ala-Koitajoessa.

Ala-Koitajoki on kaukainen latvajoki, kun sitä katsoo Saimaalta päin. Joensuun kohdalta lohet voivat vielä nousta Pielisjokeen, mutta ne törmäävät voimalaitoksen betoniseinään heti Joensuun itäpuolella, Kuurnassa.

Pielisjoen kaksi voimalaa, Kaltimo ja Kuurna, rakennettiin vuosina 1958 ja 1971. Vietti veisi lohia kohti Ala-Koitajokea, joka on Pielisjoen latvajoki, mutta nuo voimalat katkaisevat tien.

Järvilohesta on siksi tullut äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu laji. 1970-luvun jälkeen ei luonnonvarainen järvilohi ole Suomessa lisääntynyt.

Ennen kuin viime keväänä.

Kuohuva ja vahva

Sata vuotta sitten Ala-Koitajoki oli kuohuva ja vahva ja joelle tuli paljon kalastajia kauempaankin. He tulivat veneellä ensin Koitajokisuuhun, Pielisen eteläisimpään sopukkaan, osapuilleen siihen kohtaan, jossa nyt sijaitsee Uimaharjun taajama, siis noin 50 kilometriä Joensuusta itään. Siitä jatkettiin hevospelissä ylävirtaan, ensin 10 kilometrin päähän Pamilonkoskelle, ja usein vielä vähän edemmäksi, Kuusamonkoskelle.

Järvilohi, merilohen alalaji, on uiskennellut Ala-Koitajoessa vielä paljon tätäkin kauemmin: joki on Suomen vanhimpia, se syntyi heti jääkauden jälkeen noin 10 000 vuotta sitten.

Kun Saimaa kuroutui irti Itämeren yhteydestä, suolaisen veden merilohia jäi sinne vangiksi. Ne sopeutuivat elämään ja lisääntymään makeassa vedessä.

Näin kävi muissakin järvissä ja joissa.

Laatokasta lohi nousi Hiitolanjokeen, Pielisestä Lieksanjokeen ja Saimaalta Pielisjokeen ja Ala-Koitajokeen. Puhuttiin Saimaan lohesta ja Laatokan lohesta.

Nyt tätä historiaa palautetaan.

Kutupesän merkki

Jättikokoisen kopterin mentyä kahlaamme paikkaan, johon se pudotti lastinsa. Sora on joen pohjalla kuin olisi ollut siellä aina. Kristallinkirkas vesi mataa sen päällä.

Tutkimusmestari Markku Gavrilov ja tutkimusmestari Ville Luolamo aprikoivat, mihin seuraavan kasan laittaisi.

”Tuosta pallosta alavirtaan voisi olla hyvä paikka”, Gavrilov sanoo ja osoittaa jokivedessä kelluvaa punaista, kulunutta merkkipalloa.

”Se on lohen kutupesän merkki.”

Gavrilov tuntee joen mutkat.

”Seuraava soralasti pudotetaan muutamaa metriä kutupesän alapuolelle virtaan”, Gavrilov selittää.

Kun lohenpoikaset kuoriutuvat, ne elävät kutupesässä pari viikkoa ruskuaispussin ravinnon avulla. Sen jälkeen on pakko lähteä liikkeelle. Mutta poikanen ei ui kauaksi synnyinpesästään. Sen on päästävä nopeasti suojaan saalistajilta, isommilta petokaloilta. Se saa suojaa soran seasta ja pienten kivikasojen koloista.

”Kutusoraikko sijoitetaan syvempään veteen, yli 70 sentin syvyyteen, se on sellainen noin kymmenen neliön kokoinen sorapatja”, Gavrilov kertoo.

”Kuoriutuneet poikaset taas suosivat yhtenäisiä, isompia sora-alueita 20–40 sentin syvyisessä vedessä.”

Tämä on uutta tietoa, joka on selvinnyt vasta nyt tutkijoille.

Helikopteri on osoittautunut lyömättömäksi välineeksi lohijoen ennallistamisessa. Vaihtoehtoinen työkalu olisi kaivuri, mutta sille pitäisi rakentaa tiet, mikä olisi yhtä kallista kuin kopterin vuokraaminen.

Neljä viidestä kutupesästä on löydetty juuri kopterin pudottamalta soralta Pamilonkoskessa ja Kuusamonkoskessa.

Elämä lohille

Projektia johtaa Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jorma Piironen, joka on perehtynyt lohikalojen biologiaan ”koko elämänsä”.

Tämä Luken ja alueellisten ely-keskusten sekä maa- ja metsätalousministeriön yhteisprojekti Ala-Koitajoen lohikannan palauttamiseksi on Piirosen uran tähänastinen huippuhetki. Hänen kunnianhimoisena tavoitteenaan on, että joen soraikoilta selviäisi 5 000–10 000 järvilohen poikasta omille evilleen.

Lohen elämä on mielenkiintoinen – ja vaarallinen. Kuoriuduttuaan poikanen viettää kaksi–kolme vuotta syntymäjoessaan syöden pohjan selkärangattomia eläimiä. Tässä ajassa se kasvaa vähän ja on vain alle 20-senttinen ja noin 50 grammaa painoltaan lähtiessään vaeltamaan alavirtaan kohti suurempia syönnösvesiä.

Tämän matkan se tekee Ala-Koitajoesta Pielisjoen kautta Saimaalle, Joensuun kaupungin edessä avautuvalle Pyhäselälle. Alaspäin mennessään pieni lohi pääsee Pielisjoen kahden voimalan turbiinien läpi. Ylöspäin se ei enää ilman ihmisen apua pääse.

Saimaalla se ui kauas, aina uusille selille, esimerkiksi Petraselälle, Liittokivenselälle tai Paasselän syvään kraaterijärveen. Pisimmillään se voi ajautua jopa 200 kilometrin päähän synnyinjoestaan.

Tämä vaihe kestää muutaman vuoden, ja sen aikana lohi kasvaa hurjaa vauhtia. Lähtiessään takaisin kohti synnyinjokeaan kutemista varten lohi on keskimäärin 5–6 kilon painoinen mötkäle.

”Enimmillään kutukypsät lohet voivat olla jopa yli 10-kiloisia”, Piironen sanoo.

Lohet tarvitsevat jokaisen ylimääräisen gramman vararavintoa, koska paluumatka kotijoelle vie runsaasti energiaa. Kudun jälkeen lohet elävät vielä jonkin aikaa joessa, mutta sitten niiden elämä yleensä päättyy. Vain harvat lähtevät toiselle kierrokselle kohti Saimaan ulapoita.

Joen uusi tulevaisuus

Kaloja kokeiltiin siirtää ensimmäisen kerran Ala-Koitajokeen syksyllä 2013, samana vuonna, jolloin joen virtaamaa kasvatettiin.

”Siirsimme Ala-Koitajokeen seitsemän Pielisjoesta saatua aikuista, kutukypsää yksilöä”, Piironen kertoo.

Sittemmin homma on edennyt nopeasti. Helikopteria käytettiin joella ensimmäisen kerran keväällä 2014 kutusoraikkojen perustamiseen.

Saman vuoden syksyllä sukelluksella ollut Markku Gavrilov löysi ensimmäiset kopterilla pudotetulle soralle perustetut lohien kutupesät, 14 pesää.

Keväällä 2015 löytyivät Ala-Koitajoesta ensimmäiset luonnossa syntyneet lohenpoikaset, kämmenelle mahtuvat sintit.

Viime syksynä kutupesiä oli jo 24, joten täksi kevääksi odotukset ovat korkealla.

Piiroisen arvion mukaan Ala-Koitajoesta lähtee tänä vuonna satoja smoltteja, kaksivuotiaita poikasia, kohti Saimaata.

”Jos tämä määrä saataisiin kasvamaan tuhansiin, silloin lohella voisi olla mahdollisuudet pärjätä itse, ilman ihmisen apua. Pidän tätä realistisena tavoitteena.”

Olisiko sen jälkeen seuraavan askeleen aika? Ehkä kahden Pielisjoessa sijaitsevan voimalan kohdalle voitaisiin rakentaa kalatiet, joita pitkin lohet pääsisivät vaeltamaan Ala-Koitajoen kutupaikoille myös ylävirtaan ilman ihmisen tekemiä ylisiirtoja?

”Sitä on liian aikaista spekuloida”, Piironen sanoo.

X