Haapa on kuin metsänelävien supermarket – Elämänpuu on hirvenkin herkkua

Joskus hirven suuhun kurkistanut tietää eläimen etuhampaiden muistuttavan kourutalttoja. Tämä selviää myös maassa pötköttävien jykevien haapapöllien kyljistä. Haapa on ollut hirvein herkkua ja sen kuoresta on kuorittu komeita siivuja pois.

Liki metrin mittaiset ja 40 senttiä paksut pöllit loistavat kilpaa keväthangen kanssa.

Savotan keskellä seisoo lavialainen Kauko Setälä.

”Kaadoin mökin takaa haapavanhuksen jäniksille evääksi. Runko oli ajatus pilkkoa myöhemmin itselle saunapuiksi”, metsämies kummastelee kutsumattomia, joskin kelpo pöytävieraita.

Tonni puuta kuussa

Pari talvea takaperin Kauko Setälän tekemälle ”haapahaaskalle” löysivät tiensä myös hirvet. Jäniksiäkin kävi, mutta pääosassa olivat talvimetsän suurimmat syöpöt.

Jäljistä Setälä laski savotalla vierailleen vähintään viisi eri hirveä.

”Emä kahden vasan kanssa sekä kaksi muuta aikuista hirveä.”

Syötävää porukalle riitti kolmisen viikkoa. Sitten vierailut loppuivat.

”Toki ne muuallakin söivät. Eihän yhdestä haavasta, suurestakaan, riitä kovin kauan tuollaiselle porukalle”, Setälä tuumaa.

Siinä hän oli epäilemättä oikeassa. Aikuisen hirven talviseksi ravinnontarpeeksi on nimittäin laskettu lähes kymmenen kiloa puiden versoja ja latvuksia päivässä. Kolme viikkoa kertaa 50 kiloa tekisi noin tonnin painosta haapaa.

Aivan niin paljon puusta tuskin irtosi. Semminkin kun hirvet halajavat haavan koppuraisen kuoren alla piilottelevaa nilaa. Ohuet oksat sentään syödään sellaisenaan.

Aikuisen hirven talviseksi ravinnontarpeeksi on laskettu lähes kymmenen kiloa puiden versoja ja latvuksia päivässä. © Kari Hirvo

Haapa kelpaa kaikille

Haapaa sanotaan elämänpuuksi. Nimitys on lyhykäisyydessään täydellinen. Haapa on kuin metsänelävien supermarket. Valkoinen puu tarjoaa helposti sulavaa, maukasta kotiruokaa kesät talvet. Kanta-asiakasetuna on monen tasoista majoituspalvelua.

Metsähaapa on levittäytynyt yli Suomen. Se viihtyy kuivissa ja tuoreissa kangasmetsissä, lehdoissa, rehevissä korvissa, kuloaukoilla, kalliokoloissa, metsänreunamissa, eli oikeastaan miltei kaikkialla.

Tuoreeltaan puu kelpaa appeeksi pelkästään kymmenille nisäkäslajeille. Myyrät, majavat, jänikset ja hirvet on helppo listata haavan suosijoiksi ja pienestä pitäen. Myös liito-orava hamstraa sumeilematta kesäisen tuoreita haavan lehtiä.

Se myös usein asuu haavassa vanhassa tikankolossa. Liito-oravan esiintyminen selviääkin haavan juurelta, josta voi löytää muutaman sentin pituisia kuivia, keltaisia ulosteita.

Tikoista haapoihin ovat mieltyneet käpytikka ja palokärki. Ne paitsi kovertavat helposti työstettävään pehmeään haapaan pesäkolonsa, myös etsivät puusta osan ravinnostaan. Kovakuoriaistoukkia tonkivan palokärjen suppilomaisia koloja löytyykin suurten, hieman jo lahonneiden haapojen tyveltä.

Haavankäärökärsäkäsnaaras munii lehtirullaan jälkikasvunsa. © iStockphoto

Haapa tarjoaa makoisat löylyt

Kaaduttuaan haapa vasta kelpaakin syötäväksi. Haavan kuorella viihtyy runsas ja monipuolinen jäkälä- ja sammallajisto, joka poikkeaa ainutlaatuisesti muista metsäpuista.

Haavan kuoren omaleimaisesta jäkälälajistosta erottuu jo kauas kirkkaankeltainen haavankeltajäkälä.

Tärkein lahottaja on haavankääpä, joka iskeytyy lähes jokaiseen ikääntyneeseen haapaan.

Kun lahottajat tekevät tehtäväänsä, puun arvo selkärangattomien silmissä kasvaa höttöytymisen myötä. Korein niistä on loistavanpunainen kovakuoriainen, punahärö.

Metsätaloudessa onkin ryhdytty kiitettävästi säästämään osa lahopuista metsäluonnon monipuolistajina.

Kauko Setälän savotalla koko haapa ei sentään joutunut sienten suuhun. Saunapuut hän sai haavastaan myöhemmin keväällä.

”Hirvien ansiosta ehkö jopa paremmat kuin toivoin. Kuoritut pöllithän kuivuvat sukkelasti.”

Erämies paljasti pitävänsä pehmeistä löylyistä.

Nekin tarjoili haapa.

Lue myös: Saimaan rannoilla ei niin suurta haapaa kasva, etteikö majava voisi sitä kaataa

Kari Kokkonen esittelee hyvänkokoisen haavan, jonka majava on lähes onnistunut jo kaatamaan. Kuva: Jere Malinen