Hurja Maire-myrsky ravisteli Suomea 1960-luvulla – tappoi ihmisiä, rullasi kattoja ja lakosi tukkipuita ”Tunnelma oli kuin hornankattilassa”

Lehtikään ei liikkunut, yksikään eläin ei äännellyt, ei kuulunut edes hyttysten ininää. Luonto odotti liikkumattomana, mitä tuleman piti. ­Ja se tuli kuuman helteisenä elokuun 1. päivänä vuonna 1961.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mairen-päivän ukkosmyrsky tempoi ja ruhjoi kaupunkipuita joka puolella Loviisaa. © Lehtikuva

Lehtikään ei liikkunut, yksikään eläin ei äännellyt, ei kuulunut edes hyttysten ininää. Luonto odotti liikkumattomana, mitä tuleman piti. ­Ja se tuli kuuman helteisenä elokuun 1. päivänä vuonna 1961.
Teksti: Antero Raevuori 

Sisarukset Elsa ja Martta Kinnaslampi nauttivat iltakahviaan kesähuvilan verannalla. Huvila oli aivan Tampereen ja Nokian rajalla. Kivilähde oli paikan nimi. Verannalta oli tuskin kädenojentaman matka Pyhäjärven rantaan.

Pirkkalan puolelta Pyhäjärven ulappaa lähestyi leveä harmaa rintama. Se lähestyi hitaasti ja äänettömästi ja oli jo sadan metrin päässä rannasta Pikkusaaren kohdalla, mutta hiljaisuus oli edelleen täydellinen.

Ei sateen ropinaa, vain yhä pimeämmäksi käyvä hiljaisuus.

Sitten räsähti kerran, kaksi ja kolmannenkin vielä – vailla taukoa. Salamat iskivät ristiin rastiin toisiinsa sotkeutuen. Satoi vaakatasossa.

Rannan korkeat pihakoivut nousivat juuriltaan maasta ja kaatuivat kohti huvilaa. Latvat osuivat verannalle ja pyyhkäisivät pöydältä kahvikupit, kermakannun ja pullavadin. Kevyt pöytäliina vastusteli hetken tuulen voimaa mutta kokosi helmansa ja lennähti tiehensä.

Sisarukset luikahtivat sisään, mutta Elsa Kinnaslammen jalat pettivät. Sodan kauhut palasivat mieleen. Kesäkuussa 1944 hän oli ollut paljaan taivaan alla Elisenvaaran asemalla, jossa seisovien evakkojunien kimppuun venäläiset pommikoneet iskivät kolmessa aallossa. Surmansa sai pitkästi toistasataa ihmistä – naisia ja lapsia pääosin.

Nyt oli varoittamatta iskenyt hirmumyrsky Maire.

”Kuin alikessun käskystä”

Maire-myrsky eteni kaakosta kohti luodetta yli Suomenlahden ja rantautui Loviisan satamakaupungin kohdalla elokuun 1. päivän iltapäivällä vuonna 1961. Hurjia voimiaan se oli kerännyt Suomen eteläpuolen helteestä ja kosteudesta ja muuttunut ukkosmyrskyksi.

Loviisassa kaatui satoja puita kuin veitsellä leikaten. Rakennusten peltikattoja lenteli rymisten ympäriinsä, ja tiiliskiviä sinkoili sinne tänne.

Myrsky tempaisi irti ja viskasi maahan kaupungin vesitornista satakiloisen teräsluukun. Palolaitoksen katon se repäisi irti ja käänsi rullalle, joka asettui kauniiksi tötteröksi paloaseman eteen. Sataman lautatarhojen tapuleista painavat laudat lentelivät kuin tulitikut.

Loviisan kaupunginhallituksen kokous oli juuri päättymässä, mutta valtuutetut eivät päässeet ulos raatihuoneesta. Myrsky painoi raskaita ovia kiinni sellaisella voimalla, ettei niitä ihmiskäsin kyetty työntämään auki. Kaupungin laitamilla salamat räsähtelivät tauotta.

Loviisasta myrskyrintama liikkui kohti Lahtea. Puita kaatui puhelinlinjoille, ja puhelinyhteydet katkesivat lähes kaikkiin suuntiin. Helsinkiin pääsi Lahdesta vain yhtä kaukopuhelulinjaa myöten. Radioasema joutui keskeyttämään lähetyksensä.

Heinolan koillispuolella Paistjärvellä maisema muistutti sota-ajan tykistökeskityksen jälkiä. Järeitä tukkipuita makasi luokona maassa 300 hehtaarin alalla.

Silminnäkijöiden mukaan ”puilla näytti olleen niin kiire etteivät ehtineet kaatua normaalisti vaan menivät maahan silmänräpäyksessä kuin alikessun käskystä”.

Hollolan alueen Kukonkoivussa tuhoutui metsää 250–300 hehtaaria. Viidentoista yksityistilan metsistä kaatui ja katkesi noin 30 000 runkoa.

Ilma oli pahimman pauhun aikana yhtenä oksa- ja neulasmerenä ja ”äkkiä langennut pimeys lisäsi vielä hornamaista tunnelmaa”.

Orimattilassa menivät monien tilojen metsät kokonaan nurin. Kattoja hajosi ja lenteli satojen metrien päähän. Ulos erehtyneiden oli syytä varoa lenteleviä kattotiiliä ja kiukkuisesti maassa lennähteleviä ruis­lyhteitä.

Pellot lakosivat, ja oli pimeää kuin yöllä.

Aamulla suuren lautakasan äärellä seisoskeli märkää heinänkortta pureskeleva hiljainen mies. Vielä päivää aikaisemmin lautakasa oli ollut pitäjän suurin puimalarakennus – hänen omistamansa.

Sähköpylväitä kaatui ja sähköt katkeilivat laajoilla alueilla. © Lehtikuva

Sähköpylväitä kaatui ja sähköt katkeilivat laajoilla alueilla. © Lehtikuva

Myrsky sai valtavat tuhot aikaan

Kymmenkunta opiskelijaa oli palaamassa kesälomiltaan Evon metsäkoululle. Hauhon seutuvilla iski rankkasade. Linja-auton kattoikkunoista näkyi taivaalla valtava loimotus.

Satoi kaatamalla ja oli täysin hämärää. Puiden latvat tien kahdella puolella taipuivat kaarelle, ja paksuja, katkenneita oksia sinkoili tielle.

Kun linja-auto läheni Evoa, pientareella näkyi kaatuneita maitolaitureita ja käärmeinä kiemurtelevia, myrskyn irrottamia puhelinlankoja.

Evon koko mahtava hongikko lojui maassa silpoutuneena, koulun ja rakennusten ikkunat olivat rikki ja kymmenittäin komeita pihtakuusia makasi pitkällään.

Maire-myrskyn keskus kulki Evon yli ja ohi kolmen kilometrin levyisenä rintamana kaakosta luoteeseen. Paikoin kaikki täysilatvaiset puut katkesivat 2–3 metrin korkeudelta. Pystyyn jäivät vain heikoimmat raipat. Evon alueelta kaatui tai katkesi havusahapuuta noin 100 000 runkoa.

Metsurien täystyöllisyys oli taattu, mutta vakuutusyhtiöissä herättiin ankeaan aamuun.

Puhelinasentajat raivasivat kaatuneita puita pois sähkölinjojen päältä usean päivän ajan. © Lehtikuva

Puhelinasentajat raivasivat kaatuneita puita pois sähkölinjojen päältä usean päivän ajan. © Lehtikuva

Kohtalokkaita salamaniskuja

Maire-myrskyn salamat vaativat neljä kuolonuhria. Yksi heitä oli lukiolainen Tuuli Alanen, joka oli sisarensa kanssa menossa Heinolasta perheen kesämökille. Myrskyn voimistuessa hän käänsi perämoottorin kohti lähintä rantaa. Järven avoimella selällä oli vaarallista olla ukkosmyrskyn riehuessa.

Kun Tuuli kiinnitti venettä laituriin, pilvestä räsähtänyt salama surmasi hänet.

Myrskyrintama eteni Pohjois-Karjalaan asti. Joensuun lähellä Puntarikosken voimalaitoksen salamalaskuri rekisteröi 1 250 salamaniskua.

Pielisjärvellä salama iski Notkolan taloon niin, että aitassa marjakoria punonut talon isäntä Vilho Leppänen sai surmansa. Radioantennia myöten salama iski talon 18-vuotiaan tyttären Pirjon tajuttomaksi ja kärvensi Seija-tytön ihoa ja hiuksia.

Tuvassa ollut Reijo-poika viskautui nurin salamaniskusta mutta selviytyi vammoitta. Tyyne-emäntä näki, kuinka salama kynti aitan eteen syvän vaon ja heitti aittaan multaa ja kiviä. Tajuttomaksi mennyt Pirjo vietiin hoitoon Lieksan sairaalaan.

Yhden haaransa Maire-myrsky ulotti myös Varsinais-Suomeen, missä se vaati kaksi kuolonuhria Västanfjärdin kunnassa Kemiön saarella. Hieman puolenyön jälkeen salama iski siellä työmies Laaksosen taloon ja surmasi hänen vaimonsa Astan ja tyttärensä Eilan.

Eri puolilla myrskyalueita sairaaloihin tuotiin salaman tuuperruttamia mutta henkiin jääneitä ihmisiä. Muutamilla oli ihossaan salaman aiheuttamia kuvioita joko käsivarsissa, selässä tai olkapäissä.

Kuviot muistuttivat kukkasia tai puun lehteviä oksia, ne olivat kuin tatuointeja.

Tampereen seudulle Maire-myrsky saapui alkuillasta. Pyynikin kesäteatterin pyörivä katsomo oli täynnä. Ohjelmassa oli Tuntematon sotilas, ja myrsky lisäsi taistelukohtausten tehoa.

Oksia viskautui katsomoon ja salaman räsähdykset sekoittuivat konekiväärien papatukseen. Lyhyen matkan päässä Pyhäjärven vastarannalla Sarviksen muovitehtaalla salamaniskusta syttyi tulipalo. Paloautot ulvoivat ja liekit voimistuivat.

Ilta oli kesäteatterin ulkomaalaisryhmälle unohtumaton.

Lue myös: Aurinkomyrsky pimensi lennätinlinjat vuonna 1859 – Voi nykytilanteessa viedä kaupungeista sähköt ja sekoittaa navigoinnin 

Kuin hornankattilassa

Kymmenen kilometrin päässä lännempänä Kivilähteellä ukkosen jytinä ja jyminä jatkui.

Martta Kinnaslampi kiersi talon pohjoispuolelle ja raotti idänpuoleista sivuovea. Myrskytuuli repäisi oven niin rajusti selälleen, että hän suistui polvilleen maahan.

Siitä hän näki, kuinka vanha paksurunkoinen pihakoivu alkoi nousta hitaasti maasta ylös kuin pilven reunalla olisi ollut jättinosturi. Multaa ja kiviä sinkoili ympäriinsä, kun koivun juuret repeytyivät vuorollaan rasahtaen irti maasta. Lopulta puu kaatui iskien pirstaleiksi läheisen lipputangon.

Kivilähde oli vain yksi etappi Maire-myrskyn matkalla kohti pohjoisempaa Hämettä. Pelottavaa oli meno niin Ylöjärvellä kuin myös Viljakkalassa.

Paikalliset muistivat tapahtumat hyvin vielä vuosikymmeniä myöhemmin: ”Taivas kaatoi vettä kuin putouksesta. Heinäseipäät lensivät korsien lailla pitkin peltoja ja possut karkasivat visusti suljettujen ovien takaa. Tunnelma oli kuin hornankattilassa.”

Lähteet: EVO 150 – Metsän opetuksia (toim. Timo Hokka ym); 2.–4. elokuuta 1961 ilmestyneet Aamulehti, Etelä-Suomen Sanomat, Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, ­Hämeen Sanomat, Iltasanomat ja Karjalainen; Martta Kinnaslammen haastattelu elokuussa 1971.

X