Iän myötä päivät ja vuodet vilahtavat ohi. Miksi?

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä hurjemmin ajan ratas tuntuu pyörivän. Kohta saa jo pitää kaiteesta kiinni, että pysyisi tolpillaan.

Keskusteluaihe on tuttu sukujuhlista, joissa esimerkiksi lasten varttumista päivitellään kilpaa.

Kokemus ajan kulusta vaihtelee, vaikka ulkoinen aika kuluu samaa tahtia iästä riippumatta.

Miksi ihmiset kokevat ajan kuluvan nopeammin vanhetessaan? Onko odottavan aika todellakin pidempi?

Ajan vauhdin kiihtyminen vanhetessa ei ole uusi ilmiö. Jo vuonna 1890 psykologi William James päätteli, että ulkoinen aika tuntuu kuluvan sitä hitaammin, mitä enemmän uusia elämyksiä koemme.

Ajanjakso, joka sisältää paljon uusia kokemuksia tuntuu jälkeenpäin tarkasteltuna kestäneen pidempään kuin rutiininomainen.

Koska lapsi kokee aikuista todennäköisemmin asioita ensimmäistä kertaa elämässään, selittyisi ajan kulumisen kiihtyminen vanhetessamme siis uusien asioiden ja kokemusten vähenemisellä.

Aikakokemusta tutkinut psykologi ja kirjailija Veli-Matti Toivonen on samaa mieltä.

”Aikakokemuksessa keskeistä on ajan sisältö. Rutiininomainen ajanjakso on sisällöltään tyhjempi. Sen sijaan esimerkiksi viikon lomareissu, jonka aikana koemme runsaasti uusia elämyksiä, tuntuu jälkeenpäin tarkasteltuna kestäneen pidempään.”

Selitys tuntuu lohdulliselta: voimme siis itse vaikuttaa ajan kokemiseen hakeutumalla aktiivisesti uusien kokemusten pariin.

Kiihtyvä vauhti

Aikakokemuksen muuttumista iän myötä on tutkittu etenkin 2000-luvulta alkaen. Tutkimukset tukevat arkihavaintoa, jonka mukaan ihmiset todellakin kokevat ajan kuluvan nopeammin vanhetessaan.

Vuonna 2005 toteutetussa saksalaistutkimuksessa koehenkilöt arvioivat ajan kulumista erilaisten väittämien, kuten ”aika tuntuu kuluvan erittäin nopeasti” avulla.

Eroa ikäryhmien välillä havaittiin ainoastaan pitkien, yli 10 vuoden ajanjaksojen kohdalla. Lyhyempien ajanjaksojen, kuten viikkojen tai vuosien kulumista arvioitaessa ei iällä ollut merkitystä.

Selitys voi olla yksinkertainen: vuosikymmen 15-vuotiaan elämästä on yli puolet, kun 50-vuotiaan elämästä vain viidesosa. Kokemus ajan kulumisesta nopeutuisi siis tämän tulkinnan mukaan kiihtyvällä tahdilla.

Sisäinen kello säätelee

Aikakokemus on tutkimuskohteena haastava.

”Kokemus ajasta muodostuu hyvin henkilökohtaisesti. Toiselle esimerkiksi nykyhetki on huomattavasti laajempi käsite kuin toiselle”, Toivonen kertoo.

Aikakokemusta tutkittaessa onkin hyödynnetty enimmäkseen kyselytutkimuksia sekä koehenkilöiden sanallisia arvioita ajan kulumisesta.

Sen sijaan koehenkilöiden kykyä arvioida lyhyiden aikojen kestoa on tutkittu täsmällisempien menetelmien avulla. Ihmisen kyky arvioida aikaa on riippuvaista aivojen sisäisen kellon toiminnasta.

Suprakiasmaattisessa tumakkeessa sijaitseva sisäinen kello sekä useat muut aivoalueet säätelevät aikakokemustamme. Sisäisen kellon avulla pystymme esimerkiksi heräämään aamulla juuri ennen herätyskellon soimista.

Sisäinen kello myös säätelee elintoimintojamme ja univalverytmiä.

Sisäisen kellon toiminta on riippuvaista dopamiinin erityksestä. Dopamiinin eritys vähenee iän myötä, ja eräs selitys aikakokemuksen nopeutumiselle olisi siis sisäisen kellon hidastuminen.

Tutkimustulokset ovat kuitenkin olleet ristiriitaisia: osa tutkimuksista on osoittanut iäkkäämpien yliarvioivan esimerkiksi kolmen minuutin kestoa, mikä tukisi teoriaa sisäisen kellon hidastumisesta.

Toisissa tutkimuksissa tulokset ovat kuitenkin olleet päinvastaisia: vanhemmat koehenkilöt itse asiassa aliarvioivat lyhyiden ajanjaksojen kestoa.

Osa tutkijoista on päätynyt selittämään aikakokemuksen vaihtelevuutta neurobiologian avulla.

Ikääntymisen ohella myös muut tekijät tahdistavat sisäisen kellon toimintaa. Sisäinen kello säätelee kehon vuorokausirytmiä ja neurologiset häiriötilat, lääkkeet ja huumausaineet vaikuttavat sen toimintaan.

On arveltu, että ADHD:ta sairastavien sisäinen kello toimisi ylivilkkaasti hidastaen ulkoisen ajan kokemista. Myös voimakkaat tunnetilat, kuten pelko saavat sisäisen kellon käymään ylikierroksilla.

Pakene-taistele-reaktion aikana ilmiön on arveltu olevan tärkeä selviytymisen ja nopeiden päätösten tekemisen kannalta.

Odottavan aika…

Ulkoinen aika kulkee väistämättä samaa tahtia iästä riippumatta. Se, kuinka paljon kiinnitämme huomiota aikaan vaikuttaa sen kokemiseen.

”Kun odotamme jotain, suuntaamme mielemme tulevaan. Nykyhetki tuntuu tällöin kuluvan tuskastuttavan hitaasti”, Toivonen kertoo.

Lapsuuden joulukalenteri tai lähestyvä kesäloma sai meidät laskemaan malttamattomana päivien ja viikkojen kulumista.

Lapsuudessa arkea rytmittivät usein edessä siintävät arjen kokokohdat ja elämän rajapyykit, kuten koulujen päättyminen.

Tällöin huomio kiinnittyi väistämättä ajan kulumiseen.

Aikuisuudessa huomio on useammin nykyhetkessä ja arjen rutiineissa.

Ajan kokeminen on toki myös sosiaalinen ilmiö. Lapsi oppii hahmottamaan ajan kulumista kellon avulla noin yhdeksän- vuotiaana,

Tätä ennen hän elää ainoastaan nykyhetkessä. Kokemus ja tietoisuus ajan rajallisuudesta sekä paineet suoriutua vaikuttavat ajan kokemiseen.

Tutkimuksissa onkin havaittu, että 20–59-vuotiaat, muita useammin työelämässä mukana olevat koehenkilöt kokivat ajan kuluvan nopeammin.

Tutkijoiden mukaan tulokset saattavat viitata työelämän asettamiin paineisiin ja kulttuurisiin tekijöihin aikakokemuksen muokkaajana.

”Kun aikaa on rajallinen määrä, voi syntyä stressiä rajallisista aikaresursseista”, Veli-Matti Toivonen toteaa.

Ajan rajallisuuden tiedostaminen ja paineet suoriutua voivat siis synnyttää kiireen elää.

Selitykset aikakokemuksen vaihtelevuudelle löytyvät siis sekä ympäristöstämme että aivojen toiminnasta. Mikäli ajan kuluminen nopeasti ahdistaa, ovat tutkijoiden vinkit yksinkertaisia: keskity nykyhetkeen mutta odota innolla tulevaa.

Uuden oppiminen hidastaa ajan kulumista ainakin hetkellisesti. Koe siis joka päivä jotain uutta ja muistelemisen arvoista. Vaikutukset voivat olla ajan hidastumisen lisäksi positiivisia myös muilta osin.