Vatsaevät imukuppeina – imukala suojautuu ympäristön uhilta liikkumattomuudella ja värinmuuntokyvyllä

Jaa kaverilleTilaa Seura
Imukala kiinnittyy erilaisiin pintoihin vatsaeviinsä kehittyneellä imukupilla.
Imukala kiinnittyy erilaisiin pintoihin vatsaeviinsä kehittyneellä imukupilla. © Lari Veneranta
Simppukalojen lahkoon kuuluva imukala on yksi Suomen vähiten tunnetuista kaloista. Harva on kuullut edes puhuttavan imukalasta.

Simppukalojen lahkoon kuuluva imukala on yksi Suomen vähiten tunnetuista kaloista.
Vielä harvempi sitä on nähnyt. Tai sitten ei ole sitä huomannut.

Enimmillään reilun kymmenen sentin mittaiseksi kasvava imukala saattaa tarttua verkonpainoihin ja nousta verkkoja koettaessa veneeseen. Usein imukala kuitenkin jää pienen kokonsa vuoksi varsinaiselta saaliilta eli isommilta kaloilta helposti huomaamatta.

Se on kuitenkin helposti tunnistettavissa erikoisen ulkomuotonsa vuoksi. Kalalla on iso ja pyöreä pää, pullea eturuumis ja litteä evien reunustama pyrstö.

Imukala kiinnittyy erilaisiin pintoihin vatsaeviinsä kehittyneellä imukupilla.

”Lähellä pohjaa elävänä kalana se painautuu pohjaa vasten ja pysyy imukuppinsa avulla paikoillaan”, kertoo erikoistutkija Lauri Urho Luonnonvarakeskuksesta.

”Liikkumattomuus on imukalalle keino suojautua sitä saalistavilta, suuremmilta kaloilta.

Suomuton suojautuja

Imukalalla ei ole suomupeitettä ja sen ohut nahka on usein limainen. Erinomaisen värimuuntokyvyn omaava imukala on useimmiten ruskea, mutta väri voi vaihdella tummempaan, jopa melkein mustaan, missä on erilaisia ja -sävyisiä kuvioita.

”Liikkumattomuuden lisäksi imukalaa suojaa sen kyky sopeutua väritykseltään ympäristöönsä”, Urho kertoo.

Imukalalla on vaalea vatsa, joten sitä on vaikea havaita myös alapuolelta. Verkonpainojen lisäksi imukala saattaa tarttua pienisilmäisiin silakkaverkkoihin tai trooleihin.

”Viimeksi imukalasta on saatu enemmän havaintoja Suomen ympäristökeskuksen merentutkimusalus Arandalla tehdyillä troolauksilla.”

Mätiryppäiden vartija

Imukala elää koko Itämeren alueella ja Suomen merivesillä aivan Suomenlahden itäisintä ja Perämeren pohjoisinta kolkkaa lukuun ottamatta.

Imukalan päälevinneisyysalue on kuitenkin Jäämerellä ja Atlantilla eteläisimmillään aina Ranskan rannikkoa myöten.

Viileä vettä suosivana kalana imukala viihtyy kesäisin syvemmällä, mutta hakeutuu kevätalvella matalampiin vesiin kutemaan.

Imukalalla on vähän, parista sadasta tuhanteen mätimunaa, jotka kiinnittyvät tiiviinä ryppäinä esimerkiksi vesikasvien ja kivien pintoihin.

”Noin viiden millimerin mittaiset poikaset kuoriutuvat yleensä jäidenlähdön aikoihin”, Urho kertoo.

”Pienet ja hennot poikaset levittäytyvät laajemmalle virtausten mukana.”

Enimmillään reilun kymmenen sentin mittaiseksi kasvava imukala saattaa tarttua verkonpainoihin ja nousta verkkoja koettaessa veneeseen.

Enimmillään reilun kymmenen sentin mittaiseksi kasvava imukala saattaa tarttua verkonpainoihin ja nousta verkkoja koettaessa veneeseen.Lari Veneranta

Kantoja ei ole arvioitu

Imukalan esiintyvyyttä ja kantojen arviointia ei ole tehty maamme vesialueilta, joten imukala on asetettu uhanalaisuusluokitukseen puutteellisesti tunnettuna lajina.

”Imukalalla ei ole taloudellista merkitystä, joten siitä ei ole juurikaan tutkittu”, Urho kertoo.

Imukala on kuitenkin laji, joka heijastaa ympäristönsä tilaa.

Vaikka maamme merialueille valuvien ravinteiden määrä on oleellisesti vähentynyt, niin erityisesti Suomenlahdella on yhä hapettomia alueita, jotka ovat kaventaneet pohjan läheisyydessä elävän imukalan elintilaa.

Imukalan esiintymiseen vaikuttaa happipitoisuuden lisäksi veden lämpötila ja suolapitoisuus.

”Ilmaston lämpeneminen ei ainakaan suosi imukalaa, sillä ilmaston myötä myös vesien lämmetessä imukalan elinalueet kapenevat nykyisestään.”

Lue myös: Ennätyskalojen listaa on ylläpidetty kohta kaksi vuosikymmentä – Talousvaaka tai kalastajan digivaaka eivät ole suomenennätyskalojen hyväksyttyjä punnitusvälineitä

X