Itsemurha-aalto seuraa usein julkisuuden henkilön itsemurhaa – Median vastuu uutisoinnista puhututtaa

Ei ole yhdentekevää, millä tavalla media raportoi julkkisten itsemurhista, osoittaa tuore tutkimus.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Julkisuuden henkilöiden itsemurhia seuraa usein pienempi tai suurempi itsemurha-aalto. Kuva: MVPhotos

Ei ole yhdentekevää, millä tavalla media raportoi julkkisten itsemurhista, osoittaa tuore tutkimus.
Teksti: Jani Kaaro

Kun julkisuuden henkilö tekee itsemurhan, kasassa ovat katastrofin ainekset. Pitkään on tiedetty, että julkisuuden henkilöiden itsemurhia seuraa usein pienempi tai suurempi itsemurha-aalto, kun omaa itsemurhaansa pohtivat ihmiset saavat uutisesta kimmokkeen.

Esimerkiksi näyttelijä Robin Williamsin itsemurhan jälkeen itsemurhien määrä Yhdysvalloissa lisääntyi lähes kymmenen prosenttia verrattuna normaalitilanteeseen.

Tuore tutkimus British Medical Journalissa on selvitellyt median osuutta, kun itsemurha-aalto nousee. Tässä tutkimuksessa media ei saanut vastuuvapautusta.

Julkkisten itsemurhista raportoiminen johti aina itsemurhien lisääntymiseen.

Kun lehdet uutisoivat näyttelijä Robin Williamsin kuolemasta, koettiin Yhdysvalloissa itsemurha-aalto.

Kun lehdet uutisoivat näyttelijä Robin Williamsin kuolemasta, koettiin Yhdysvalloissa itsemurha-aalto. Kuva: MVPhotos

Itsemurha-aalto seuraa tunnettujen henkilöiden kuolemia

Kansainvälinen tutkimus on niin sanottu kirjallisuuskatsaus, johon on koottu kaikki vertailukelpoiset tutkimukset median ja itsemurha-aaltojen suhteesta. Lopulliseen analyysiin päätyi 20 tutkimusta, joista 14 käsitteli myös julkkisten aiheuttamia itsemurha-aaltoja. Tulokset osoittivat, että nimenomaisesti julkkisten itsemurhan käsittely mediassa johti aina itsemurha-aaltoihin.

Itsemurhien määrä väestössä lisääntyi keskimäärin 13 prosenttia sen jälkeen kun julkkiksen itsemurhasta oli kerrottu julkisuudessa. Mitä tunnetumpi julkkis oli, sitä suurempi itsemurha-aalto oli.

Jos mediassa oli kerrottu yksityiskohtia itsemurhasta, esimerkiksi miten itsemurha oli tehty, lisäys nähtiin nimenomaisesti tällaisissa itsemurhissa. Sen sijaan itsemurhien yleinen käsittely mediassa ei johtanut itsemurha-aaltoihin.

Sensaatiohakuinen media

Terveysjärjestöt ovat laatineet medialle ohjeiston itsemurhien vastuullisesta käsittelystä. Tutkijoiden mukaan ongelmana on, että näitä ei noudateta, vaan raportoinnin yleisilme on liian usein sensaatiohakuinen.

Lue myös: ”Mä sanoin eilen mun mutsille, että mä otan puukon esiin” – Nuorten itsemurhakeskustelut somessa kuohuttavat ja ovat tutkijankin mukaan vaarallisia

Lue myös: Mistä itsemurhariskin tunnistaa? Älä luule, ettei itsemurhaa suunnitteleva kerro aikeistaan – Tunnista itsemurhan riskitekijät

Mistä itsemurhariskin tunnistaa – itsemurhan riskitekijät

Itsemurhaa suunnitteleva henkilö saattaa vihjailla ajatuksistaan ääneen – siksi on tärkeää, että ne sanat kuullaan, jotta toista voi auttaa. © iStock

X