Jokihelmisimpukka eli raakku on luonnon oma vedenpuhdistamo, joka aivan pienokaisena loisii kalan kiduksissa
Jokihelmisimpukka elää yli sata vuotta samassa kolossa, mutta pystyy hätätilanteessa liikkumaan muutaman metrin.
Suomen suurimpia raakkutiheyksiä löytyy Tornionjoen sivuhaarasta. Yhden neliömetrin kokoisella alueella voi elää jopa tuhat simpukkaa.
Jokihelmisimpukalla eli raakulla ei ole kiire.
Suomessa se elää vähintään satavuotiaaksi ja viettää elämänsä samassa kolossa, jonka se on kaivanut joenpohjan soraan.
Todistettavasti vanhin, yli 280-vuotiaaksi elänyt raakku on löydetty Pohjois-Ruotsista.
Raakulla on joessa oma tärkeä tehtävänsä. Kun se haukkoo virrasta ravinnokseen pienhiukkasia, se suodattaa vuorokauden aikana lävitseen noin 50 litraa vettä.
”Epäpuhtauden kulkeutuvat raakun ruumiinontelon läpi pohjasedimentissä elävien eliöiden ravinnoksi”, biologi Panu Oulasvirta vesibiologisiin selvityksiin erikoistuneesta Alleco Oy:stä kertoo.
”Raakkupuroissa on kristallinkirkas, puhdas vesi. Raakut parantavat monien joissa elävien eliöiden elinolosuhteita.”
Raakku kehittyy loisimalla toukaksi
Jokihelmisimpukalle pitkä ikä on elinehto. Suurin osa raakuista, toisinaan joka kaikki populaation poikaset, eivät ehdi varttua täysikasvuisiksi saakka.
Alkukesällä hedelmöittyneistä munasoluista syntyneet toukat loisivat kalojen kiduksissa talven yli. Kun ne seuraavana kesänä irtoavat kaloista, ne ovat pieniä simpukan toukkia, jotka kaivautuvat joenpohjaan.
”Suomen joet ovat niin liettyneitä, että toukat tukehtuvat usein hapenpuutteeseen”, Oulasvirta kertoo.
Oulun eteläpuolella on enää kymmenkunta jokea, joissa elää jokihelmisimpukoita. Niistä vain yhdessä raakut pystyvät lisääntymään. Lapissa arvioidaan olevan kymmenisen puroa, missä jokihelmisimpukoiden lisääntyminen on lajin säilymiseksi riittävällä tasolla.
”Nykyään jokihelmisimpukka luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi lajiksi.”
Helmi koitui jokihelmisimpukan kohtaloksi
Kun simpukan sisälle kulkeutuu hiekansiru, simpukka alkaa kasvattaa suojakseen sirun ympärille helmiäiskerrosta. Samalla se yrittää työntää sirua itsestään ulos.
Helmen kehittyminen sirun ympärille kestää useita vuosia.
Jokihelmisimpukan helmiä on pidetty erittäin arvokkaina, koska niiden kehittyminen kestää erityisen pitkään. Suomessa kukaan ei kuitenkaan ole rikastunut helmenkalastuksella, mutta kalastus oli erittäin tuhoisaa jokihelmisimpukalle.
”Vain joka 500–1000 simpukka kantoi helmeä, ja suurin osa löydetyistä helmistä oli vähäarvoisia.”
Helmenkalastaminen kiellettiin, ja jokihelmisimpukka rauhoitettiin Suomessa vuonna 1955. Helmenkalastusta suurempia uhkia raakulle ovat kuitenkin olleet jokien perkaukset, ruoppaukset, vesivoimarakentaminen ja erityisesti metsä- ja suo-ojitukset, joiden seurauksena jokiin kulkeutuu irtohiekkaa ja humusainesta.
”Jos nykyinen suuntaus jatkuu, ainoastaan muutamiin Lapin puroihin jää suppeita jokihelmisimpukkapopulaatioita, jotka ovat rajallisen elinalueensa vuoksi vaarassa kadota kokonaan.”
Jokihelmisimpukka nytkyttää eteenpäin jalallaan
Paikallaan kyyhöttävällä jokihelmisimpukalla on jalka, jota se myös osaa käyttää. Jalkansa avulla raakku saattaa vaihtaa asentoa tai jopa liikkua muutaman metrin matkan.
Jos vedenpinta laskee, raakku voi itseään työntämällä siirtyä hitaasti kauemmas rannasta.
”Tulvivassa joessa taas virtaama on niin nopea, ettei raakku ehdi suodattaa vettä, jolloin se saattaa piiloutua virran edestä syvemmälle pohjaan.”
Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 40/2014.
Lue myös: Raakku-tietovisa! Testaa nyt tietosi, tunnetko jokihelmisimpukan taustat?