Kiertolaisoriista tuli Suomessa tähti – hevosen lapsuus Irlannissa on hämärän peitossa

Irlannista tuotu hevonen aloitti Suomessa toisen elämän. Se on nyt valokuvamalli.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Bossin pitkä harja vaatii huoltoa. Kuvauksia varten mallioria ehostetaan joskus jopa kolmisen tuntia.

Irlannista tuotu hevonen aloitti Suomessa toisen elämän. Se on nyt valokuvamalli.
Teksti: Ville Vanhala

Hurmuri tietää arvonsa.

Valkoinen ori seisoo konehallin oviaukossa ja heilauttaa päätään. Pitkä harja hulmahtaa kaulalla ja otsalla. Silmät jäävät jouhien peittoon, mutta hevosen korvat ovat valppaasti pystyssä. 11-vuotias ori The Blue Boss on valmis aloittamaan työnsä.

Hevonen säpsähtää ensimmäistä salamavalon välähdystä, mutta rauhoittuu nopeasti. Ori on jo tottunut välkkeeseen ja kameroiden naksuntaan. Seuraavaa välähdystä se ei näytä edes huomaavan. Reilut kaksi vuotta sitten Suomeen ja Luvialle saapuneesta irlannincoboriista on tullut valokuvamalli.

Boss on syntynyt Englannissa, mutta Suomeen ori saapui Irlannista. Juuri sen enempää ei hevosen elämänvaiheista tiedetä.

Boss ottaa poseerausilmeensä, kohottaa päätään vielä ylemmäs ja kääntää kaulansa harjapuolen kameraa kohti.

Taas salamavalo välähtelee.

Hevonen taluttaa ihmistä

Hevonen nuokkuu, vaikka puutarhaletku solisee ja vesi valuu hevosen kaulaa myöten sen selkään ja valuu maahan. Perusteellista pesua seuraa huolellinen huuhtelu.

The Blue Bossin valmistautuminen kuvauksiin kestää kolmisen tuntia. Hevonen kuurataan valkoisten hevosten erikoissampoolla ja harja ja jalkojen paksut karvatupsut käsitellään selvitysaineella.

”Harja ja jalkatupsut ovat irlannincob-hevosten tunnusmerkit. Niitä ei leikata kuin poikkeustilanteissa”, kertoo Bossin omistaja Rita Peltola.

”Jos kuvauksiin on kiire, ori kuivataan hiustenkuivaajalla päästä jalkoihin.”

Hevonen ei edes värähdä, kun painaa käden sen kostealle kupeelle. Silittäessä erottaa, valkoisen karvan seasta pienet harmaat pisteet. Boss ei ole syntyessään ollut valkoinen, vaan mustankirjava. Kimogeenin omaavana hevosena musta on kuitenkin vaalentunut valkoiseksi.

Peltola tarttuu riimuun ja lähtee taluttamaan hevosta laitumelle. Ori astelee nöyränä omistajansa vierellä kunnes pysähtyy konehallin päätyyn haukkaamaan maasta vihreää ruohoa.

Boss ei ole aina ollut yhtä helposti käsiteltävissä. Kun ori tuli Suomeen, se talutti enemmän ihmistä kuin ihminen sitä.

”Boss oli levoton ja jännittynyt. Se ei malttanut olla aloillaan, vaan kiersi riimunvarteen kytkettynäkin ympyrää.”

Lauman johtaja

Ori Blue Boss on nettiostos. Kun Rita Peltola näki ensimmäisen kuvan hevosesta, hän ihastui välittömästi Bossiin.

”Hevonen oli erityisen kaunis, mutta saamani tiedon mukaan myös haasteellinen ja historialtaan arvoituksellinen. Ajattelin, että se olisi juuri minulle sopiva ori. Hinta vain oli liian korkea.”

Luvialaisen koulun keittiössä työskentelevä Peltola on myös aiemmin ostanut ja välittänyt hevosia ulkomailta Suomeen. Hän tietää, miten kauppoja tehdään.

Kuukauden kuluttua ensimmäistä yhteydenotostaan hevosen irlantilaiseen myyjään Peltola jätti Bossista tingityn tarjouksen, jonka myyjä hyväksyi, ja englantilainen eläintenkuljettaja toi valkoisen oriin uuteen kotimaahansa.

Boss käyskentelee rauhallisena tarhassaan. Turpa käy jatkuvasti maassa nyhtämässä tuoretta heinää. Oriin astellessa valkoiset jalkatupsut liehuvat kuin leveät lahkeet.

Äkkiä Boss nostaa päänsä pystyyn. Huulet vetäytyvät hampaiden edestä ja ilmoille nousee pitkä hirnunta. Omassa aitauksessaan seisova neljävuotias irlannincob-ori Onni saa kuulla, kuka on tilan hevoslauman johtaja.

Yleensä nuorempi ori väistää vanhempaa, mutta Boss ja Onni ovat selvittäneet voimasuhteensa myös yhteenotossa, josta oli hevosenleikki kaukana.

”Jos en olisi mennyt väliin, niin Onnia ei enää olisi”, Peltola toteaa.

Hirnahdettuaan Boss astelee rauhallista käyntiä penkereen katveeseen. Hevonen katselee vielä hetken valppaana ympärilleen ennen kuin painaa turpansa nurmikkoon. Malliori on oppinut myös pitämään puolensa.

Kohotettu käsi

Kun pujottautuu poikkipuiden välistä valkoisen oriin kanssa samaan aitaukseen, niin hevonen tulee kohteliaasti tervehtimään vierasta tulijaa.

”Boss on ystävällinen ihmisille eikä dominoivaa tyyppiä. Meillä on kuitenkin tapana, ettei ihminen väistä hevosta, vaan päinvastoin. Jos oria väistää, niin se luulee pääsevänsä dominoimaan ihmistä”, Rita Peltola kertoo.

Boss näyttää uljaine harjoineen ja jalkatupsuineen huomattavasti suuremmalta kuin se todellisuudessa on. Oriin säkäkorkeus on 145 cm ja se painaa noin 400 kiloa.

Kun Boss ravaa kohti, sen silmät paljastuvat hulmuavan harjan alta ja katsovat suoraan silmin. Tanner tömisee ja kaviot tömisevät.

Hevonen on nopeasti lähellä. Sitten kaviot tömisevät jo selän takana. Hevonen juoksee myös nopeasti ohi.

Peltolan ei tarvitse kutsua oria luokseen. Boss hakeutuu aina mahdollisuuksien mukaan emäntänsä vierelle. Vapaana käyskennellessään ori seuraa Peltolaa kuin koira.

Wanha Marttilan-tilalla Boss on oppinut myös temppuja. Kun Peltola nostaa kätensä, ori nousee takajaloilleen, pää heilahtaa ja etujalat tömähtävät takaisin maahan.

”Hevosta ei ole lyöty, koska se ei kavahda kohotettua kättä”, Peltola selvittää.

Sen sijaan muita muistijälkiä Bossille on sen entisestä elämästä jäänyt.

Pako kärryjen edestä

Ori Blue Bossilla on sukutaulu ja hevospassi, missä ilmoitetaan hevosen syntyneen vuonna 2005, mikä myös eläinlääkärin hammastutkimuksen mukaan pitää paikkansa.

Brittein saarilla varsoja ei kuitenkaan aina rekisteröidä heti niiden synnyttyä. Bossille on suoritettu hevoseläimille tehtävä tunnistus ja laitettu tunnistamista varten mikrosiru vasta hevosen ollessa jo 7-vuotias. Valkoisen oriin nuoruus on hämärän peitossa.

”Youtubessa on nähtävillä Walesissa kuvattu video, missä Boss on arviolta noin 4–5 vuoden ikäinen”, Rita Peltola kertoo.

”Vuonna 2012 Bossin astuma tamma myytiin kantavana Englannista Yhdysvaltoihin. Bossille on siis syntynyt jälkeläinen Atlantin taakse.”

Bossilla lienee ollut useita eri omistajia. Ori on todennäköisesti elänyt ympäri vuoden ulkona laumassa ja Bossia on myös käytetty siitokseen.

Peltola hakee tallista suitset, ohjakset ja satulan ja laskee varusteet hevosen viereen.

Boss nostaa päätään ja kaartaa kaulaansa. Kun Peltola sovittaa kuolaimia oriin suuhun, Boss pyöräyttää hieman päätään. Peltola ottaa hevosensa pään syliin ja silittää kaulan valkoista karvaa.

Oria pitää hieman rauhoittaa

”Aluksi hevonen melkein pelkäsi kuolaimia. Sillä on todennäköisesti käytetty kovakouraisesti suoraa orikuolainta. Täällä käytettävät nivelestä taittuvat kuolaimet eivät tunnu yhtä hankalilta hevosen suussa.”

Bossia on yritetty Suomessa myös valjastaa rattaiden eteen, mikä on laukaissut oriissa pakoreaktion: hevonen on painanut valtoimenaan kärryt perässään pitkin sorateitä. Vähitellen ori on kuitenkin tottunut rattaisiin, mutta ajohevoseksi siitä ei vielä ole.

”Boss on herkkä ori eikä siedä riuhtomista. Kun sen oppii tuntemaan, niin se on lempeä ja luotettava hevosystävä.”

Kovia kokemuksia

Brittein saarilla ja Irlannissa hevoset ovat miesten käsissä. Bossin säpsähtely ja arkuus ovat merkkejä siitä, että ori on mahdollisesti joutunut kokemaan kovia.

”Englannissa hevoset elävät ulkona hevosten elämää niin hyvässä kuin pahassa. Siellä ei aivan pienistä naarmuista hälytetä eläinlääkäriä apuun”, Peltola kertoo. Kun Peltola nostaa jalkansa jalustimelle, Bossin kaula suoristuu ja hevonen alkaa höristellä korviaan.

Yleensä hevosilla aloitetaan ratsastus jo kolmivuotiaana ja Boss on todennäköisesti saanut ensimmäisen kerran satulan selkäänsä vasta Suomessa yhdeksän vuoden ikäisenä.

Boss on vielä ratsuna aloittelija, joten sillä on ratsastettava varovasti. Aina Boss ei edes suostu ratsuksi. Jos hevonen jännittää ja sen kaula nousee satuloidessa, niin satula jätetään nostamatta hevosen selkään.

”Kun hevosella ei ole teetetty mitään väkipakolla, niin se on oppinut tuntemaan olonsa turvalliseksi ja rentoutumaan.”

Pettämätön luottamus

Pahvilaatikko rapisee Rita Peltolan kainalossa, kun Blue Boss hamuaa sieltä leivänkannikoita. Irlannista Suomeen tuotu ori The Blue Boss ansaitsee porkkanansa valokuvamallina. Sen toinen elämä alkoi Suomessa.

Peltola höpisee hevoselle ja ori nyökkäilee, aivan kuin se ymmärtäisi.

Unohdan, että Boss on hevonen”, Peltola naurahtaa.

Hän on omistanut kymmeniä hevosia, mutta hänellä ei ole ollut yhteenkään niistä samanlaista ”mielenyhteyttä” kuin Bossiin.

Kun vikuroiva ja arvaamaton ori tuli Suomeen ja Luvialle, Peltola oli hevosensa kanssa tarhassa ja antoi ajan kulua ja Bossin tutustua uusiin kotikontuihinsa rauhassa.

”Kun istuin ensimmäistä kertaa laitumella, Boss tuli ja haisteli minua varpaista otsaan. Kieltämättä hieman jännitti, kun vieras orihevonen tuli aivan kylkeen kiinni.”

Enää Peltolan ei tarvitse jännittää hevosensa puolesta eikä hevonen jännitä tai vierasta omistajaansa.

Peltola voitti hevosta kuuntelemalla ja sen ehdoilla edeten Bossin luottamuksen eikä ole sitä pettänyt.

”Eikä Boss ole pettänyt minua. Yhteiset hetket hevosen kanssa ovat luontevia ja rauhallisia. Me nautimme Bossin kanssa yhdessä elämästä.”

Pitkän päivän ilta

Blue Boss alkaa tömistellä etujalkojaan konehallin oviaukossa ja valkoisen oriin porilainen hovikuvaaja Johanna Sjövall ottaa hevosesta vielä muutaman otoksen. Bossista on tekeillä kalenteri ja siitä on tulossa myös hevosten hoitotuotesarjan malli.

Sjövallin valkoisesta oriista ottamia valokuvia on palkittu Suomen ammattivalokuvaajien yhdistyksen lemmikkikuvasarjan valokuvakilpailuissa. Myös Sjövall tuntee mallinsa jo hyvin. Hän tulkitsee Bossin huulten mutustamisen miettimiseksi.

”Hevonen työstää asioita mielessään. Sillä on jo ainakin aavistus siitä, mitä kameran edessä pitää tehdä.”

Bossista on tullut sosiaalisessa mediassa levinneiden valkokuvien myötä tunnettu. Hevosella on parisen tuhatta fania, joista kaukaisimmat ovat Brasiliasta ja Yhdysvalloista saakka.

”Vielä toistaiseksi Boss tekee mallintöitä porkkanapalkalla, mutta se tienaa tulevaisuudessa heinärahansa itse”, Rita Peltola toteaa.

Valkoinen ori lopettaa huultensa mutustamisen ja painaa päätään alas. Hampaat tulevat esiin ja suu aukeaa.

Hevonen ei kuitenkaan ole vihainen. Bossilla on jo pitkä päivä takanaan. Valkoinen ori haukottelee.

Tilaa Seura

X