Vaikeasti määriteltävä koirasusi käy kaupaksi – Näin suden ja koiran risteymän tunnistamista kehitetään

Luonnonvarakeskus kehitti uuden menetelmän susien ja koirien risteytymien tunnistamiseen. Täyttä varmuutta sekään ei tuo esimerkiksi koirasusien laittoman kaupan setvimiseen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koirasusien jalostaminen on Suomessa kielletty. Koiran ja suden yhdistelmien pelätään vaarantavan aidon susikannan geneettistä puhtautta. (kuvituskuva)

Luonnonvarakeskus kehitti uuden menetelmän susien ja koirien risteytymien tunnistamiseen. Täyttä varmuutta sekään ei tuo esimerkiksi koirasusien laittoman kaupan setvimiseen.
Teksti: Petri Korhonen 

Suden ja koiran yhteiset jälkeläiset voivat olla todella vaikeita tunnistaa, etenkin jos risteytymä on muutaman ”sukupolven” takainen. Ulkonäöstä tämä ei onnistu, vaan siinä tarvitaan eläimen DNA-näytteiden analysointia.

Koirasusi on määritelty Suomessa haitalliseksi vieraslajiksi, joten niiden löytäminen ja erottaminen samannäköisten villieläinten joukosta on viranomaisillekin tarpeen.

Myös metsästyksen yhteydessä joko tahallaan tai esimerkiksi metsästyskoiran suojelemiseksi tapetuista susista on rangaistusten ja korvausten määräytymisen takia olennaista tietää, oliko surmattu eläin uhanalainen peto vai poistettavan vieraslajin edustaja.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Oulun yliopiston julkistama uutuusmenetelmä voi tuoda tähän pika-avun: se etsii DNA-näytteestä 93 niin sanottua SNP-paikkaa ja vertailee niiden avulla suden ja koiran geneettisiä eroja.

Koirasusipaneeliksi ristitty menetelmä on osoittautunut jo aiempia tapoja tarkemmaksi, ja ennen kaikkea nopeammaksi.

Koirasusi paljastuu vanhoista näytteistä

Luke kertoo pystyneensä DNA-tulosten avulla määrittelemään nyt jälkeenpäin jo kaksi sutena pidettyä eläintä koirasusiksi. Auton alle Tohmajärvellä joulukuussa 2015 jäänyt eläin osoittautui olevan kolmannen polven takaisinristeymä suteen.

Luvallisesti Pyhäjoella tammikuussa 2016 ammuttu yksilö oli toisen polven takaisinristeymä suteen. Ensin mainittu yksilö oli 4-vuotias uros ja jälkimmäinen 2-vuotias naaras.

Vanhat Luken ja sen edeltäjien keräämät epävarmat koirasusinäytteet aiotaankin käydä vähitellen läpi, tulosten vertailukelpoisuuden parantamiseksi.

”Tutkimusta rajoittaa nyt eniten resurssipula,” sanoo Luken erikoistutkija Jenni Harmoinen.

Analyysilaitteita on pian Suomessakin, mutta niiden koulutettuja käyttäjiä puuttuu. Näytteet kun eivät itsestään hyppää analysoitaviksi.

Koirasusilla tehdään Suomessakin laitonta bisnestä. Niitä salakuljetetaan tänne etenkin Venäjältä ja jalostetaan kielloista huolimatta lemmikeiksi. Ajoittain käräjillä ratkotaan sitten rikosten vakavuutta.

Mitä kauempiin sukupolviin risteytyksissä mennään, sitä vaikeampaa eläimen tunnistus on.

”Paneelikaan ei anna tällaisissa tapauksissa sataprosenttista varmuutta eläimen perimästä,” Jenni Harmoinen sanoo.

Käräjillä koirasusikiistat on vastedeskin pakko ratkoa todennäköisyyksien perusteella.

 

Lue myös: Seura tutki: Näin salainen petokauppa pyörii yhä, vaikka koirasusi kiellettiin asetuksella

Lue myös: Koirasusien omistus kiellettiin kesäkuussa – mutta valvooko kieltoa kukaan?

X