Korkeasaaren karhut ovat jo hereillä – Kuusamon Juuso-karhu vetelee sikeitä jopa vappuun asti

Korkeasaaren naaraskarhujen talviunet jäivät vain kahteen kuukauteen. Kuusamon Suurpetokeskuksen Sulo Karjalainen uskoo, että Juuso-karhu nukkuu vappuun asti.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kuusamon suurpetokeskuksen Juuso-karhu on ja pysyy talviunillaan, kertoo keskuksenjohtaja Sulo Karjalainen. © Vesa Tyni/Otavamedia

Korkeasaaren naaraskarhujen talviunet jäivät vain kahteen kuukauteen. Kuusamon Suurpetokeskuksen Sulo Karjalainen uskoo, että Juuso-karhu nukkuu vappuun asti.
Teksti:
Elina Kirssi

Korkeasaaren eläintarha tiedotti viime viikolla, että karhut ovat jo heräilleet talviuniltaan. 19- ja 14-vuotiaat naaraskarhut ehtivät olla talviunilla vain kaksi kuukautta, sillä ne nukahtivat talviunille vasta hieman ennen joulua.

Normaalisti karhut uinuvat marraskuun alusta helmi-maaliskuuhun.

Leuto talvi ja lumettomuus vaikuttivat karhujen nukkumiseen. Eläintenhoitajien mukaan karhut saivat ”ihan hyvät” talviunet: unen laatua paransi, että kontion nukkuivat sikeästi heräilemättä ollenkaan.

Pohjoisessa karhut ovat yhä talviunilla – myös taiteilijana tunnettu Juuso-karhu

”Juuso nukkuu vielä sikeää unta. Yleensä karhut heräävät vasta vapun tienoilla, kun lämpöiset kevättuulet alkavat puhaltaa. Siihen asti ne pysyttelevät visusti talvipesissään”, Kuusamon Suurpetokeskuksen johtaja, eläintenhoitaja Sulo Karjalainen kertoo Seuralle.

Kuusamossa oli keskiviikkona noin 20 astetta pakkasta ja runsaasti lunta, joten Suurpetokeskuksen nallukoilla ei ole kiire kömpiä ulos pesistään.

Karhujen talviunet voivat jäädä vähiin esimerkiksi lumettomuuden tai vähäisen ravinnon takia. © OTAVAMEDIA

Nälkä ajaa karhun jalkeille

Keskuksen seitsemästä karhusta viimeinenkin vaipui talviuneen loka-marraskuun vaihteessa. Vyöti, kolmanneksi vanhin karhu, painui pehkuihin ensimmäisenä. Juuso-karhu tankkasi poronlihaa, lohta, hedelmiä ja hunajaa, ennen kuin sekin vetäytyi pesäänsä äitinsä Tessu-kanssa.

”Nuorin sälli Tara oli jalkeilla pisimpään, vaikka sen äiti Reeta komensi sitä nukkumaan. Viikon päivät Tara kävi ulkona yksin, mutta sitten sekin meni pesäänsä.”

Suurpetokeskuksen mesikämmenet nukkuvat vuodesta toiseen lähes viikolleen yhtä pitkään. Kesken unien ne eivät ole Karjalaisen mukaan heränneet vielä koskaan ja pysyvät visusti pesissään.

Karjalainen arvelee, että lumettomuuden lisäksi myös ravinto saattaa herättää karhut kesken talviunien.

”Kun työskentelin aikoinaan riistantutkimuksessa tutkijana, havaitsimme, että luonnossa karhut voivat herätä kesken talviunien, jos ne eivät ole saaneet riittävästi ravintoa. Ne heräsivät aikaisin ja lähtivät lumen päälle liikkumaan. Nälkä ajaa karhut liikkeelle.”

Karhut eivät kuorsaa

Suurpetokeskuksen kontiot havahtuvat talven aikana kerran vuorokaudessa sen verran, että ne vaihtavat nukkuma-asentoa.

Karjalainen kertoo, että karhut ovat hiljaisia nukkujia – ne eivät edes kuorsaa.

”Karhut eivät päästä ääntäkään, ja hengitys on hyvin harvaa. Kun Juuso oli pieni, nukuin sen kanssa päivisin useita tunteja. Se painoi kuononsa poskeani vasten, ja sain selville sen hengitystiheyden. Poski lämpeni, kun Juuso puhalsi happea ulos, ja jäähtyi, kun se veti ilmaa sisään.”

Karjalainen tunnustaa, että aika on käynyt pitkäksi, kun parhaat ystävät ovat talviunilla. Talvella Suurpetokeskuksen muut eläimet eli koirat, ilvekset, ketut ja porot vaativat eläintenhoitajan huomiota, sillä ne pitää ruokkia päivittäin.

Ilvesten ruokintaa kuvataan suorana lähetyksenä Suurpetokeskuksen verkkosivuille, ja Karjalaisen mukaan ilveskameraa katsotaan ympäri maailmaa muun muassa Japanissa, Yhdysvalloissa ja Australiassa.

Myös paikan päällä käy matkailijoita, jotka haluaisivat nähdä vilauksen keskuksen eläimistä, etenkin karhuista.

”Ei ole montaa viikkoa, kun seurue tuli kysymään, missä karhuja voi nähdä. Sanoin, että ei missään, ne ovat piilossa. Autoja käy harva se päivä pyörähtämässä.”

Lue myös: Kuuluisan karhuisännän Sulo Karjalaisen Vyöti-nalle hiipi jo talviunille – nyt jännitetään, milloin Juuso-karhu nukahtaa

X