Kraak! Seurallinen varis on terve varis – myös varikset tarvitsevat kavereita

Jaa artikkeliTilaa Seura
sosiaalisuus alentaa lintujen stressiä
Sosiaalisuus alentaa lintujen stressiä. © Dr Claudia Wascher / Anglia Ruskin University
Raakkuva varisparvi voi joskus käydä ihmisten hermoille, mutta variksilla on hyvä syy pysytellä yhdessä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan sosiaalista elämää viettävät varikset pysyvät terveempinä kuin lajikumppaninsa, jotka pysyvät mieluummin omissa oloissaan.

Anglia Ruskin -yliopiston tutkimuksessa seurattiin variksia, joita on kasvatettu vankeudessa vuosien ajan. Kuuden vuoden aikana tutkijat ovat oppineet tuntemaan varisten sosiaaliset suhteet – ketkä ovat kavereita keskenään ja keillä on eniten tai vähiten kavereita.

Saman kuuden vuoden jaksolla tutkijat keräsivät variksilta ulostenäytteitä ja selvittivät, oliko niissä merkkejä variksen kokkidioosin aiheuttajasta, Coccidia-loisesta. Kokkidioosi on variksella vakava sairaus.

Tutkijoiden analyysi osoitti, että sosiaalisuus suojaa variksia infektiolta. Mitä suuremmissa ryhmissä varikset elivät ja mitä enemmän niillä oli läheisiä sosiaalisia kontakteja, esimerkiksi lähisukulaisiin, sitä pienempi oli kokkidioosin todennäköisyys.

Varis ei kaipaa stressiä

Tutkijoille tulokset olivat yllättäviä. Sosiaalisuuden on ajateltu lisäävän infektioiden riskiä, koska infektiot tarttuvat helpommin sosiaalisissa ryhmissä. He pitävät kuitenkin mahdollisena, että sosiaalisuus alentaa lintujen stressiä siinä määrin, että ne voivat taistella tehokkaammin taudinaiheuttajia vastaan.

Lue myös: Turkulaiset ”burgerivarikset” syövät itsensä lähes lentokunnottomaan ähkyyn – roskaruoka muuttaa jopa lintujen väriä

Varis

Varikset kuuluvat varpuslintujen lahkoon. © iStockphoto

Lue myös: Varikset nekrofiileinä – Oletko huomannut ilmiön? Pesimäkauden hormonit pistävät variksen pään sekaisin

Lue myös: Tätä et tiennyt parjatuista varislinnuista – 5 yllättävää ominaisuutta

X