Talviunta nukkuvat karhu, mäyrä ja supikoira – Miten ne pärjäävät ääriolosuhteissa?

Ihmisillä on taipumusta vertailla eläimiä ja asettaa niitä paremmuusjärjestykseen. Kumpi voittaa, karhu vai leijona? Kysymys on tuttu lasten ja vähän vanhempienkin suusta.

Eläinlajeilla menestys mitataan toisin – lajina eletyissä vuosimiljoonissa. Siinä kilpailussa niukkuuden yli elämisen taito on osoittautunut menestyksen salaisuudeksi.

Luonnossa niukkuutta esiintyy ääriolosuhteissa, kuten kuumuudessa, kuivuudessa tai kylmyydessä.

Suomen luonnossa se on talvi. Meillä asustaa kolme talviunta nukkuvaa eläintä. Tutuin niistä on karhu, eivätkä mäyrä ja supikoirakaan ole tuntemattomia tähtiä.

Lue myös: Yllättävän monet suomalaiset karhut nukkuvat talviunensa Venäjällä – Liikehdintä itärajalla näkyy jo elokuusta alkaen

© OM-arkisto

Kettu löytää ravinnon

Nykykäsityksen mukaan horros tai pitkä unijakso ovat nisäkkäiden perusominaisuuksia, jotka ovat karsiutuneet joiltakin lajeilta tarpeettomana. Tällainen on esimerkiksi kettu. Se ei nuku talviunta, vaikka on samankokoinen petoeläin kuin mäyrä ja supikoira.

Syyllinen siihen on kettu itse. Aikojen saatossa siitä on kehittynyt niin etevä saalistaja, että se löytää itselleen ravintoa myös talvisen niukkuuden vallitessa.

Lajien, jotka eivät siinä onnistu, on muutettava muualle tai vaivuttava uneen tai horrokseen. Horrostaminen on pienikokoisten lajien juttu. Ne eivät pysty keräämään kehoonsa niin paljon rasvaa, että selviäisivät sillä talvesta. On siis pistettävä elimistö nollaliekille, jopa jäädyttävä.

Mäyrä ja supi polttelevat hiljalleen kesällä keräämiään rasvoja pimeässä luolassa lumen alla maaten, mutta ruumiinlämpönsä ja elintoimintansa säilyttäen.

Lue myös: Mäyränpesä on pyhä paikka – Näin mäyrä tankkaa talven varalle 

Talvi sujuu maan uumenissa rauhallisissa merkeissä, joskaan mäyrien uni ei ole yhtä syvää kuin karhuilla. Kuva: Jere Malinen

Sata kiloa läskiä

Talvehtimista ei ratkaise talven ankaruus, vaan kasvukaudella kerätty rasvakerros. Niinpä syksy tietää talviunta nukkuvilla lajeilla kiirettä.

Karhu on Suomen luonnon suurin lihottaja. 250-kiloinen uroskarhu saattaa kerätä talveksi lähes sadan kilon rasvakerroksen. Karhujen lihovat talveksi noin 30 prosenttia.

Vielä suurempi suhteellinen painonnousu on mäyrällä ja supikoiralla. Kuuden, seitsemän kilon supikoirasta paisuu kymmenkiloinen, kymmenen kilon mäyrästä 15-kiloinen. Niillä paino nousee keskimäärin 50 prosenttia talveksi.

Yllättävintä kuitenkin on painonhallinnassa auttava ravinto: vilja ja marjat. Niillä paino nousee, kunhan muistaa syödä riittävästi.

Tänä vuonna metsät kylpevät marjoista, joten se povaa monelle eläimelle menestyksekästä talvea.

Samaten viljasadosta on ennustettu hyvää. Puiduille pelloille varissut vilja, etenkin helposti sulava kaura, vetää puoleensa talviunille asti.

Sama kasvisruokavalio houkuttelee myös karhuja.

Tänä vuonna metsissä on mustikoita riittänyt. Se tietää supikoirille kelpo talviunia. © Jere Malinen

Kun syö paljon, myös ulostaa paljon. Supikoirien käymälöitä löytää syksyisin peltojen lähettyviltä. © Jere Malinen

Talviuni ei pakollista

Karhut elelevät kesäisin satojen neliökilometrien elinalueilla, mutta syksyllä elinpiirit pienenevät. Juuri ennen talviunta ne saattavat asustaa yhden kaurapellon kulmalla, josta hipsivät sitten pesäänsä.

Mäyrillä ja supikoirilla elämä kulkee samanlaista latua, joskin pienemmässä mittakaavassa. Taannoin riistantutkijat selvittelivät Kaarina Kauhalan johdolla näiden kahden talvennukkujan elinalueiden kokoa. Supikoirien kesäelinpiirit olivat Turussa ja Hämeenlinnassa keskimäärin 100 hehtaaria. Mäyrien kesäelinpiirit olivat 2–3-kertaiset.

Etenkin kesäaikana lajit välttelivät toisiaan, ainakin jos ruokaa ei ollut yllin kyllin.

”Talvella tilanne muuttuu”, tietää forssalainen metsästäjä Markku Mäkelä.

Hän on seurannut mäy­rien ja supikoirien elämää yli 30 vuotta.

”Aika usein ne talvehtivat jopa samassa pesäluolastossa. Toki eri kammioissa.”

Talviuni ei ole lajeille elinehto. Etelä-Euroopassa mäyrät ovat jalkeilla läpi vuoden.

”Talvien lämmettyä supitkin heräilevät ja jaloittelevat Etelä-Suomessa läpi talven.”

Maan alla ne pysyttelevät Mäkelän mukaan vain kireimpien pakkasjaksojen ajan.

Vähäunisia ovat myös lauhkeilla alueilla asustavat karhut.

Mäyränpolku on elävän metsän merkki. © Jere Malinen