Lajien katoamisella voi olla kohtalokkaitakin vaikutuksia – ”Jos lasketaan lajimääräisesti, metsien käyttö on yleisin tekijä, joka uhkaa luonnon monimuotoisuutta”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Monimuotoisuus
© iStock
Lajien katoamisella voi olla arvaamattomia vaikutuksia myös ihmiselle. Suomessa suurimmat uhat monimuotoisuudelle ovat metsien käytössä tapahtuneet muutokset ja avoimien elinympäristöjen umpeenkasvu.

Maaliskuun 8. päivänä julkaistiin Suomen lajiston Punainen kirja, jonka mukaan joka yhdeksäs eliölajimme on uhanalainen.

Uhanalaisuusarvio kattoi noin 22 000 lajia, joka sisälsi kaikki Suomessa vakituisesti elävät lajit, joista on tarpeeksi tietoa arvion tekemiseen. Kaikista suurimmassa vaarassa ovat sammalet, jäkälät ja selkärankaiset.

Vaikka esimerkiksi erittäin uhanalaisen hömötiaisen tai ahman katoaminen on jo itsessään surullinen ajatus, voi lajin katoamisella olla myös mittavampia vaikutuksia kuin äkkiseltään osaisi ajatella.

Lajit ja niiden elinympäristöt muodostavat verkoston ja vaikuttavat toinen toisiinsa.

”Jos laji poistuu, poistuu myös toiminta, mitä se tekee, sekä yhteys niihin muihin lajeihin ja elinympäristöihin. Laji joko syö toisia lajeja, on joidenkin lajien ravintoa, loisii jotakuta tai hajottaa jotain”, sanoo vanhempi tutkija Ulla-Maija Liukko Ympäristökeskuksesta.

Jos esimerkiksi Penicillium chrysogenum –homesieni olisi kuollut sukupuuttoon ennen kuin tutkijat keksivät eristää siitä penisiliiniä, näyttäisi ihmiskunnan historia hyvin erilaiselta.

Lajien katoamisella voi siis olla arvaamattomia vaikutuksia myös luonnon ihmiselle tarjoamiin palveluihin. Tällä hetkellä vaarassa ovat esimerkiksi pölyttäjät, joilla on suuri rooli ihmisen ruoantuotannossa.

Metsien käytössä tapahtuneet muutokset ja avoimien elinympäristöjen umpeenkasvu suurimpia uhkia

Uhanalaisista lajeista 833 elää ensisijaisesti metsissä.

Niille suurmipia uhkatekijöitä ovat metsätalouden hakkuiden ja metsänhoidollisten toimenpiteiden aiheuttamat muutokset metsäympäristössä.

”Jos lasketaan lajimääräisesti, metsien käyttö on yleisin tekijä, joka uhkaa monimuotoisuutta”, Liukko toteaa.

Seuraavaksi suurin uhka on avoimien elinympäristöjen umpeen kasvu esimerkiksi niityillä, rannoilla, kallioilla, soilla mutta myös metsissä.

”Se on mitä suurimmissa määrin ihmisen aiheuttamaa. Vanhat ojitukset kuivattavat esimerkiksi suoympäristöä – niitä on nyt ikään kuin uudelleenavattu. Kun kosteat alueet kuivuvat, niiden kasvillisuus muuttuu”, Liukko selittää.

Umpeenkasvu voi olla myös rehevöitymiseen liittyvää, jolloin lisääntyneiden ravinteiden vuoksi kasvillisuus pärjää paremmin. Osa lajeista ei menesty muuttuneessa elinympäristössä ja katoaa.

Myös karjatalouden muutokset vaikuttavat perinneympäristöihin. Kun ei enää niitetä ja laidunneta, alueet kasvavat umpeen.

Nykyiset suojelutoimet riittämättömiä

Lajikohtaisia suojelutöitä on tehty esimerkiksi merikotkan ja saimaannorpan kohdalla. Ne yksin eivät riitä.

”Ne ovat aika kalliita ja vaivalloisia tehdä. Jotkut lajit tarvitsevat niitä, mutta se ei ole tie, jolla voidaan koko tätä koko 11,9 prosenttia lajeista parantaa”, Ulla-Maija Liukko toteaa.

Liukon mukaan esimerkiksi kaavoituksessa ja metsä- ja maataloudessa pitäisi muuttaa toimintatapoja sellaisiksi, että lajien elo turvattaisiin. Jo olemassa olevilla suojelualueilla olisi tehtävä ennallistamista ja kunnostustoimia elinympäristöjen laadun parantamiseksi. Tämä vaatii rahoitusta ja resursseja.

Ympäristö- ja maatalousministeriön päätännässä oleva Metso-ohjelma tuntuu olevan nyt myötätuulessa. Tavoitteena olisi laajentaa sitä ainakin kosteikko- ja suopuolelle.”

Metso on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma vuosille 2014–25. Se yhdistää metsien suojelun ja talouskäytön. Ohjelmaa toteutetaan vapaaehtoisilla, ekologisesti tehokkailla keinoilla.

Mutta riittävätkö nämä toimet?

”Eivät riitä, koska uhanalaisten lajien prosenttiosuudet nousevat. Pitäisi tehdä enemmän ja tehokkaammin”, Liukko toteaa.

X