Muistatko peledsiian? Pietarista tuotu hopeakylki ei sopeutunut Suomeen ja kutistui pieneksi kuin muikku
Siperian hopeakyljen suosio hiipui Suomessa.
Peledsiika muodosti enimmillään jopa 80 prosenttia Lokan ja Porttipahdan vuotuisesta kalansaaliista.
Muikulla on pitkä ala- ja siialla pitkä yläleuka. Jos muikkua tai siikaa muistuttavalla kalalla on samanmittaiset leuat, niin se on peledsiika.
Peledsiika ei kuulu Suomen alkuperäiseen kalalajistoon, vaan peledsiikaa tuotiin ensimmäisen kerran maahamme mätinä pietarilaisesta kalankasvattamosta reilut puoli vuosisataa sitten.
”Peledsiika on yksi niistä kalalajeista, joilla on yritetty nostaa kalavesiemme tuottoa”, kertoo Tapio Gustafsson Suomen kalatalouden keskusliitosta.
Siika viihtyy kirkkaissa ja puhtaissa vesissä, mutta peledsiika sietää lämpimämpiä ja rehevämpiä vesistöjä.
”Peledsiikaa ei kuitenkaan Lapin tekoaltaita, Porttipahtaa ja Lokkaa lukuun ottamatta ole saatu lisääntymään Suomessa luontaisesti, vaan kantojen ylläpito edellyttää jatkuvia istutuksia.”
Tekoaltaiden asukki
Peledsiika muistuttaa nimestään huolimatta enemmän muikkua kuin siikaa. Peledsiika elää parvissa ja suodattaa ravinnokseen siivilähampaidensa avulla vedestä eläinplanktonia, mutta myös vesikirppuja ja hankajalkaisia.
Noin kolmevuotiaana sukukypsäksi tuleva peledsiika kutee myöhään syksyllä, ja vajaan sentin pituiset poikaset kuoriutuvat jäidenlähdön aikaan.
”1980-luvulla selvisi, että Lapin tekoaltaiden hauki- ja ahvenpopulaatiot sisältävät runsaasti elohopeaa”, Gustafsson kertoo. ”Peledsiikaa istuttamalla Lokkaan ja Porttipahtaan saatiin vähemmän epäpuhtauksia keräävä kalalaji.”
Luontaisen lisääntymisensä ja istutusten ansiosta peledsiiasta tuli tekoaltaisiin yleinen kala, mikä lisäsi vesistöjen kalastusarvoa.
”Peledsiika muodosti enimmillään jopa 80 prosenttia Lokan ja Porttipahdan vuotuisesta kalansaalista.”
Kielletty nimi
Peledsiika on varsin lyhytikäinen kala. Vanhin Suomesta kalastettu yksilö on ollut yhdeksän vuoden ikäinen.
Lapin tekojärvien suurimpien peledsiikojen painoksi on mitattu 1–1,5 kilogrammaa.
Sitä mukaa, kun peledsikojen määrä tekojärvissä kasvoi, niiden koko alkoi pienentyä.
Vonkaleista tuli 300 gramman painoisia pikkukaloja, joita pyydettiin tekojärvistä jopa 150 tonnia vuosittain.
”Myös kalan nimi muuttui. Kääpiöiksi kutistuneita peledsiikoja myytiin polarmuikkuina”, Gustafsson kertoo.
Markkinatuomioistuin kielsi myöhemmin polarmuikku-nimen käytön harhaanjohtavana.
”Nykyäänkin tekojärvien täysikasvuiset peledsiiat kasvavat vain harvoin vajaan puolen kilon painoisiksi.”
Istutusten haitat
Peledsiika on käynyt yhä harvinaisemmaksi myös muualla Suomessa. Lajia päätyy vesistöihimme ainoastaan vähäisissä määrin pieniltä, kotimaisilta kalankasvattamoilta.
”Kalastuksellisesti peledsiialla ei ole koko maan mittakaavassa mitään merkitystä, mutta sitä pyydetään yhä Lapin tekoaltaista”, Gustafsson kertoo.
Peledsiian lisäksi Lapin vesistöihin on istutettu myös kotimaista siikaa.
”Etenkin pienimmissä vesistöissä tehokkaasti ravintoaan käyttävä ja lisääntyvä siika on valitettavasti syrjäyttänyt taimenen ja nieriän.”
Tiesitkö?
Suomeen tuotu peledsiika on alun perin lähtöisin siperialaisen Objoen keskijuoksulla sijaitsevan Endyrjärven populaatiosta. Suomen lisäksi peledsiikaa on istutettu myös Länsi-Venäjälle, Baltian maihin ja Puolaan.
Peledsiika on väritykseltään hopeanhohtoinen, rasvaevällinen parvikala. Suurikokoisten peledsiikojen ruumis on korkea, kun taas pienikokoiset jäävät matalammiksi. Kalan vatsa on vitivalkoinen.
Peledsiiasta ei ole koskaan tullut suosittua ruokakalaa, koska sitä ei pidetä yhtä maukkaana kuin kotimaista siikaa. Haitallisuusluokitukseltaan peledsiika on tarkkailtava tai paikallisesti haitallinen sisävesistöjen vieraslaji.