Paha asuntopula vaivaa - nimittäin hömö- ja töyhtötiaisia
Hömö- ja töyhtötiaisilla on pula pesänrakennukseen sopivista puista.
Sinitiaisen poikaset kaupunkipesässään ilmanvaihtohormissa.
Hömö- ja töyhtötiaiset ovat paraikaa kevätpuuhissaan. Koiraat valvovat reviireitään ja lurittelevat samalla naaraille soidinlauluja.
Hömötiainen on pohjoisinta Tunturi-Lappia lukuun ottamatta kautta maan levinnyt lintulaji, mutta tänä päivänä hömötiaisen, kuten myös hieman harvinaisemman töyhtötiaisen on yhä vaikeampi löytää itselleen sopivaa elinaluetta.
”Vanhojen metsien väheneminen sekä metsämantereiden pirstoutuminen ja avartuminen ovat miltei romahduttaneet maamme hömö- ja töyhtötiaiskannat”, kertoo lintujärjestö BirdLifen hankekoordinaattori Timo Metsänen.
Kolon kovertamista
Hömö- ja töyhtötiaiset ovat kolopesijöitä, jotka joko asettuvat valmiisiin koloihin tai rakentavat niitä itse.
Ne pystyvät kovertamaan kolon ainoastaan jo pitkään lahonneen puun tai pökkelön pehmenneeseen puuainekseen.
”Vanhojen metsien vähenemisen myötä myös lahopuut ovat vähentyneet, eikä hömö- ja töyhtötiaisille löydy enää riittävästi sopivia pesimisalueita”, Metsänen kertoo.
Töyhtötiaisien pesintä käynnistyy eteläisessä Suomessa huhtikuun alussa ja hömötiaisen huhtikuun loppupuolella.
Hömötiainen munii keskimäärin 7,8 ja töyhtötiainen 5,3 munaa.
”Vanhoissa metsissä kummankaan poikuekoot eivät ole juuri pienentyneet, mutta talousmetsissä niiden lisääntyminen on ravinnonpuutteen vuoksi heikentynyt.”
Perhekunnat maastossa
Töyhtötiaisen poikaset kuoriutuvat reilun parin viikon kuluttua hautomisen aloittamisesta ja poikaset jättävät pesänsä noin kuukauden ikäisinä. Hömötiaisen pesintä ajoittuu viikkoa paria myöhemmäksi.
”Aluksi linnut liikkuvat maastossa perhekunnittain, jolloin emot vielä ruokkivat poikasiaan, mutta pian poikaset alkavat pärjätä jo omillaan.”
Hömö- ja töyhtötiaiset ovat kesällä hyönteissyöjiä. Talvella niiden ravinto koostuu talvehtivien hyönteisten lisäksi siemenistä. Metsissä elävät tiaiset myös varastoivat ravintoa omiin kätköihinsä maahan ja kaarnankoloihin.
”Vanhoissa metsissä tiaisille on tarjolla huomattavasti enemmän hyönteisravintoa kuin hygieenisissä talousmetsissä.”
Puruja pönttöön
Hömö- ja töyhtötiaisten tilannetta helpottaisi huomattavasti se, jos metsien hakkuissa hakkuualueelle jätettäisiin lahopuiden keskittymiä lintujen pesimäalueiksi.
”Pesäpuita voidaan lahottaa myös keinotekoisesti kaulaamalla runkoja tai katkaisemalla puut latvoistaan sopivan mittaisiksi pökkelöiksi,” Metsänen kertoo.
Hömö- ja töyhtötiaiset voivat pesiä myös pönttöihin, jos niiden pohjille sirotellaan sahanpuruja.
”Puruista lintu päättelee kovertaneensa kolon itse ja hyväksyy pöntön pesäkseen.”
Metsäsen mukaan töyhtö- ja etenkin hömötiaiskantojen harveneminen kertoo laajemmin Suomen metsäluonnon tilasta.
”Jos runsaslukuiset lajit alkavat vähentyä, miten käy harvinaisempien, elinolosuhteisiinsa vaativampien lajien? Esimerkiksi helmipöllö on käynyt yhä harvinaisemmaksi, koska myös sen elintila on vanhojen metsien häviämisen myötä kaventunut.”
Töyhtötiaisen tunnistaa selkeästä päälakitöyhtöstä. Linnun selkäpuoli on harmaanruskea, vatsapuoli valkeahko ja kupeet kellanruskeat. Töyhtötiainen ei muodosta omia parvia, mutta liikkuu mielellään muiden tiaisten muodostamissa sekaparvissa.
Hömötiainen on päältä harmaa ja alta harmaanvalkea. Sen suuren pään laki ja niska ovat himmeänmustat. Hömötiaiset ovat metsän perustiaisia, ja ne muodostavat tavallisesti talvisten tiaisparvien pääjoukon. Nuoruuspuvussaan hömötiaiset ovat ruskeasävyisiä.
Sinitiaiskanta on monikymmenkertaistunut maassamme sotien jälkeen. Sinitiaisen kannankasvun taustalla on muassa talviruokinta. Sinitiaisella on korkea poikastuotto, ja se voi vallata elintilaa muilta tiaisilta.