Luulitko, että ruska syntyy pakkasesta? Syynä onkin toinen sääilmiö – Tällainen sää värikylläiseen ruskaan tarvitaan

Ruskan syntyä säätelevät valon määrä ja lämpötila. Mutta millainen on ihanteellinen sää syksyn värikylläisyyden syntymiselle?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kelit ovat suosineet tänä vuonna hienon ruskan syntymistä. © Erno Saukko

Ruskan syntyä säätelevät valon määrä ja lämpötila. Mutta millainen on ihanteellinen sää syksyn värikylläisyyden syntymiselle?
Teksti: Katriina Lundelin

Ruska on Lapissa hienoimmillaan usein syyskuun puolessa välissä, jonka jälkeen se valuu kohti etelää. Lehtien vihreä klorofylli hajoaa, ja alta paljastuvat punaiset antosyaaniksi ja keltaiset ksantofylliksi kutsutut väriaineet. Vanhan myytin mukaan tätä prosessia edistävät syksyn ensimmäiset pakkassäät, mutta nykytiedon mukaan näin ei ole.

Hienon ruskan syntyminen vaatii kuitenkin juuri tietynlaisen säätilan. Millainen se on?

Ruska syntyy kirkkaiden ja viileiden syyspäivien ansiosta

Kasvien asettumiseen talvilevolle vaikuttaa myös lämpötila, mutta suurin vaikuttava tekijä on valo-olosuhteet. Kun päivä lyhenee, kasvit saavat vihiä siitä, että nyt on aika kerätä klorofylli ja sen sisältämä arvokas typpi talteen ja antaa lehtien kuolla.

”Lehtivihreä hajoaa nopeasti auringon paisteessa. Syksyllä sitä ei muodostu enää lisää, jolloin muut värit pääsevät lehdessä näkyviin. Jos on lämpimät ja sateiset kelit, lehtivihreän hajoaminen ei ole niin nopeaa, eikä ruska muodostu niin intensiiviseksi”, kertoo Luonnonvarakeskuksen ohjelmajohtaja Anne Tolvanen.

Myytti pakkassäiden vaikutuksesta ei ole kuitenkaan pelkkää virheellistä kansanperinnettä. Hypoteesi pakkaskelien aiheuttamasta ruskaantumisesta on vain pistetty tieteessä sivuun uuden tiedon karttuessa.

Ruska on rakastettu luonnonilmiö.

Viileä ilma vauhdittaa syksyyntymistä ja tekee ruskasta intensiivisemmän. © Otavamedia

Vuosien välillä eroja

Vuosien välinen vaihtelu voi keväisin olla paljon suurempaa kuin syksyllä, koska kasvuun lähtö on sidottu lämpötilaan, mutta talveentuminen enemmän valo-olosuhteisiin. Siksi kevät käynnistyy etelästä ja ruska pohjoisesta.

Silti pitkä kesä ja lämpimänä jatkuva syksy saavat kasvit arvioimaan, että kasvua on turvallista jatkaa hieman pidempään. Lämmin syksy viivästyttää syksyyntymistä hieman, koska klorofylliä muodostuu kasvukauden jatkuessa pidempään.

Lyhenevien päivien ansiosta ruskakausi alkaa kuitenkin korkeintaan kahden tai kolmen viikon vaihteluvälillä joka vuosi.

”Paikalliset sääolosuhteet taas aiheuttavat alueellisia eroja siinä, kuinka hieno ruska muodostuu”, Tolvanen kertoo.

Näihin paikkoihin kannattaa suunnata 

Ruska on yleensä parhaimmillaan pohjoisessa Lapissa syyskuun toisella viikolla ja kuun puolesta välistä lähtien eteläisessä Lapissa. Sieltä syksyn värit laskeutuvat sitten Oulun korkeudelle.

Tänä vuonna sää on ollut ruskan kannalta suosiollinen, ja Lapissa on monin paikoin upea ruskaväritys.

”Ruska näyttäisi kuvien perusteella olevan erityisen hieno Saariselällä ja Äkäslompolossa. Jos niihin aikoo ehtiä, kannattaa matkustaa kiireesti. Ensimmäiset kovat tuulet ravistavat siellä pian lehdet puista.”

Ruskan etenemistä voi tarkkailla esimerkiksi Syötteen ja Ylläksen web-kameroiden kautta. Koko Suomen kattavat kelikamerat soveltuvat hyvin ruskan seuraamiseen myös muualla Suomessa.

Lue myös: Kun olohuoneesta näkyy Norjaan – Näin elelee Suomen pohjoisin asukas valtakunnan huipulla

X