Maakotkan pesäpuun sijainti on rengastajan varjelema salaisuus – Yhdestä pesästä löytyi 14 poronvasan koivet – Ennen kotkista maksettiin tapporahaa

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Pekka Kustula
Savukoskelainen Jarmo Ahtinen on rengastanut ainakin 550 maakotkaa. ”Lintua on lähestyttävä suoraan edestä ja siihen on saatava suora katsekontakti”, hän sanoo.

Pesäpuu seisoo kivikkoisen vaaran rinteessä.

Lähes parikymmentä metriä korkean männyn latvukset heiluvat ravakassa tuulessa. Hieman alempana, jykevällä oksalla, aivan rungossa kiinni on yli metrin korkuinen ja puolentoista metrin levyinen risuista rakennettu pesä.

Kivet pesän alla ovat valkoisten ulosteiden läikittämiä. Tuuli lennättelee vaaleita höyheniä ja ruskeita oksennuspalloja. Kivien lomasta pilkottaa vaalenneita luita.

Männyssä on maakotkan koti.

Kun linnunrengastaja Jarmo Ahtisen, 57, piikkikengät alkavat rapista petäjän rungossa ja turvavaljaiden metallilenkit kilahdella hänen vyötäisillään, maakotkan poikanen nostaa päätään pesän reunan yli.

Kotkapari on rakentanut pesänsä samaan savukoskelaisen vaaran petäjään jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Useaan vuoteen pesään ei kuoriutunut poikasia, mutta tänä kesänä pesintä on onnistunut.

Poikanen kurkistaa vielä alas ennen kuin vetäytyy keskemmälle pesää. Se kaartaa niskaansa, levittää siipiään ja avaa nokkansa.

Kotkan punainen kieli heiluu kiikarinlinssissä.

Poikanen on varuillaan.

Maakotka rakentaa pesänsä yleensä korkeaan mäntyyn, joka kasvaa kivikkoisessa vaaranrinteessä. © Pekka Kustula

Reikiä kintaissa

Ahtinen on Savukosken kunnan teknisen toimen toimialapäällikkö. Hän arvioi rengastaneensa vuodesta 1990 lähtien yhteensä noin 550 maakotkaa.

Hänen rengastamiaan kotkia on löydetty Suomen lisäksi Venäjältä, Puolasta ja Ukrainasta.

”Useimmiten Venäjältä löydetyt linnut on ammuttu tai ne ovat menehtyneet suojaamattomista muuntajista saamiinsa sähköiskuihin”, Ahtinen kertoo puun juurella.

Painava rinkka romahtaa kivikkoon. Ennen pesälle kiipeämistä Ahtinen tarkastaa varusteitaan.

Paksuissa siannahkakintaissa on kynsien ja nokan jäljiltä naarmuja ja reikiä. Turvavaljaiden neljän ja puolen metrin köydet ylettyvät paksunkin rungon ympäri. Vimpa on teleskooppiputki, johon kiinnitetyllä köydellä vedetään poikanen lähemmäksi, jos siihen ei yletytä käsillä.

Renkaat ovat omissa rullissaan. Linnun vasempaan jalkaan pujotettava vuosirengas on tänä vuonna punainen ja oikeaan koipeensa kotka saa kirkkaan alumiinirenkaan.

Rinkan sivulokerosta nousevat pihdit ja niitit.

”Kiinnityksen täytyy olla pitävä, sillä kotka voi työntää nokkansa renkaan ja jalan välin ja vääntää renkaan irti”, Ahtinen kertoo.

”Haaskoilla on nähty, miten maakotka kääntää hirvenlavan ympäri. Se on monelle miehelle tekemätön paikka.”

Jarmo Ahtinen aloittaa kiipeämisen kohti noin 13 metrin korkeudessa sijaitsevaa kotkanpesää. © Pekka Kustula

Risti taivaalla

Ahtinen on rengastaessaan kohdannut ärhäköitä kotkia, mutta aikuiset linnut eivät ole koskaan käyneet hänen kimppuunsa. Ylilentoja on ollut useita, ja lähimmillään emolintu on pyyhältänyt siivet suhisten noin metrin päästä rengastajasta.

”Kotka ei hylkää poikasiaan. Emolinnut harvoin välittävät siitä, että ihminen käy niiden pesällä ja poikanen saa renkaat jalkoihinsa.”

Kun Ahtinen on kivunnut pesän korkeudelle, taivaalle ilmestyy tummana ristinä kotka. Iso lintu kaartelee vaaran yllä kunnes nousee siipiään liikuttamatta ilmavirran mukana ylemmäs kohti valkoisia pilviä.

Toinen kotka liitää vaaran toiselta reunalta pesäpuun yli ja kaikkoaa näkymättömiin.

Emolinnut vartioivat pesäänsä.

Untuvikon kanssa ei tarvita vimpaa. Ahtinen tarttuu poikasta jaloista ja kääntää sen selälleen. Hän riisuu käsineensä ja rengastaa poikasen. Mitatessaan hän levittää kotkan toista siipeä, punnittaessa poikanen roikkuu ylösalaisin Ahtisen kädestä.

Untuvikko nytkähtelee hieman, kun Ahtinen nappaa siitä kolme höyhentä dna-näytteiksi, joiden perusteella poikanen voidaan varmuudella tunnistaa tulevaisuudessa.

Kun poikasen jalat ovat taas vapaina, se jää hieman horjuen seisomaan Ahtisen viereen.

Rengastettu ja rengastaja katsovat pitkään toisiaan. Poikasen nokka vipattaa auki ja kiinni.

Aivan kuin sillä olisi Ahtiselle tärkeää asiaa.

Kotka saa vasempaan jalkaansa punaisen vuosirenkaan. Kiiltävä rengas pujotetaan oikeaan koipeen. © Pekka Kustula

Mustat henkselit

Suomessa arvioidaan pesivän noin 330–460 maakotkaparia. Peräti 90 prosenttia maakotkien reviireistä sijaitsee poronhoitoalueella ja noin 80 prosenttia entisen Lapin läänin alueella.

Maakotkat ovat pysyneet pohjoisessa, koska eteläisestä osasta Suomea niille ei löydy riittävän rauhallisia pesimäalueita.

Maakotkat eivät ole vieläkään sopeutuneet elämään samoilla seuduilla ihmisten kanssa.

Vuonna 2017 maassamme tiedetään olleen ainoastaan 98 rengastusikäistä poikasta.

Metsähallituksen ylitarkastajan Tuomo Ollilan mukaan viime vuoden huonoa pesimätulosta heikensi sateinen ja viileä kevät sekä heikko ravintotilanne, varsinkin kanalintuja ja jäniksiä oli liian vähän maakotkien saalistettaviksi.

”Ainoastaan neljässä tunnetussa pesässä oli kaksi poikasta”, Ollila kertoo.

Tuuli yltyy savukoskelaisen vaaran rinteellä. Rengastaja Ahtinen pakkaa puussa varusteensa ja alkaa laskeutua runkoa alas. Köysi kiertyy männyn ympärille kerta kerralla alempana, piikkikengät rapisevat.

Maahan päästyään Ahtinen vilkaisee vielä ylös. Poikanen on vaappunut taas pesänsä reunalle ja katsoo takaisin

Vaaranrinteellä jätetään jäähyväiset.

Poikasen valkean höyhenpuvun yli kulkevista tummista henkseleistä Ahtinen arvioi sen iäksi noin kuusi viikkoa.

Poikanen painaa 2 570 grammaa, ja sen siipimitta kyynärtaipeesta siivenkärkeen on 28 senttiä. Pienestä koosta päätellen poikanen on koiras.

Poikasen tunnisteet renkaissa ovat 042G ja E25165.

Kun Ahtinen rengasti poikasta, sen noin viiden senttimetrin pituinen kynsi hipaisi kättä, mutta ei raapinut ihoa rikki.

”Nuori poikanen on vielä jalkavoimiltaan heikko, mutta tämä yksilö oli hyvin rauhallinen ja kiltti, varsinainen babyface.”

Kuuden viikon ikäinen sopuisa koiras saa rengastaja Jarmo Ahtiselta nimen ”Babyface”. © Pekka Kustula

Kainismia latvuksissa

Maakotkien rengastus käynnistyy hieman ennen kesäkuun puoliväliä ja päättyy heinäkuun loppuun mennessä. Rengastettavat poikaset ovat 4–10 viikon ikäisiä.

Renkaiden avulla voidaan selvittää lintujen muuttoreitit. Renkaista saadaan tietoon myös muun muassa linnun ikä, kuolevuus ja synnyinpaikka sekä faktoja vuosittaisista kannanvaihteluista ja jälkeläistuotoista.

Suomessa pesivistä maakotkapareista kolmasosa jättää joka vuosi pesimättä. Kaksi kolmasosaa yrittää pesiä, mutta vain kolmasosa pesivistä pareista onnistuu kasvattamaan poikasensa lentoikäisiksi saakka.

Poikasia kuoriutuu vuosittain 100–150 pesään, mutta poikasten määrä vähenee kesän mittaan.

”Maakotkilla on kainismia eli kahden poikasen pesässä voimakkaampi tappaa heikomman saadakseen itse emolinnuilta enemmän ravintoa”, Ahtinen kertoo.

”Ainoastaan viidesosa kesän poikasista säästyy ensimmäisenä talvenaan nälkäkuolemalta tai paleltumiselta.”

Maakotkalla on noin 200–300 neliökilometrin kokoinen reviiri. Pesien väli on yleensä 12–15 kilometriä.

Ahtinen istahtaa maastoautonsa ratin taakse ja silmäilee vielä sivuikkunasta taivaalle. Emolintuja ei enää näy.

Auto hurahtaa käyntiin.

Seuraavaa poikasta on lähdettävä rengastamaan Savukoskelta Sodankylän puolelle.

Jarmo Ahtinen punnitsi poikasen: liki viisi kiloa! Linnun siipimitta on jo 44 senttiä.© Pekka Kustula

Luuranko ja leukaluu

Maakotka on ollut Suomessa vainottu lintu, josta on aikanaan maksettu tapporahaa. Varsinkin poronhoitoalueella poronvasoja ja metsäkanalintuja saalistavien maakotkien pesiä tuhottiin järjestelmällisesti ja aikuisia lintuja ammuttiin hengiltä.

Alimmillaan Suomen maakotkakanta oli 1960-luvun lopulla, jolloin maassamme pesi vain 150–200 paria.

Maakotka on ollut jo usean vuosikymmenen ajan rauhoitettu. Se on luokiteltu vaarantuneeksi ja erityisesti suojeltavaksi lajiksi. Tänä päivänä maakotkan pesistä liki puolet sijaitsevat erilaisilla suojelualueilla.

Ahtinen parkkeeraa autonsa metsätien laitaan ja ottaa takakontista painavan rinkkansa.

Seuraava pesäpuu sijaitsee korkealla vaaralla nuoren koivikon takana.

Kun päästään perille, Ahtisen hiusrajassa helmeilee hiki ja hänen niskansa on täynnä sääskiä.

Poikasta ei näy, sillä se on painunut ihmisten ääniä kuultuaan näkösuojaan pesän pohjalle. Pesäpuun alta löytyy höyhenten ja jätösten seasta jäniksen luuranko ja poronvasan leukaluu.

Liki sadalla eri pesällä rengastanut Ahtinen on löytänyt enimmillään yhdestä pesästä peräti 14 poronvasan koivet. Hän on tehnyt petovahinkoilmoituksia monesta sadasta maakotkan pyytämästä vasasta.

Ahtisen pyynnöstä tässä jutussa ei paljasteta pesäpuiden tarkkaa sijaintia.

”Maakotkia ei enää juuri vainota, mutta paikannetut tiedot pesistä houkuttelisivat kuvaajia ja muita uteliaita häiritsemään lintujen pesintää.”

Rengastettavista linnuista otetaan muutama höyhen talteen dna-näytteitä varten. © Pekka Kustula

Vaino vähentynyt

Nykyään maakotkien aiheuttamista porovahingoista maksetaan korvauksia paliskunnan alueella sijaitsevien pesintöjen onnistumisten perusteella. Aiemmin korvauksia maksettiin menetetyistä poroista.

”Uudistettu järjestelmä on vähentänyt vainoa Lapissa merkittävästi. Nykyään poromiehet hakevat pesiä ja tekevät niistä myös ilmoituksen”, Ahtinen sanoo.

Esimerkiksi Savukosken Oraniemen paliskunnan alueella kuoriutui viime vuonna 11 maakotkan lentopoikasta. Määrä on reilut kymmenen prosenttia kaikista rengastusikäisistä maakotkista.

Paliskunnan poroisännän Martti Siivolan mukaan maakotkat saalistavat kymmeniä poronvasoja joka vuosi.

”Vasoille vaarallisimmat ajat ovat heti vasomisen jälkeen toukokuun lopusta juhannuksen tienoille saakka. Kotka voi kuitenkin viedä suurempia poroja tarhoista”, Siivola kertoo.

Jokaisesta maakotkan reviiristä paliskunnalle korvataan vajaa tuhat ja poikaspesästä 2 860 euroa. Saamelaisalueella vastaavat summat ovat noin 1 900 ja vajaat 5 000 euroa. Kaikkiaan maakotkan aiheuttamia petovahinkoja korvataan noin 750 000 eurolla vuodessa.

”Järjestelmä on toimiva ja takaa sen, että maakotkan kanssa pystytään elämään, jos maakotkien määrä ei kasva merkittävästi”, Siivola sanoo.

Kymmenen viikon ikäinen naaras saattaa rengastajaa väistyessään nousta siivilleen ja pyrähtää pesän reunan yli. © Pekka Kustula

Lippa silmillä

Kymmenen viikon ikäinen maakotka ei ole enää untuvikko vaan näyttää jo pedolta. Poikanen nousee jaloilleen pesässä ja levittää siipensä. Rintamuksessa punertaa verta.

Poikanen lienee äsken syönyt.

Vimpa heilahtaa ilmassa ja naru kietoutuu linnun hartian yli ja vasemman siiven taakse.

Kun Ahtinen vetäisee narusta, poikanen vaappuu lähemmäs. Hän saa aseteltua sen pesän pohjalle ja aloittaa rengastuksen.

Lintu sätkii ja räpistelee selällään, kunnes Ahtinen peittää sen silmät omalla lippalakillaan.

Miltei viisi kiloa painanut poikanen jää pesäänsä levittelemään siipiään, kun Ahtiainen laskeutuu alas puusta.

Kotka vaikuttaa levottomalta. Ahtinen kertoo, että poikanen on järkyttynyt rengastuksesta, mutta toipuu pian entiselleen.

”Ehkä kotka oppi tästä tapaamisesta, että sen kannattaa omaksi parhaakseen pysyä erämaassa mahdollisimman kaukana ihmisistä.”

 

Lisätietoja maakotkasta: www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/maakotka ja www.metsa.fi/maakotka.

X