Haiseva lanta pitää varkaat loitolla – Näin mehiläiset vuoraavat pesänsä, jotta herhiläiset eivät lennä rosvoretkille

Jos olet mehiläinen ja sinun on puolustettava pesääsi varastelevia herhiläisparvia vastaan, mitä teet? Yksinkertaista, vuoraat oviaukon sian ulosteella.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mitä raskaammin lentoaukko oli hajustettu, sitä vähemmän herhiläisillä oli hyökkäsyshaluja pesää kohtaan.

Jos olet mehiläinen ja sinun on puolustettava pesääsi varastelevia herhiläisparvia vastaan, mitä teet? Yksinkertaista, vuoraat oviaukon sian ulosteella.
Teksti: Jani Kaaro

Guelphin yliopiston tutkijat raportoivat tuoreessa tutkimuksessa kesymehiläisille aivan uudesta käyttäytymispiirteestä. Vietnamissa mehiläiset hakevat maatilojen pihoilta kotieläinten lantaa ja tuhrivat sillä pesänsä lentoaukon.

Tutkijat havaitsivat ilmiön sattumalta ihmetellessään ruskeita läiskiä lentoaukon ympärillä. Paikalliset mehiläistarhaajat kertoivat, että kyseessä on lanta ja että mehiläiset ovat aina tehneet näin.

Syy oviaukon tuhrimiseen oli se, että paikalliset jättiläisherhiläiset koettivat jatkuvasti ryöstää pesiä. Lanta oli tarkoitettu herhiläisten karkotteeksi.

Lentoaukkoon haisevinta lantaa  ja hyökkäyshalut vähenevät

Kokeessa havaittiin, että jos mehiläisten annettiin valita, ne tahrivat lentoaukon kaikista haisevimmalla ulosteella. Parhaiten rosvot pitivät loitolla esimerkiksi sian ja kanan tuhdisti tuoksuvat tuotokset. Mitä raskaammin lentoaukko oli hajustettu, sitä vähemmän herhiläisillä oli hyökkäsyshaluja pesää kohtaan.

Tutkijat eivät tosin tiedä, mikä ulosteessa herhiläisiä karkottaa.

Aasialaiset mehiläiset kehittivät haisevan puolustuskeinon jättiläisherhiläisten vuoksi

Puolustuskeino on kehittynyt Aasiassa siksi, että siellä mehiläiset ovat joutuneet sopeutumaan jättiläisherhiläisten pesärosvoukseen. Viime vuosina jätttiläisherhiläisiä on kuitenkin levinnyt Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, jossa mehiläisillä ei ole kokemusta jättiläisherhiläisistä.

Niille tulee kiire oppia haiseva puolustuskeino.

Lue myös: Rusomuurarimehiläinen on mestaripölyttäjä, joka parveilee nyt talojen seinustoilla

Rusomuurarimehiläisen tunnistaa punertavasta karvoituksesta ja naaraan pään alaosassa olevista sarvimaisista ulokkeista.

Rusomuurarimehiläisen tunnistaa punertavasta karvoituksesta ja naaraan pään alaosassa olevista sarvimaisista ulokkeista.

Lue myös: Mehiläistarhat houkuttelevat luvattomia kävijöitä – Näin mehiläistarhaaja Ari Seppälä taistelee tuhoja vastaan

Hunaja houkuttaa mehiläisiä

Mehiläispesistä löytyvä hunaja ja mehiläistoukat ovat karhujen herkkua. © Saku Soukka / KUVARYHMÄ /SKOY

X