Tutkijat innoissaan: Näin mehiläiset voidaan kouluttaa täsmäpölyttäjiksi!

Kun koiralle heitetään keppi, koiran annetaan ensin nuuskia sitä. Nyt argentiinalaistutkijat osoittavat, että mehiläisiä voidaan kouluttaa samalla tavalla käymään vain tietyllä kukalla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mehiläisten ekosysteemipalveluilla on koko ajan enemmän kysyntää, koska luonnonvaraisten pölyttäjien määrä on laskussa.

Kun koiralle heitetään keppi, koiran annetaan ensin nuuskia sitä. Nyt argentiinalaistutkijat osoittavat, että mehiläisiä voidaan kouluttaa samalla tavalla käymään vain tietyllä kukalla.
Teksti: Jani Kaaro

Tutkimuksen tavoitteena on mehiläisten pölytystehon lisääminen viljelyksillä. Jos niiden pitää esimerkiksi pölyttää manteleita, ei ole suotavaa, että mehiläiset pyörivät luonnonkukissa.

Lue myös: Mehiläinenkin sanoo ”hups”, kun se törmää toiseen mehiläiseen – Kuuntele ja katso videolta, miten yhteiselo sujuu!

Tuttu tuoksu jättää mehiläisille pitkäikäisen muistijäljen

Buenos Airesin yliopiston tutkijat olivat aiemmin osoittaneet, että jos mehiläiset oppivat jonkin tuoksun pesässä, siitä muodostuu mehiläisille pitkäikäinen muistijälki. Niinpä tutkijat altistivat ne ensin tuoksulle, joka jäljitteli auringonkukan tuoksua ja syöttivät niille tämän jälkeen mettä, jossa oli auringonkukan tuoksua.

Koulutuksella oli vaikutusta, sillä pesästä lähdettyään työläiset hakeutuivat auringonkukkiin paljon useammin kuin mehiläiset, jotka eivät olleet saaneet tätä koulutusta. Ne kantoivat pesään lisäksi paljon enemmän auringonkukan siitepölyä.

Auringonkukan – ja auringonkukkien villjelijän – kannalta tämä oli kannattavaa. Mehiläisten innokas vierailu merkitsi 29–57 prosentin lisäys­tä siementen tuotannossa.

Tehokkaampia ekosysteemipalveluja kouluttamalla mehiläiset täsmäpölyttäjiksi

Tutkijoiden mukaan mehiläisten ekosysteemipalveluilla on koko ajan enemmän kysyntää, koska luonnonvaraisten pölyttäjien määrä on laskussa.

Argentiinalaistutkimus osoittaa, että ne voidaan kouluttaa tehokkaiksi täsmäpölyttäjiksi ja siten tehostaa niiden ekosysteemipalveluja.

Lue myös: Mehiläinen on herhiläisen superherkkua – Näin aggressiivinen aasianherhiläinen aiheuttaa tuhoa

Lue myös: Mehiläistarhat houkuttelevat luvattomia kävijöitä – Näin mehiläistarhaaja Ari Seppälä taistelee tuhoja vastaan tarhallaan 

Hunaja houkuttaa mehiläisiä

Mehiläispesistä löytyvä hunaja ja mehiläistoukat ovat karhujen herkkua. © Saku Soukka / KUVARYHMÄ /SKOY

X