Merissä on pian enemmän muovia kuin kalaa - myrkyt kertyvät ravintoketjussa

Muovia tuotetaan vuosittain enemmän kuin ihmisen historian aikana on louhittu kultaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Muoviroskat aiheuttavat kärsimystä kaikenkokoisille merieläimille. Kuvan delfiinin evään on takertunut muovikassi.

Muovia tuotetaan vuosittain enemmän kuin ihmisen historian aikana on louhittu kultaa.
Teksti:
Miikka Järvinen

Valtamerissä on pian muovia enemmän kuin kalaa. YK:n ympäristöjärjestön UNEP:n mukaan muovi aiheuttaa joka vuosi 13 miljardin dollarin vahingot kalastukselle, tavaraliikenteelle ja matkailulle.

Pelkästään Yhdysvaltain länsirannikolla käytetään vuosittain 500 miljoonaa dollaria rantojen puhdistamiseen. Yhden rantaan ajautuneen jätetonnin siivoaminen maksaa keskimäärin 1 500 dollaria.

Ympäristön muovikuormaa on yritetty keventää muun muassa muovikassikielloilla, joita on kokeiltu vaihtelevalla menestyksellä Tansaniassa ja Bangladeshissa.

Länsimaissa muovisten, pantillisten palautuspullojen kierrätys toimii kohtalaisen hyvin, mutta muun muovijätteen heikommin.

Syynä on raha. Kierrätyksestä ei ole yksittäiselle kansalaiselle taloudellista hyötyä samoin kuin teollisuudelle, joka voi hyödyntää muovia sekä uusiomateriaalien raaka-aineena että energianlähteenä.

Muovi on hyvistä yrityksistä huolimatta edelleen kertakäyttömateriaali. Maailman talousfoorumi on laskenut yksinomaan pakkausmateriaaleihin käytettävän vuosittain 120 miljoonan dollarin arvosta muovia, josta 95 prosenttia heitetään menemään käytön jälkeen.

Pelkästään rantoja haravoimalla ei päästä käsiksi avomeren merivirtojen mukana ajelehtivaan muovijätteeseen. Valtamerissä kelluvan muovijätteen siivoaminen laivojen vetämillä verkoilla on kallista ja tehotonta. Sen myös vahingoittaa merieläimiä.

Yksi merten puhtaanapidon uusimmista keksinnöistä perustuu pohjaan ankkuroituun puomiin ja siihen kiinnitettyyn ”haravaan”. Järjestelmä on passiivinen. Se siis kokoaa merivirtojen kuljettaman kelluvan irtoroskan kasaan, josta sen voi kerätä helpommin talteen.

Viisi isoa roskalauttaa

Valtamerten roskalautat ovat muodostuneet pyörteisten merivirtojen keskustoihin. Kaikki viisi suurinta roskalauttaa sijaitsevat subtrooppisilla eli lauhkeilla vyöhykkeillä, päiväntasaajan kummallakin puolen.

Tyynellämerellä kelluu roskalautta, joka on pinta-alaltaan toista miljoonaa neliökilometriä – noin neljä kertaa Suomen kokoinen.

Roskalautta ulottuu Kalifornian rannikolta Havaijin saarten pohjoispuolelta yli meren aina Japanin itärannikolle saakka. Pyörteet ovat muodostuneet kaistaleelle, jossa päiväntasaajan lämpimät virtaukset kohtaavat pohjoisen Tyynenmeren kylmät merivirrat.

Pohjoisen Tyynenmeren lisäksi roskalauttoja on kasautunut vastaavanlaisen merivirtamekanismin vaikutuksesta eteläiselle Tyynellemerelle, Intian valtamerelle, Etelä-Atlantille ja Pohjois-Atlantille.

Roskalautat eivät ole kiinteästi pakkautuneita ”lauttoja” sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan vesialueita, joilla kelluvan muovijätteen määrä on muita merialueita huomattavasti suurempi.

Keskimäärin maailman merten pinnalla kelluu 13 000 palaa muovia jokaista neliökilometriä kohti, arvioi YK:n ympäristöohjelma UNEP. Roskalautoissa muovin tiheys voi olla miljoonia muovikappaleita neliökilometrillä.

Maailman suurin harava

Puhutuin viime aikojen visio merten siivoamiseksi on hollantilaisen 21-vuotiaan insinööriopiskelijan Boyan Slatin keksintö. Hän kehitti prototyypin veden pinnalla kelluvasta, 30 metriä korkeasta ja V-kirjaimen mallisesta vedenalaisesta padosta.

Pato ankkuroidaan V-aukon suu virtaa vasten. Vesi ja sen mukana kulkevat eliöt virtaavat rakennelman ali, mutta vettä kevyempi, kelluva muoviroska kertyy V-kirjaimen pohjukkaan, josta se voidaan kerätä talteen ja kierrätettäväksi.

Slatin ideana on rakentaa vuoteen 2020 mennessä 100 kilometriä pitkä roskaharava Tyynellemerelle, keskelle Kalifornian edustalla pyörivää roskalauttaa.

Optimistisissa laskelmissaan Slatin yritys The Ocean Cleanup on arvioinut pystyvänsä poistamaan 42 prosenttia Tyynenmeren pohjoisen roskalautan muovista. Näin yhden muovikilon poistaminen maksaisi 4,53 euroa – vain kolmisen prosenttia siitä, mitä perinteinen laivojen ja verkkojen avulla tehty nuottaaminen maksaa.

Yhdysvaltain merentutkimusviranomaisen NOAA:n edustaja Asmad Mahdi esitti Guardianin haastattelussa omat perustellut epäilyksensä, vaikka NOAA on periaatteessa näyttänyt Slatin hankkeelle vihreää valoa.

Mahdin mukaan pintakerroksen roskat ovat vain osa merten muovijätettä. Pintaroskan kuoriminen saattaa aiheuttaa huomattavaa vahinkoa merenpinnan eliöille, kuten mikroskooppisen pienille planktoneille, jotka tuottavat lähes puolet maapallon ilmakehän hapesta.

Hammasharjasta kohoon

Mutta mitä tapahtuu, jos meriä ei saada puhtaammaksi? Muovijäte aiheuttaa jo vuosittain noin miljoonan merilinnun ja satojen tuhansien merinisäkkäiden kuoleman. Tavallisin kuolinsyy on tukehtuminen.

Erittäin haavoittuvaisessa asemassa ovat albatrossit, jotka käyttävät ravinnokseen lentokalojen mätiä. Lentokalat laskevat munansa meren pinnalla kelluviin kohteisiin, kuten levälauttoihin tai kelluviin muoviroskiin, jotka päätyvät mätimunia syöneen albatrossin elimistöön.

IMARES-laitoksen tutkija Jan Andries van Franeker on kertonut BBC:n haastattelussa, että kuolleiden albatrossien vatsoista on löydetty hammasharjoja, tupakansytyttimiä, kalaverkkojen kohoja, golfpalloja ja tamponin asettimia.

Merikilpikonnista tekee muovijätteen erityistä riskiryhmää niiden nielun rakenne.

Konnan nielussa on piikkejä, jotka estävät suuhun haukatun, hyytelömäisen selkärangattoman lipsahtamisen otteesta. Sama tapahtuu kelluvalle muovipussille, joka saattaa muistuttaa erehdyttävästi meduusaa.

Konna ei pysty sylkemään nieluun asti ehtinyttä saalista, vaikka huomaasen olevan ravinnoksi kelpaamatonta. Kun eläin on saanut meduusan tai kassin piikikkääseen kurkkuunsa, se kulkee vain yhteen suuntaan, kohti vatsaa.

Myrkyt jalostuvat

Meriveteen joutunut muovi hajoaa hitaasti auringon UV-säteilyn vaikutuksesta, jolloin siitä vapautuu meriveteen myrkyllisiä kemiallisia yhdisteitä.

Osa kelluvista muovinkappaleista uppoaa, kun ne ovat aikansa vedessä oltuaan keränneet itseensä riittävästi leväkasvustoa. Orgaaninen kasvusto muuttaa muovin raskaammaksi kuin merivesi, jolloin se uppoaa.

Tiedejulkaisu PNAS kirjoittaa tutkimusten osoittaneen, että riittävän syvälle joutuessaan orgaaninen kasvusto tuhoutuu, jolloin muovi alkaa taas nousta kohti pintaa.

Pinnan ja pohjan välillä vapaasti liikkuvat muovinkappaleet saattavat joutua eläinplanktonia saalistavien pikkukalojen ravinnoksi. Kenttäkokeissa 1–35 prosentista planktonia syöviä kaloja löydettiin muovinkappaleita, joiden koko oli keskimäärin 0,5–5 milliä.

Kun kalat syövät ravintonsa mukana pieniä muovihiukkasia, niistä liukenee ruoansulatuselimistössä myrkkyjä, jotka kasautuvat ravintoketjussa ylempänä olevien petojen elimistöön – ja lopulta ihmisiin.

Suomen Ympäristökeskuksen SYKEn erikoistutkija Outi Setälä kertoo, että meristä kerätyistä simpukoista löydetään jatkuvasti pieniä muovinkappaleita ja mahdollisesti vaatteista lähtöisin olevia kuituja.

”Sitä emme tiedä, syövätkö kalat muovia vahingossa vai tuleeko se ruoan mukana. Kaloihin muovi ei kerry kovin tehokkaasti ravintoketjun mukana, mutta simpukat keräävät muovia tehokkaasti. Niiden kautta sitä voivat saada elimistöönsä myös ihmiset”, Setälä sanoo.

Pienten hiukkasten, niin sanotun mikromuovin pahin ongelma on Setälän mukaan se, että sitä ei saada merestä koskaan pois. Meriin kertynyt mikromuovi saattaa olla ympäristön aikapommi, jonka vaikutuksia ei vielä tiedetä.

Haravaa testataan pian

Boyan Slatin idea merten roskaharavasta saattaa olla idealistinen ja keskeneräinen, mutta luovuuden puutteesta sitä ei voi syyttää.

Haravaa on tarkoitus testata tänä vuonna Koreansalmessa, Japanille kuuluvan Tushiman saaren edustalla. Pari kilometriä pitkä koeversio ankkuroidaan paikkaan, jonka syvyys on suurimmillaan pari sataa metriä.

Tushiman testiharava on vain viideskymmenesosa Slatin suunnittelemasta Tyynenmeren jättirakennelmasta, joka on suunniteltu ankkuroitavaksi vuonna 2020 yli neljä kilometriä syvälle valtameren ulapalle.

Vaikka Slatin jättihanke epäonnistuisi suhteettoman mittakaavansa vuoksi, se ei tee alkuperäisestä ideasta hyödytöntä.

IMARESin van Franeker ja muutkin kriitikot ovat ehdottaneet, että oivallus kelluvasta roskapyydyksestä voisi olla tehokkaimmillaan pienempinä versioina, jotka viritettäisiin jokien suistoihin. Merkittävä merten muovijätteistä nimittäin kulkeutuu meriin suurten jokien virtausten mukana.

Tonnikaupalla muovia

  • Maailmassa tuotetaan vuodessa 275 miljoonaa tonnia muovia. Se on Science-lehden mukaan enemmän kuin mitä ihminen on historiamme aikana louhinut maaperästä kultaa. Teollinen muovin tuotanto alkoi vasta 1950-luvulla.

  • Tuotetusta muovista päätyy jätteeksi mereen noin 5–13 miljoonaa tonnia, eli 2–5 prosenttia.

  • Luontoon joutunut muovi ei ole ikuista, mutta pirullisen pitkäikäistä. Muovikassi hajoaa UV-säteilyn vaikutuksesta parissakymmenessä vuodessa, mutta tukevarakenteisen muovipullon lahoaminen vie 450 vuotta.

  • Nykymenolla merissä tulee olemaan vuoteen 2025 mennessä kilo muovia jokaista kalakiloa kohti, ja vuoteen 2050 mennessä enemmän muovia kuin kalaa, arvioi Maailman talousfoorumin raportti.

X