Havuja perkele! Suurin metsäkanalintu siirtyy talvella erikoiselle dieetille – Metso popsii männyneulaspuuroa

Metso käyttää talvella ravinnokseen lähes yksinomaan männynneulasia. Niinpä sille on kehittynyt erittäin pitkät parilliset umpisuolet, joiden avulla lintu kykenee tehokkaasti hajottamaan selluloosaa ja ligniiniä

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Metson yksipuolisesta talviravinnosta johtuen tutkijat ennustivat 1950- ja 1960-luvuilla linnun tulevaisuuden valoisaksi.

Metso käyttää talvella ravinnokseen lähes yksinomaan männynneulasia. Niinpä sille on kehittynyt erittäin pitkät parilliset umpisuolet, joiden avulla lintu kykenee tehokkaasti hajottamaan selluloosaa ja ligniiniä
Teksti: Jere Malinen

Vuoden 1987 MM-kisat Oberstdorfissa muistaa moni hiihdon ystävä. Naisten 5 kilometrin matkalla tuleva olympiavoittaja Marjo Matikainen tuskin tunsi laturaivoa, vaikka karjaisikin Suomen huoltoryhmälle.

”Havuja, perkele!”

Lumi oli paakkuntunut Marjon suksien pohjiin. Paakut saisi pois hiihtämällä havunoksien päältä.

”Tuo sama toteamus havujen tärkeydestä sopisi erinomaisesti metsonkin ohjenuoraksi”, nauraa Luonnonvarakeskuksen tutkimusinsinööri Petri Timonen.

”Metso ei yksinkertaisesti selviä Suomen talvesta ilman jokapäiväistä männynneulaspuuroa.”

81 mustaa metsoa

Pohjoisen pojalle Petri Timoselle maailman suurin metsäkanalintu metso on tuttuakin tutumpi siivekäs. Hänen työtään on avustaa Luonnonvarakeskuksen tutkijoita maastotöissä. Timosen bravuuria ovat erilaiset riistan lentolaskennat.

Tammikuussa Timonen oli lentolaskemassa Sodankylän kulmilla hirviä. Siinä samalla hän silmäili myös pienempia nisäkkäitä ja lintuja.

”Parhaana päivän laskin heli­kopterista 81 mustaa metsoa. Suurimmassa yksittäisessä tokassa oli 18 ukkometsoa.”

Talvisin metsot löytyvät yleensä rämeiltä. Siihen on syynsä. Metsojen talvi nimittäin kuluu kurjuutta kummastellessa. Valoisa aika nokitaan tarkasti valittuja männynneulasia ja loppuvuorokausi tuhraantuu kiepissä tai kuusenoksalla oleiluun. Sydäntalvella sopivissa lumiolosuhteissa metso saattaakin maata jopa 90 prosenttia vuorokaudesta kiepissä.

Talven kurimusta vastaan metso on kehittänyt oman selviytymistarinansa. Se muodostuu näennäisesti yltäkylläisestä ruokapöydästä, lämpöä eristävästä lumimajasta ja alhaisesta energiankulutuksesta.

Hakomishuolet

Metso käyttää talvella ravinnokseen lähes yksinomaan männynneulasia. Niinpä sille on kehittynyt erittäin pitkät parilliset umpisuolet, joiden avulla lintu kykenee tehokkaasti hajottamaan selluloosaa ja ligniiniä. Lisäksi umpisuolen toimintaa edesauttaa pieneliöstö, jotka hoitavat samaa virkaa kuin lehmän pötsimikrobit.

Metson yksipuolisesta talviravinnosta johtuen tutkijat ennustivat 1950- ja 1960-luvuilla linnun tulevaisuuden valoisaksi. Oltiinhan metsänhoidossa siirtymässä männyn suosimiseen ja juuri talven tiedettiin olevan aikuisten lintujen elolle epävarmaa aikaa. Kuitenkin jo tuolloin oli yleisesti tiedossa metson mieltymys vahingoittuneisiin, esimerkiksi salaman runtelemiin hakopuihin.

Naarasmetson eli koppelon kieppi pitää linnun suojassa.

Naarasmetson eli koppelon kieppi pitää linnun suojassa. © Petri Timonen

Mutta mikä metsoa vioittuneissa puissa kiehtoo? Poikkeavatko niiden neulaset tavallisen talousmännyn neulasista?

”Vaikka hakova metso näyttääkin ihmisen silmin nokkivan neulasia summamutikassa, valitsee lintu appeensa tarkoin.”

Petri Timonen kertoo kupuun solahtavan vain energiapitoisimmat neulaset, joissa on vähän haitta-aineita.

Vanhat ja vialliset puut ovat monesti menettäneet parhaimman terän puolustusmekanismistaan, ja siksi niiden neulaset myös maistuvat metsolle.

”Sellaisia mäntyjä kasvaa etenkin rämeillä.”

Neulaspuuro lihottaa

Metsokukko hakoo mieluimmin männyn latvaosassa, kun taas koppelo ”tyytyy” ruokailemaan keskiosassa puuta. Ero ei johdu niinkään neulasten laadusta, vaan sukupuolten välisestä kokoerosta.

Raskastekoisen ja näkyvän kukon on helpointa hakoa tukevassa latvustossa. Kevyempi koppelo voi ruokailla keskipuussakin, missä se hyötyy myös paremmasta suojavärityksestään. Kukon lienee turha yrittäkään piiloutua pedoilta, joten hyvä tähystyspaikka on sille kaiken A ja O.

Energeettisesti varsin heikosta puuruuasta huolimatta metsokukko lihoo koko talven. Koiraslintujen paino nousee kohisten marraskuusta huhtikuuhun, soidinajan alkuun. Takaahan mahtikoko menestymisen ryhmäsoitimen kiihkeissä valtataisteluissa.

”Huonolla ruualla” lihominen perustuu metson alhaiseen energiankulutukseen, koska talvi käytetään vain lepoon ja ruokailuun. Vanha metsokukko lihookin talvella noin puoli kiloa (15 prosenttia painostaan) nuorten koiraiden tankatessa itseensä jopa yli 800 gramman (27 prosenttia painosta) lisäpainon.

Koppeloiden painot pysyvät melko vakaina läpi talven. Vasta munintaan valmistumisaikana, huhti-toukokuussa, naaraiden paino kasvaa noin 20 prosenttia.

Lue myös: Koosta on hyötyä soitimella – Näin komea metsokukko maksaa elämänsä aikana suuruudestaan

X