Millainen on Itävallasta löydetty viemärin jättiläisvirus?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Jättiläisvirukset ovat suurempia kuin pienet bakteerit. Tutkijat pohtivat, ovatko jättiläisvirukset lainkaan viruksia vai edustavatko ne jotakin muuta elämänmuotoa. © Sciepro/SPL/MV-photos
Tutkijat yrittävät kuumeisesti selvittää, miksi viemäristä löytyneellä jättiläisviruksella on hämmästyttävän paljon geenejä.

Itävaltalainen Klosterneuburg on saanut viime viikkoina tiedemaailman huomion, koska kaupungin jätevedenpuhdistamosta löydettiin uusi jättiläisvirus.

Tutkijat toivovat, että uusi virus tarjoaisi vastauksia siihen, mitä nämä elämänmuodot ylipäänsä ovat. Mitään yksimielisyyttä asiasta ei tähän mennessä ole löytynyt.

Vuoteen 2003 saakka viruksista tiedettiin varmasti vain yksi asia: ne olivat hyvin pieniä ja hyvin yksinkertaisia.

Esimerkiksi polioviruksen halkaisija oli vain 30 nanometriä, ja useat virukset pärjäsivät hyvin vain 2–10 geenillä.

Tämä käsitys muuttui iäksi vuonna 2003, kun ranskalaiset tutkijat raportoivat löytäneensä jättimäisen viruksen. Se oli suurempi kuin jotkut pienet bakteerit, ja sillä oli huikeat 900 geeniä.

Jos viruksen, joka sai nimekseen mimivirus, laittaisi tunnettujen virusten rinnalle, se olisi kuin valtamerialus soutuveneiden keskellä.

Mimivirus löydettiin brittiläisestä vesitornista. Vesitornin vedessä oli paljon ameeboja, joiden sisällä mimi-virus eli.

Jättiläisvirus on aina vain suurempi

Seuraava jättiläisvirus löydettiin viisi vuotta myöhemmin, tällä kertaa ranskalaisen teollisuuslaitoksen jäähdytysjärjestelmästä. Sekin eli ameebojen sisällä ja sai nimekseen mamavirus.

Lisää löytöjä seurasi vuonna 2013. Silloin Chilen rantavesistä löytyi megavirus, ja sen jälkeen merenrannan mudasta jättiläisten jättiläinen pandoravirus. Itävallasta löytynyt klosneu-virus on siis vain uusin löytö pitkässä sarjassa.

Salaperäiset geenit

Jättiläisvirusten suurin mysteeri kätkeytyy niiden geeneihin.

Tavallisesti viruksilla on vain kourallinen geenejä. Ne eivät tarvitse proteiinia tuottavia geenejä, koska isäntäsolun geenit tuottavat kaikki viruksen tarvitsemat proteiinit.

Jättiläisviruksilla on kuitenkin paljon geenejä proteiinien valmistamiseen, mikä on hyvin epävirusmaista.

Jättiläisvirusten alkuperästä on kaksi kilpailevaa teoriaa.

Ensimmäinen on, että jättiläisvirukset ovat jäänne eliöryhmästä, joka eli maapallolla kauan sitten. Se oli joskus itsenäinen elämänmuoto, mutta kun eliöt alkoivat loisia ameeboissa, ne alkoivat yksinkertaistua.

Tätä tukee havainto, että suuri osa jättiläisvirusten geeneistä on sellaisia, joita ei ole tavattu muilla eliöillä. Esimerkiksi pandoraviruksen yli 2 000 geenistä 93 prosenttia on täysin tuntemattomia missään eliöryhmässä.

Toisen teorian mukaan jättiläisvirukset ovat olleet tavallisia viruksia, mutta ne ovat voineet anastaa geenejä infektoimiltaan bakteereilta ja ameeboilta, ja sen myötä virukset ovat monimutkaistuneet.

Tämän teorian puolesta puhuu nyt löydetty klosneuvirus. Sen geeneistä monet nimittäin ovat sellaisia, joita tunnetaan muilta eliöiltä. Klosneu-virus on siis voinut kerätä näitä geenejä itseensä hyppiessään isännästä toiseen.

Valitettavasti näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että klosneuviruskaan ei pysty ratkaisemaan geeniväittelyä, joten tiedemaailman on vain odotettava uusia jättiläisviruslöytöjä.

Lue kirjoittajan blogia Galileon keskisormi

X