Miksi orava tekee nykyään useita poikueita kesässä?

Orava saa kesässä yleensä yhdet poikaset, mutta parhaimmillaan niitä syntyy kolmet.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Oravarouva saattaa saada kesässä jopa kolmet poikaset.

Orava saa kesässä yleensä yhdet poikaset, mutta parhaimmillaan niitä syntyy kolmet.
Teksti:
Ville Vanhala

kysymys

Kesällä näkee samaan aikaan erikokoisia oravanpoikasia. Synnyttääkö orava useamman kerran kesässä?

Suleiman

Vastaus

Orava tekee pääsääntöisesti yhdet poikaset toukokuussa. Sitä mukaa kun oravat ovat siirtyneet lähemmäs ihmisasutusta, ne ovat kuitenkin alkaneet tehdä useampia poikueita kesän aikana. Kahdet poikaset eivät ole enää harvinaisia, ja enimmillään orava saattaa synnyttää ennen syksyä jopa kolmesti.

”Ihmisasutusten liepeillä oravan ravintotilanne on turvattu, joten naaras saattaa tehdä useammat poikaset muutaman kuukauden aikana”, kertoo erikoistutkija Pekka Helle Luonnonvarakeskuksesta.

Jos orava saa kolme poikuetta, ensimmäiset syntyvät jo huhtikuussa, toiset keskikesällä ja kolmannet loppukesästä

Orava synnyttää 4–5 poikasta kerrallaan.

Poikaset ovat karvattomia ja sokeita, mutta ne kehittyvät nopeasti. Viimeistään syksyllä kaikki poikaset elävät jo omillaan.

Oravien kannanvaihtelut saattavat olla hyvinkin suuria. Jos niiden pääasiallista ravintoa, havupuiden ja etenkin kuusen siemeniä, on tarjolla runsaasti, oravien määrä saattaa nousta merkittävästi. Huonona käpyvuotena kanta romahtaa nopeasti.

”Oravien poikasia verottavat myös petolinnut ja pienpedot. Erityisesti oravan tavoin puissa liikkuva näätä on elinalueellaan erikoistunut pyydystämään oravanpoikasia pesistään.”

X