Näätä on arka ja piilotteleva peto, joka liikkuu yöt ja nukkuu päivät

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Näätä
© Pasi Kaunisto/Vastavalo
Komea talviturkki oli koitua kultakurkun kohtaloksi. Nyt näätiä taas piisaa kuusikoissa, vaikka harva on niitä nähnyt.

Suomen luonnossa asustaa iso joukko eläimiä, joita näkee harvoin, vaikka ne eivät ole uhanalaisia tai edes harvinaisia. Näätä on noiden metsiemme tuttujen tuntemattomien kruunaamaton keulakuva.

”Se on arka, piilotteleva, liikkuu yöt ja nukkuu päivät. Toisin kuin ihminen”, sanoo pieksämäkeläinen erämies Ari-Pekka Pirskanen.

Hän näki elämänsä ensimmäisen kerran näädän 1960-luvulla Saimaan saaristossa Mikkelin Anttolassa. Kuolleena.

”Isäni Pekka oli innokas turkispyytäjä. Näätä oli tuolloin todella harvinainen saalis.”

Näätä oli sukupuuton partaalla

Näkymättömien näätien parhaita asiantuntijoita ovat aina olleet metsästäjät. Jopa liiankin hyviä.

Sotien jälkeen näädän turkista maksettiin työmiehen kuukausipalkan verran. Se tarkoitti armotonta aikaa näädille.

Laji hupeni sukupuuton partaalle. Viimeiset elinpiirit pirstoutuivat Itä-Suomen koskemattomiin korpiin.

”Sieltä saloilta näätä levittäytyi hiljalleen länttä kohti”, Pirskanen muistelee 60-luvulla Etelä-Savoon ennättäneen ”kultakurkun” kanssa kehkeytyneitä ensikohtaamisia.

”Luin innolla eräkirjoja. Niistä näätä oli minulle otuksena tuttu. Kultakurkku. Taisin olla siitä jonkin valokuvankin nähnyt.”

Turkin arvon ohella tuon ajan metsästäjiä vaivasi näätien taito varastoida saalista pahan päivän varalle. Se synnytti tarinoita verenhimoisesta, tappamiseen kyltymättömästä pedosta.

Todellisuudessa kyseessä on huikaisevan hieno eloonjäämistaito, jossa lintujen munia, myyriä, oravia, jopa maasieniä piilotetaan sinne tänne koloihin ja onkaloihin. Niitä näädät sitten talvella lumen alta kaivelevat.

Onpa joku rengastaja löytänyt helmipöllölle tarkoitetusta pöntöstä nipullisen liito-oravan häntiä, joka on aukoton todiste näädän varastomiehen luonteesta.

Yliampuvia tarinoita

Suurpetotutkijana myöhemmin tunnetuksi tullut Erik S. Nyholm tutki uransa alkuaikoina 1950- ja 60-luvuilla innokkaasti näätiä. Hän totesi jo tuolloin, että näädistä kirjoitetaan luonnontieteellisessä ja eräkirjallisuudessa vahvasti liioiteltuja kuvauksia.

Tarinat puissa tuulen nopeudella kiitävästä pedosta, jonka kynsistä ei oravalla ole mitään mahdollisuuksia selvitä elävänä, olivat Nyholmin mukaan karkeasti yliampuvia.

Yli sata näätää tutkimuksiaan varten luonnosta pyytänyt Nyholm totesikin näädän olevan pyyntitaidoiltaan varsin rajallinen peto, joka ennemminkin on sitkeä saalistaja kuin tehokas tappaja.

”Puissa näätä on vain kohtalainen kiipeilijä oravaan verrattuna. Se jää ilman saalista, jos orava kerkiää livahtamaan pesästä suureen petäjään tai kelon rungolle.”

”Monet kerrat olen voinut todeta, että rungon ympäri suoritettu kuolemantanssi on päättynyt oravan voittoon. Myös hennoilla ritvaoksilla on painavampi näätä oravan rinnalla aivan avuton.”

Näin Nyholm kirjoittaa teoksessa Suomen Eläimet – Nisäkkäät (Weilin+Göös 1985).

Lue myös: Hangella laukkaava erakko – Näätä on merkittävä osa suomalaista luontoa ja eräkulttuuria

Näätä on koko Suomen laji

Viimeisimmät vuosikymmenet ovat olleet näädän voittokulkua. Entinen salomaiden arkajalka on levittäytynyt jälleen koko Suomeen ja näädättömiä seutuja löytyy enää Tunturi-Lapista havupuurajan pohjoispuolelta sekä ulkosaaristosta.

”Näädän runsastuminen on eräs Suomen luonnon suuria, mutta vähälle huomiolle jääneitä menestystarinoita”, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusinsinööri Petri Timonen.

Hänelle näätä on perin tuttu eläin. Vuosituhannen alussa Timonen metsästi niitä yli kymmenen vuotta Hämeenlinnan Evon metsistä osana tieteellistä vesilintututkimusta.

Näädät ovat erinomaisia kiipeilijöitä. Ne tappavat pöntöissä ja luonnonkoloissa hautovia telkkäemoja ja syövät niiden munia.”

Tutkijat halusivat tietää kuinka yleistä ryöstely oli ja pystyikö pesähävikkiä vähentämään näädänmetsästyksellä?

Tulos oli mielenkiintoinen.

”Metsästetyt näädät korvautuivat alueelle muualta vaeltaneilla nuorilla näädillä, jotka olivat huonompia saalistajia. Lisäksi telkät oppivat välttelemään pesimistä ryöstetyissä pöntöissä”, Timonen kuvailee luonnon tapaa pitää tehokkaatkin petoeläimet kurissa.

Lue myös: Hilleri on hätää kärsimässä – Minne pieni näätäeläin on pihapiireistä hävinnyt?

X