Näyttääkö Jumala tältä? Kuva yllättää varmasti

Ihmisten oma tausta vaikutti mielikuviin Jumalasta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ihmisten oma tausta vaikutti mielikuviin Jumalasta.
Teksti:
Jani Kaaro

Monilla on varmasti mielikuva siitä, miltä Jumala näyttää?

Nyt näitä mielikuvia on tutkittu tieteellisesti, ja niiden pohjalta on rakennettu kuva, eräänlainen keskiarvo, Jumalan ulkonäöstä.

Kuvan nuorehko mies saattaa tulla monelle yllätyksenä. (Kuva näkyy kokonaan jutun lopussa.)

Pohjois-Carolinan yliopiston tutkimuksessa oli mukana yli 500 kristinuskoa tunnustavaa vapaaehtoista. He katsoivat kuvapareja, joista he saivat valita, kumpi vastaa enemmän heidän mielikuvaansa Jumalasta.

Tulosten perusteella kuvista muodostettiin Jumalan kasvokuva.

Entä mikä on Jumalan sukupuoli?

Tulokset olivat tutkijoille itselleenkin yllättävät.

Michelangelosta lähtien Jumala on useimmiten esitetty iäkkäänä, usein parrakkaana ja valkoisena miehenä. Ihmisten mielikuvien Jumala oli kuitenkin nuori, siloposkinen eikä niin valkoinen kuin taiteilijoiden kuvaukset Jumalasta.

Ihmisten oma tausta vaikutti mielikuviin: nuoret ihmiset kuvittelivat Jumalan nuoreksi, hyvännäköiset kuvittelivat Jumalankin hyvännäköiseksi ja mustat kuvittelivat Jumalan mustaksi.

Tutkijoiden mukaan ilmiö tunnetaan nimellä itsekeskeisyyden harha. Ihmisillä on taipumus nähdä omia piirteitään liioitellusti toisissa ihmisissä, eikä Jumala näytä poikkeavan tästä säännöstä.

Toisaalta harha ei vaikuttanut Jumalan sukupuoleen. Suurin osa naisistakin kuvitteli Jumalan mieheksi.

Jumalan ulkonäkö

© Joshua Jackson ET AL

X