Ojittamaton keidassuo on Etelä-Pohjanmaalla harvinainen näky – Saara Reini pelasti suon ja nimesi sen Utusuoksi

Jaa kaverilleTilaa Seura
Saara Reini
Saara Reini risti suojelemansa alueen Utusuoksi. Sillä nimellä se näkyy vastedes kartoissa.
Vaikka turpeenpoltosta luopumisesta ollaan yhtä mieltä yli puoluekantojen, suomalaiset suot ovat yhä uhattuina. Saara Reinin suo on poikkeus: se saa elää.

Saara Reini levittää kätensä suollaan Seinäjoen Ylistarossa. Näkymä on maltillisestikin kuvailtuna ikiaikaisen maaginen. Reini on toipumassa tekonivelleikkauksesta ja kulkee suolla hieman hauraan oloisesti. Ympärillä leviävä keidassuo on Etelä-Pohjanmaan maakunnassa harvinainen näky, sillä sitä ei ole ojitettu. Ihmisen käden – tarkemmin kaivinkoneen – jäljen puuttuminen on hämmentävää ja tekee nöyräksi.

Suo höyryää pakastuvassa säässä, maisema on utuinen. Olemme pitkään puhumatta, Reini, valokuvaaja ja toimittaja.

”Olen niin iloinen, että suojelin tämän suon. Ristin sen Utusuoksi, sillä suojelun myötä alue piti nimetä. On tavattoman upeaa tietää, että tämä paikka saa säilyä tällaisena aina.”

Saara Reini on maanomistaja, joka havahtui muutama vuosi sitten siihen, että hänen kotinsa lähellä sijaitsevalle Puskalannevalle haettiin turvetuotantolupaa. Reinin omistamaa luonnontilaista suoaluetta oli koetettu ostaa ja vuokrata tähän käyttöön.

”Metsäkeskuksen ja alueen luonnonsuojelupiirin neuvomana hain omistamaani ojittamatonta kahdeksan hehtaarin suota yksityiseksi suojelualueeksi. Kaikeksi onneksi se kelpasi siihen, ja nyt suo säilyy.”

Myös vieressä oleva kaikkiaan liki sadan hehtaarin suo säästyi turvetuotannolta. Lupa evättiin niin aluehallintovirastossa kuin lopulta korkeimmassa hallinto-oikeudessakin.

Saara Reini

Saara Reinille suo ei ole koskaan joutomaata: sillä on aina tarkoitus ja tehtävä. © SUVI ELO

Suo-ojat tukkoon

Eteläisessä Suomessa Saara Reinin nevan kaltaisia ojittamattomia soita on vähän, alle kaksi prosenttia maa-alasta. Niitä halutaan nyt pelastaa. WWF Suomen johtava metsäasiantuntija Panu Kunttu kertoo EU-varoin tehtävästä ennallistamistyöstä.

”Ennallistamisella suon vesitalous ja lajisto pyritään palauttamaan sellaiseksi kuin se ennen ojitusta oli. Käytännössä se tarkoittaa kaivettujen ojien tukkimista kaivinkonetyönä ja paikoin myös käsityönä.”

Ennallistamistoimet liittyvät Suomen allekirjoittamaan YK:n biodiversiteettisopimukseen, jossa sitoudutaan ennallistamaan 15 % heikentyneistä elinympäristöistä vuoteen 2020 mennessä.

”Soiden osalta se tarkoittaa noin 700 000 hehtaaria, mutta tähän mennessä ennallistettu on vain noin 30 000 hehtaaria. Asiaa on kaikin keinoin edistettävä, vaikka tavoitteeseen tuskin päästään”, Kunttu harmittelee.

Turvetuotannosta käytöstä poistettuja soita on ennallistettu vähän, sillä niiden palauttaminen entiseen loistoonsa on liki mahdotonta. Turvesoilta on kaivettu maa-ainesta pois monen metrin paksuudelta.

”Nyt pyritään ennallistamaan lähinnä suojelualueiden reuna-alueiden soita, jotka eivät ole ojituksesta huolimatta täysin menettäneet luonnontilaansa.”

Metsähallituksen Tuomas Haapalehto on projektipäällikkönä Panu Kuntun mainitsemassa Hydrologia- Life-ennallistamishankkeessa. Se on saanut soiden ja pienvesien ennallistamiseen yli viisi miljoonaa euroa EU-rahaa.

Suunnistus ja Utusuo

Suunnistajien mättäiden keskelle juoksemat polut saavat vastedeskin halkoa Utusuota. © SUVI ELO

”Ei ole mahdollista päästä tuohon 700 000 hehtaarin tavoitteeseen vuoteen 2020 mennessä. Vuodessa ennallistetaan noin 1 500 hehtaaria, joten tavoite on kaukana”, Tuomas Haapalehto myöntää.

Haapalehto sanoo, että jatkossa soiden ennallistamisen on laajennuttava merkittävämmin suojelualueiden ulkopuolelle, myös turvekentille.

”Näin parannettaisiin lajien, myös riistan, elinympäristöjä ja marjamaita sekä vesistöjen tilaa.”

Nyt turvetuotannosta poistuneiden alueiden jatkokäyttö on maanomistajan ratkaistavissa. Turvekentistä tehdään usein viljelys- tai metsämaata ja joskus kosteikkoja. Hyvin harvoin niitä soistetaan.

”Etelä-Suomessa jopa 90 % kaikista soista on ojitettu, joten luonnontilaisia soita on jäljellä vain rippeet.”

Suo siellä, vetelä täällä

WWF:n Panu Kunttu kritisoi sitä, että biodiversiteettisopimuksen toimeenpanon rahat tulevat ainoastaan erilaisista EU-hankkeista. Myös esimerkiksi Euroopan investointipankki rahoittaa ennallistamistoimia, ja siihen kerätään rahaa myös kansalaisilta Luonnonsuojeluliiton Hiilipörssi-kampanjassa.

Valtion budjetista ei sen sijaan ennallistamiseen tukea juurikaan heru.

”Sitä vastoin meillä tuetaan Kemera-varoin yhä edelleen soiden kunnostusojituksia metsätaloutta varten. Tässä on ristiriita. Valtion ei pitäisi tukea tällaista ympäristölle haitallista toimintaa, markkinavoimat hoitavat sen puolen”, Kunttu sanoo ja jatkaa:

”Ei etenkään nyt, kun kaikilla poliittisilla puolueilla alkaa vihdoinkin olla yhteinen halu lopettaa turpeen energiakäyttö. Vähintä, mitä ainakin pitäisi tehdä, on viedä soidensuojelun täydennysohjelma maaliin.”

Utusuo

Jonkun entisen turvetuotantosuon ennallistaminen maksaisi ehkä tuhat euroa hehtaarilta. © SUVI ELO

Kunttu tarkoittaa Ympäristöministeriön vuosia valmistelemaa suojeluohjelmaa, joka kuitenkin ajettiin alas vuonna 2014, vain hiukan ennen sen aiottua toimeenpanoa.

Jos on valtakunnallinen soidensuojelu vastatuulessa, niin sitä suojelu on myös maakunnissa, kuten Etelä-Pohjanmaalla, missä on Saara Reinin suo. Sielläkin turvetuotanto on virkeää.

Tuoreessa maakuntakaavassa on merkitty reilut 13 000 hehtaaria soita turpeenottoalueiksi. Miksi näin, vaikka päättäjien puheissa turpeen energiakäytöstä ollaan luopumassa ja suot tiedetään tehokkaiksi hiilinieluiksi, Etelä-Pohjanmaan liiton vs. maakuntajohtaja Antti Saartenoja?

”Kun maakuntakaavan valmistelutyö useita vuosia sitten aloitettiin, ei ollut vielä mitään tietoa tämänhetkisestä tilanteesta. Vaikka viime aikoina alkoi sitten näyttää siltä, että turpeen energiakäyttö tulee vähenemään, emme kuitenkaan enää lähteneet uudelleen veivaamaan vuosia huolellisesti valmisteltua maakuntakaavaa. Kaava ei ota kantaa energiapolitiikkaan.

Kaavaluonnoksen lähtökohtana oli 28 000 hehtaaria mahdollista pinta-alaa, josta kaavaan on valittu ympäristön ja tuotannon kannalta parhaat alueet”, hän huomauttaa.

Saartenoja lisää, että kaavassa turpeenottoon soveltuvat alat eivät automaattisesti muutu turvekentiksi.

”Niitä koskevat normaalit lupamenettelyt.”

Maakuntakeskus Seinäjoen oma energialaitos käyttää turvetta.

Utusuo

Metsäkanalinnuille on yhä liian vähän luonnontilassa olevia soita. Täältä pitäisi joskus kuulua teeritokkien metelöinti. © SUVI ELO

Lainsuojaton suo?

Juho Kytömäki työskentelee soidensuojelun eturintamassa. Hän on Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piirissä se henkilö, joka tarkkailee maakunnassa haettuja turpeenkaivuulupia.

Turveyhtiöt, suurimpana Vapo, mutta myös pienemmät yritykset hakevat jatkuvasti lupia turpeen nostoon.

”Luonnonsuojelujärjestöille on muodostunut tärkeä rooli turvetuotannon epävirallisina valvojina, sillä tavallisen kansalaisen voi olla vaikea hahmottaa lupaprosessia tai pysyä edes kärryillä siitä, mitä ympäristössä tapahtuu. Vaikka päätöksentekoasiakirjat ovat sentään nykyään netissä, on niiden löytäminen haastavaa”, Kytömäki sanoo.

Juho Kytömäki on paininut lukuisten turvelupahakemusten ikeessä, mutta nyt hän on erityisen pettyneissä tunnelmissa. Urjalan ja Humppilan Kaitasuolla on aloitettu kaivinkonetyöt ja suolta aletaan nostaa turvetta. Kytömäki ja muut luonnonsuojelijat taistelivat suon puolesta useita vuosia.

”Soidensuojelun täydennysohjelman kartoituksissa Kaitasuo todettiin valtakunnallisesti arvokkaaksi ja sillä on useita uhanalaisia suotyyppejä. Turpeenkaivuun päästöt vesistöihin ovat myös merkittävät. On ällistyttävää, että tällaiselle suolle on myönnetty turvelupa.”

Mitä juuri sinun lähisuollasi tapahtuu?

Kaikki turpeenotto on luvanvaraista. Ympäristölupaa haetaan aluehallintovirastolta. Niitä on Suomessa kuusi. Lupahakemukset ovat nähtävillä viraston sähköisessä

Tietopalvelussa, josta voi hakea lupia esimerkiksi paikkakunnittain.

Usein lupakuulutus julkaistaan myös paikallislehdessä.

Lupahakemuksiin voi jättää maksuttoman muistutuksen kuka tahansa. Valitusoikeudesta sen sijaan määrää hallintolainkäyttölaki, jonka mukaan päätöksestä voi valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Käytännössä valittaa saavaat luvan saaja, rajanaapurit, tiekunnat, lähiasukkaat ja järjestöt, kuten luonnonsuojeluyhdistykset.

Valittaminen on maksutonta, mutta jos se hylätään, maksaa valittaja 250 euroa tai 500 euroa, valitusasteesta riippuen. Jos hakemukseen tulee valituksen perusteella muutoksia, vaikka hakemusta ei hylättäisikään, maksua ei peritä.

Turvelupahakemusten valitusportaat ovat Vaasan hallinto-oikeus ja korkein oikeus. Lupaprosessi voi valituskierroksineen viedä 2–5 vuotta.

Kytömäellä on vuosien kokemus turvelupamenettelyistä. Hänen mukaansa päätökset eivät ole linjassa.

”Joillekin soille lupa myönnetään, toisille ei, vaikka molemmissa olisi yhtäläiset perusteet luvan epäämiseksi. Tulkinnanvaraisuutta on liikaa.”
Kaitasuon puolustaja näkee myös valoa tunnelin päässä.

”Kaikkein turveuskollisimmatkin puolueet ovat hyväksyneet ajatuksen, että turpeenpoltto energiaksi saa loppua. Pelkään kuitenkin, että turpeenkaivuu jatkuu, kun turpeelle keksitään muuta käyttöä. Kasvuturve ja niin sanottu ympäristöturve näyttää altistavan suot jatkossakin suurimittaisille kaivuille.”

Kytömäki viittaa tuoreisiin uutisiin: turveyhtiö Vapo on juuri ostanut leijonanosan hollantilaisesta BVB-kasvihuoneyhtiöstä.

”Kasvihuoneiden kasvikset eivät kasva mullassa, vaan turpeessa. Kaupasta kun ostaa kukkamultaa, se sisältää aina turvetta. Myyntiin olisi ehdottomasti saatava turpeetonta kompostimultaa.

Turpeettomia kuivikkeita onkin jo saatavilla, esimerkiksi hamppupohjaisia, mutta niitä pitää osata hakea netistä.”

Utusuo

Ojituskaan ei takaa, että suo metsittyisi kunnolla. Suolla on paljon muita avuja esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa. © SUVI ELO

Halpa hyvä hiilinielu

Turpeen energiapoltto kiihdyttää ilmastonmuutosta, mutta mikä soissa itsessään sitten on niin tärkeää, että niitä pitäisi varjella? Monen mieleen on iskostunut ajatus soista joutomaina, joita on koetettava hyödyntää.

Panu Kunttu sanoo, että soidemme monikymmenvuotinen ojitus saisi jäädä jo historiaan, sillä siitä koituneet ympäristöhaitat ovat olleet niin suuria. Viidesosa ojitusalueista ei ole edes metsittynyt kunnolla ja tulvasuojelulle ojituksista oli vain haittaa.

”Pitäisi nähdä, että suot ovat hyödyllisiä sellaisenaan. Ne ovat useiden lajien elinympäristöjä, hillitsevät ilmastonmuutosta ja ojittamattomina ovat osa tulvasuojelua ja sitä kautta parantavat vesistöjemme tilaa. Suot ovat kiehtovia ja tärkeitä, ja niitä pitää vaalia”, Panu Kunttu summaa.

Suon ennallistaminen maksaa noin tuhat euroa hehtaarilta.

Saara Reini

Saara Reini toivoo, että mahdollisimman moni suomalainen pitäisi yllä suolla ja metsissä kulkemisen taitoaan, ja opettaisi sitä lapsilleenkin. © SUVI ELO

Suojan antaja suo

Saara Reini herkistyy muistelemaan lukemaansa runoa, jossa sanotaan suon suojaavan. Utusuo onkin suojapaikka monille kanalinnuille, sammakoille, kapustarinnalle ja esimerkiksi kurjille. Silti Reini kokee, että suolla on sijaa myös ihmiselle.

”Täällä käyvät suunnistajat juoksemassa”, hän näyttää suon laitaan tallautunutta polkua.

”Tuossa on suojalkapallo-ottelun jäljiltä maalitolpat.”

Reini sanoo etenkin oman ikäpolvensa suhtautuvan soihin joutomaina, joita pitää jotenkin yrittää hyödyntää. Hän uskoo nuorempien ajattelevan jo toisin, jos vain heidän yhteytensä luontoon ei katkea.

”Vanhempien ja isovanhempien pitää viedä lapsia metsään ja soille, vastavoimana kauppakeskuksissa tungeksimiselle. Vain luontokokemusten myötä halu suojella tällaisia arvokkaita paikkoja lisääntyy.”

X