Orava ryömi viimeisillä voimillaan Pirjon ja Pentin terassille – Ulvilalaispariskunta antoi ”Oskulle” uuden kodin

Jaa artikkeliTilaa Seura
Onnekseen Osku-orava osasi hakea apua oikeasta osoitteesta: Pirjo ja Pentti Grönlundin luota. © Pekka Mäkinen
Pienen pieni oravanpoikanen turvasi hädän hetkellä ihmiseen Ulvilassa ja pelastui. Tarina ei ole tavaton. Moni muukin orava on pelastunut ihmisen ansiosta.

Sateinen lauantai heinäkuun puolivälin kynnyksellä toi melkoisen muutoksen ulvilalaisten Pirjo ja Pentti Grönlundin arkeen. Silloin heidän kotiinsa tuli oravanpoikanen.

Oravanalku oli syystä tai toisesta jäänyt omilleen ja oli erittäin huonossa kunnossa. Viimeisillä voimillaan se ryömi Grönlundien omakotitalon takapihan terassille Ulvilan Mynsterissä.

Eläinsuojeluneuvojan arvion mukaan poikueensa pahnanpohjimmainen, joka ei ollut vielä valmis pärjäämään omillaan. © Pekka Mäkinen 

Pieni luontokappale yritti hädissään päästä sateelta suojaan terassilla pölkyn päällä seisovan, puusta veistetyn merikotkan jalkojen väliin, mutta putosi sieltä. Sen jälkeen se asettui makaamaan talon takaoven kynnyksen viereen.

Kun Pentti Grönlund vei yllättävälle sadepäivän vieraalle leivänpaloja pikkulautasella, se tuli hänen käteensä. Mitäpä luontoa rakastava mies saattoi siinä tilanteessa muuta tehdä kuin viedä kylmissään olevan oravanpoikasen sisälle lämpimään.

”Se värisi vilusta kädelläni ja nukkui siinä ainakin tunnin”, hän kertoo.

Oravanpoikasen herättyä eteen tuli kysymys, mitä sille pitäisi tarjota. Mikään ei tuntunut oikein kelpaavan. Hunajavettä poikanen suostui sentään nielemään, tosin vain hiukan.

Lopulta Grönlundit saivat hoito-ohjeet harjavaltalaiselta eläinsuojeluneuvoja Petri Grönroosilta. Tämä kävi katsomassakin oravanpoikasta ja auttamassa sen hoitotoimia alkuun.

Grönroos arveli, että oravanpoikanen oli poikueensa pahnanpohjimmainen, joka ei ollut vielä valmis pärjäämään omillaan. Se oli ehkä lähtenyt muiden poikasten perässä pesästä.

Poikanen oli tässä vaiheessa hyvin heiveröinen ja sen häntä oli karvaton. Suussa olivat ilmeisesti vielä maitohampaat, koska se ei pystynyt syömään esimerkiksi pähkinöitä saati siemeniä kävyistä.

Vajaan kahden Grönlundeilla vietetyn viikon jälkeen Osku kykeni jo käsittelemään käpyjä. © Ada Avela

Alku näytti todella huonolta. Syötyään vähän poikanen ripuloi ja oksenteli, mikä oli paha merkki.

”Pelkäsimme, että se kuolee”, Pentti Grönlund sanoo.

Uusi asukas sai nimekseen Osku

Grönlundit ristivät hoidokkinsa Oskuksi. Myöhemmin varmistui, että kyseessä oli todellakin koiras.

Päästyään pahimman yli Osku söi hyvällä ruokahalulla muun muassa vesimelonia ja kuorittuja auringonkukansiemeniä. Samalla sen paino nousi ja häntään kasvoivat karvat.

Vajaan kahden viikon kuluttua Osku kykeni jo käsittelemään käpyjäkin. Se painoi tällöin lähes 100 grammaa, kun aikuinen orava painaa yli kaksi kertaa tai jopa noin neljä kertaa enemmän.

Osku nukkui aluksi talon isännän pipossa kissan kuljetuslaatikossa. Nukkumaan se meni jo kahdeksan, yhdeksän aikaan illalla ja heräili vasta talon väen herättyä. Päivällä se saattoi nukahtaa mihin tahansa.

Kotiuduttuaan Osku hieroi reippaasti tuttavuutta uusien isäntiensä kanssa. Sisäsiistiksi se ei oppinut. ”Paitapyykkiä on ollut tavallista enemmän”, Pirjo Grönlund sanoo. © Pekka Mäkinen

Kerran se kiipeili Pentti Grönlundin selässä ja jämähti yhtäkkiä paikoilleen roikkuen takajalkojensa varassa pää alaspäin. Kun mitään ei hetkeen tapahtunut, mies kysyi puolisoltaan, mitä se tekee.

”Se nukkuu”, kuului vastaus.

Osku käytti sekä Pirjo että Pentti Grönlundia kiipeilypuinaan liikkuen vikkelästi ympäri vartaloa kurkkien oravien tapaan milloin miltäkin puolelta. Välillä se hyppäsi toisesta toiseen.

Pieni kuntoutuja sai liikkua vapaasti hoitajiensa kotona, jotta se vahvistuisi. Sisäsiistiksi se ei oppinut, mikä merkitsi ylimääräistä työtä.

”Paitapyykkiä on ollut tavallista enemmän”, Pirjo Grönlund sanoo.

Kahden viikon jälkeen orava muisti luontonsa

Monet oravien käyttäytymismallit olivat selkeästi Oskun geeneissä. Se alkoi hyvin pian esimerkiksi kätkeä ruokaa.

Noin kahden viikon päästä Osku alkoi käydä päivisin ulkona. Pisimmillään se viipyi retkillään tunteja.

Ulkona Osku kiipeili puissa ja söi ainakin ruusunmarjan siemeniä, kukkia sekä käpyjen siemeniä. Se tutustui myös muihin oraviin, löysi ehkä oman poikueensakin.

Tavoitteena oli alusta alkaen kuntouttaa nuori orava takaisin luontoon. Lemmikiksi sitä ei olisi voinut edes ottaa, sillä se on kiellettyä.

Oravat ovat lintujen, rusakoiden ja siilien ohella tyypillisiä silloin tällöin ihmisen apua tarvitsevia luonnoneläimiä. Eläinsuojelulain mukaan tällaisia eläimiä on pyrittävä auttamaan tai huolehtimaan, että ne pääsevät hoitoon.

”Kovin hätäisiä hoitopäätöksiä ei kannata tehdä. Ellei eläin ole selkeästi avun tarpeessa, tilannetta pitää seurata jonkin aikaa”, eläinsuojeluneuvoja Petri Grönroos neuvoo.

Hänen kertomansa mukaan apua tarvitsevan oravanpoikasen voi tavata melkein missä tahansa. Niitä löytyy muun muassa terasseilta, pihoista ja lenkkipoluilta.

”Oravanpoikanen on hyvin seurallinen. Se hankkiutuu minkä tahansa liikkuvan seuraan.”

Monet hoitoon päätyvistä oravista kuntoutuvat. Lopputulos riippuu ennen kaikkea oravan iästä ja kunnosta.

”Se prosentti, joka niistä palautuu luontoon, on ihan hyvä”, Petri Grönroos kertoo.

Ohjeita luonnoneläinten auttamiseen saa muun muassa Suomen Eläinsuojelun, SEY:n, eläinsuojeluneuvojilta. Grönroos kuuluu tähän joukkoon.

”Aina kannattaa ensin ottaa yhteyttä asiantuntijaan.”

Oravan ottaminen lemmikiksi on kiellettyä. Eläinsuojelulain mukaan on kuitenkin pyrittävä auttamaan tai huolehtimaan, että se pääsee hoitoon sitä tarvitessaan.© Ada Avela

SEY:n eläinsuojeluneuvojat ovat saaneet koulutuksen luonnonvaraisten eläinten perushoitoon. Osa heistä, kuten Grönroos, on vielä erikoistunut näihin tehtäviin.

Luonnonvaraisten eläinten hoitaminen on jäänyt Suomessa lähes kokonaan vapaaehtoisten varaan. Viranomaisilla ei ole juurikaan edellytyksiä huolehtia apua tarvitsevista luonnoneläimistä eikä hoitopaikkoja ole kuin muutama.

Oravanaaras synnyttäää vuodessa 2-3 poikuetta

Oravanaaras synnyttää normaalisti kaksi poikuetta maalis-syyskuussa. Hyvänä vuonna se voi synnyttää vielä kolmannenkin poikueen.

Poikaset syntyvät pallonmuotoiseen, katettuun pesään, joka on männyn tai tuuhean kuusen suojissa. Pesä saattaa joskus olla myös lehtipuussa tai puunkolossa.

Poikueessa on tavallisesti 3-6, mutta parhaimmillaan jopa kahdeksan poikasta. Naaras imettää niitä vähän runsaan kuukauden ajan.

Poikasia kuolee ja loukkaantuu paitsi luonnollisista syistä valitettavasti myös ihmisen toimien seurauksena. Eläinsuojeluneuvoja Grönroos muistuttaa pesintärauhasta.

”Ennen kuin pihapuu kaadetaan, on katsottava, ettei puussa ole mitään pesiä.”

Oskun tarina sai onnellisen lopun. Se pelastui varmalta kuolemalta, kun osasi hakea apua oikeasta osoitteesta.

Lue myös: Liito-orava tulee nyt kaupunkiin – Tämä muutos pakottaa oravan urbaaniksi

X