Outo yhteys aivoissa – Miksi skitsofrenia ei iske syntymäsokeaan?

Maailmasta ei ole koskaan raportoitu tapausta, jossa syntymäsokea olisi saanut skitsofrenian. Mekanismi on toistaiseksi arvailujen varassa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Maailmasta ei ole koskaan raportoitu tapausta, jossa syntymäsokea olisi saanut skitsofrenian. Mekanismi on toistaiseksi arvailujen varassa.
(Päivitetty: )
Teksti: Jani Kaaro

Skitsofrenia ei katso sukupuolta, ammattia tai sosioekonomista asemaa. On kuitenkin yksi ryhmä ihmisiä, joita skitsofrenia ei koske. Maailmasta ei ole koskaan raportoitu tapausta, jossa syntymäsokea olisi saanut skitsofrenian. Syntymäsokeus näyttää siis suojelevan skitsofrenialta, mutta mekanismi on toistaiseksi arvailujen varassa.

Syntymäsokeuden ja skitsofrenian yhteydestä on spekuloitu jo 1950-luvulta lähtien.

Vaikeus yhteyden luotettavassa todistamisessa on siinä, että syntymäsokeus on harvinaista. Vain noin prosentti väestöstä syntyy sokeina.

Toisaalta skitsofrenia on vielä harvinaisempaa. Näiden kahden asian yhdistyminen yhdessä henkilössä on siis jo sinänsä eräänlainen negatiivinen lottovoitto. Asian todistamiseksi vaadittaisiin erittäin laajoja aineistoja.

Tuoreessa australialaistutkimuksessa on pyritty juuri tähän. Siinä oli mukana puoli miljoonaa ihmistä, joista seulottiin psykoosin kokeneet, skitsofreenikot ja sokeat.

Onko syy aivokuoressa?

Sokeat jaettiin syntymäsokeisiin, joiden sokeus johtuu ongelmista aivokuorella sekä sokeisiin, joiden ongelma oli esimerkiksi silmissä.

Tulokset vahvistivat käsitystä, jonka mukaan aivokuoren ongelmista johtuva syntymäsokeus todella suojaa skitsofrenialta. Aivokuoren takia syntymäsokeilla ei havaittu tässäkään tutkimuksessa ainoatakaan psykoottista episodia tai skitsofrenian tapausta. Jälkimmäisessä ryhmässä molempia tapauksia esiintyi, vaikka ne olivat harvinaisia.

Tutkijoiden mukaan näköaivokuoren ongelmat kompensoituvat toisilla aivoalueilla, jotka liittyvät kuuloon, muistiin ja kieleen. Kaikilla näillä alueilla skitsofreenikoilla on ongelmia. On siis mahdollista, että suoja skitsofreniaa vastaan tulee tästä kompensaatiosta.

X