Pahaa sutta ken pelkäisi – Millainen peto oli 22 lasta syönyt susi?

Jaa kaverilleTilaa Seura
susilauma
© Niko Pekonen / Vastavalo
1880-luvun alussa nälkäiset sudet tappoivat Turun seudulla todennäköisesti 22 lasta. Tämä sai ihmiset raivoon, joka ei ole laantunut täysin vieläkään.

Mynämäen susilauman alfauros- ja -naaras tapettiin tammikuussa 1882. Susiparin orpona harhaillut pentu surmattiin hieman myöhemmin. Parissa vuodessa sudet metsästettiin Varsinais-Suomesta sukupuuttoon. Ihmisen kosto oli täydellinen.

Se ei kuitenkaan tuonut takaisin 8-vuotiasta Karl Johan Hörnbergiä, joka joutui suden surmaamaksi 1880. Eikä systemaattinen susijahti lohduttanut niitä Turun pohjoispuolella eläneitä perheitä, joiden lapsi ei koskaan palannut metsästä kotiin.

Kaikkiaan susien arvellaan tappaneen 22 lasta 1880-luvun lopulla. Ehkä siksi viha susia kohtaan on elänyt välillä roihuten, välillä hiipuen yli sadan vuoden ajan.

Lauma – 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa -teoksen vasta julkaisseen helsinkiläisen toimittajan ja kirjailijan Jouni Tikkasen mukaan susien tekemät lastensurmat järkyttivät laajalti Suomessa.

”Susien täydellistä hävittämistä perusteltiin sillä, ettei samanlaisten tragedioiden haluttu enää uusiutuvan”, Tikkanen kertoo.

Tämä tavoite toteutui, sillä tehometsästyksen jälkeen suden ei tiedetä tappaneen Suomessa ihmistä.

Eikä toki voida sataprosenttisesti tietää, että näin tapahtui edes 1880-luvulla. Todennäköistä se kuitenkin on.

Kirjaa varten asiaa tutkinut Tikkanen kertoo, että 1880-luvulla Suomessa oli tehokas byrokratia, jonka toimintatavat oli luotu Ruotsin vallan aikana ja jatkokehitetty Venäjän virkakoneiston avulla. Tämän byrokratian ansiosta tallessa on yhä niin viranomaisten muistiinpanoja kuin virkamieskunnalle lähetettyjä kirjeitä, joiden perusteella susien tekemiä lapsisurmia Turun seudulla voidaan pitää todennäköisinä.

Surmista ei ole kuitenkaan ole tiettävästi tehty poliisitutkintoja, eikä surmatuista lapsista ole löydetty ruumiinavauspöytäkirjoja, jos sellaisia edes on laadittu.

”Täysin aukotonta totuutta ei saada koskaan selville.”

Paimenesta saaliiksi

1880-luvulla hirvi oli metsästetty Suomesta miltei sukupuuttoon. Nälkävuosien jälkeisinä vuosikymmeninä ruoka oli vähissä susillakin. Niiden oli elääkseen saalistettava myös metsälaitumilla laiduntavaa karjaa.

Näin sudet oppivat hakemaan ravintonsa ihmisen läheltä, joten ne saattoivat mieltää vähitellen myös ihmiset ravinnokseen.

”Saaliiksi päätyivät mahdollisesti karjan sijasta sitä paimentaneet lapset.”

Susien tappamat kotieläimet, lehmät ja lampaat suututtivat eläinten omistajia, mutta ei niistä sen kummemmin kohuttu. Tikkasen mukaan 1870-luvulla oli jopa noussut esiin suunnitelmia suden mahdollisesta rauhoittamisesta, koska niidenkin määrä oli vähentynyt huomattavasti.

Susi

Susi metsästettiin sukupuuttoon Varsinais-Suomessa, koska viha eläintä kohtaa roihahti niin isoksi 1880-luvulla. MVPhotos

”Lippusiimapyynnin myötä kaadettiin yhä enemmän myös lisääntyviä, aikuisia yksilöitä, mikä tyhjensi kokonaisia susireviirejä.”

Susien tekemät lapsisurmat nousivat kuitenkin 1880-luvun mediakohuksi, joka lietsoi susivihan kunnon roihuun.

”Surmatut lapset antoivat mahdollisuuden näyttää suden pelkästään verenhimoisena petona. Turun seudun lapsisurmatarinat nousivat esille jopa vielä 1970-luvulla, kun susi rauhoitettiin osassa Suomea.”

Suomen suurin susijahti

Tiettävästi Suomen suurin sudenajo pantiin toimeen usean pitäjän metsästäjien voimin Turun seudulla 7.–8. kesäkuuta 1880.

Jahtiin saattoi osallistua yli tuhat ihmistä, mutta yhtään sutta ei saatu kaadettua.

Tikkasen mukaan metsästäjillä ei ollut riittävästi tietoa susien liikkumisesta ja käyttäytymisestä ja joukon aseistuskin oli varsin kehnoa.

”Se oli aikanaan suuri juttu sinänsä, että Varsinais-Suomessa mämmäröitiin ja kompasteltiin susien perässä kaikkiaan yhteensä parin vuoden ajan.”

Susia metsästettiin ampumisen lisäksi maahan kaivetuilla hukanhaudoilla, jalkaraudoilla ja vipuansoilla.

Turun seudulle saapuneista sudenpyytäjistä tunnetuin oli karjalalainen ammattimetsästäjä Ignoi Vornanen, joka nousi sudenpyytäjänä paikallisesta julkisuudesta valtakunnallisesti tunnetuksi henkilöksi.

”Tosiasiassa Vornanen kuitenkin keskittyi suden sijasta paremmin tuottavaan ilvesten metsästykseen”, Tikkanen kertoo.

Susien ”munitusta”

Susi ei ollut suosiossa ennen lapsensurmiakaan. Valtio oli maksanut eläimestä tapporahaa nykyisen Suomen alueella jo vuodesta 1664 lähtien. 1880-luvulla sudesta sai 100–200 markkaa (nykyrahassa 445–890 euroa).

Todistettavasti lapsensurmaajasudesta luvattiin peräti 500 markan (yli 2200 euron) palkkio, mutta sitä ei koskaan pantu maksuun.

Taloudellinen kannustin sudenmetsästykseen oli merkittävä. Taitava, vapaasti metsissä vaeltava sudenpyytäjä saattoi vuodessa tienata metsästämällä enemmän kuin isäntien armoilla oleva maatalon renki.

Rahan vuoksi susia jopa ”munitettiin”. Tämä tarkoitti sitä, että sudenpennut tapettiin, mutta lisääntyvä pari jätettiin henkiin, jotta saatiin lisää tapettavia pentuja. Tikkasen mukaan susien ”munittajien” piti olla taitavia eränkävijöitä.

”Susi vaihtaa pesäpaikkaa vuosittain, mutta ”munittajat” osasivat etsiä sen laajan reviirin ydinalueilta.”

Susi

Susi on lihaa syövä eläin, niin kuin ihminenkin. Sama lehmä tai poro maittaa kummallekin. MVPhotos

Konfliktista toiseen

Tikkanen sanoo halunneensa hahmottaa kirjaansa, millaista susien elämä oli 1880-luvulla sekä miten suomalainen yhteiskunta ja yleinen mielipide on vaikuttanut näiden villieläinten asemaan maassamme.

”Susi oli äärimmäisen vainottu ja sen elämä oli hyvin epävakaata, koska metsästys hajotti niiden luontaisesti muodostuneet laumat.”

Tilanne ei ole kaikin osin yhtään sen parempi nykyäänkään. Vaikka susi on rauhoitettu Suomessa, sen salametsästys on valitettavan yleistä.

”1880-luvun lopulla ihmisen ja suden välinen konflikti juonsi juurensa karjataloudesta.

Tänä päivänä konfliktin syy on nykyinen metsästyskulttuurimme”, Tikkanen toteaa.

Susi saalistaa samoja sorkkaeläimiä kuin ihmiset. Metsästyksessä käytetään vapaana ajavia koiria, jolloin susi mieltää ne omalla reviirillään kilpailijoikseen. Kun nälkäinen susi ja koira osuvat metsässä vastakkain, koiran käy yleensä huonosti.

”Metsästyskoiriin kohdistuva uhka herättää vihaa ihmisissä, joilla on aseet ja valmius käyttää niitä myös lain vastaisesti.”

Uusi sivu historiaan

Turun seudulla ei tiettävästi elänyt susia vakituisesti yli sataan vuoteen.

Kun sinne löysi tiensä Aulina tunnettu alfanaaras, joka pannoitettiin tammikuussa 2011, vanhat pelot susia kohtaan nousivat pintaan.

”Tarinat lapsensurmaajasusista ovat säilyneet seudulla suullisena kansanperintönä näihin päiviin asti”, Tikkanen kertoo.

Aulin elämä loppui jo vuonna 2012. Koska Aulin lauma oli alkanut liikuskella asutuksen lähistöllä, sekä sen epäiltiin tappaneen ainakin yhden vahtikoiran, alueelle myönnettiin jahtilupa ja Auli ammuttiin.

Tikkasen mukaan suden maine verenhimoisena petona on onneksi yhä useammassa keskustelussa jo ”suden vanhaa historiaa.”

”Kuva sudesta on vähitellen muuttunut, ja sudesta puhuttaessa äänenpainot ovat rauhoittuneet. Vaikka ihmisen ja suden välillä vallitsee Suomessa yhä jännitteitä, ehkä meillä on jo aika siirtyä uuteen suden historiaan.”

Lähde: Jouni Tikkanen: Lauma – 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa, Otava 2019

X