Parittelutesti osoitti: Ötököiden biseksuaalisuus onkin taitamattomuutta

Tutkimuksen mukaan kasvuympäristöllä oli selvä vaikutus vakkakuoriaiskoiraiden parittelupyrkimyksiin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vakkakuoriaiset parittelevat.

Tutkimuksen mukaan kasvuympäristöllä oli selvä vaikutus vakkakuoriaiskoiraiden parittelupyrkimyksiin.
Teksti:
Jani Kaaro

Monet hyönteiset vaikuttavat olevan biseksuaaleja. Etenkin koiraat kokeilevat sumeilematta paritteluonneaan toisten koiraiden kanssa.

Mutta miksi, ihmettelevät tutkijat. Miksi koiraat tuhlaavat arvokkaita resursseja paritteluun, joka ei johda jälkikasvuun?

Brittiläisen Itä-Anglian yliopiston tutkijat ovat selvittäneet tätä kysymystä vakkakuoriaisella, Euroopassa yleisellä ruokakaappien tuholaisella.

Heidän tuloksensa viittaavat siihen, että kyse on puoliksi kokemattomuudesta ja puoliksi resursseista.

Testissä koiraalle tarjottiin koiras ja naaras

Tutkimuksessa kuoriaisia kasvatettiin kahdessa eri ympäristössä.

Ensimmäisessä 90 prosenttia populaatioista oli naaraita, toisessa 90 prosenttia populaatiosta oli koiraita.

Parittelutestissä koiraalle tarjottiin koiras ja naaras.

Tulokset osoittivat, että kasvuympäristöllä oli selvä vaikutus koiraiden parittelupyrkimyksiin. Jos koiraat olivat kasvaneet toisten koiraiden keskellä, ne olivat selvästi huolellisempia parinvalinnassa.

Toisin sanoen, ne olivat kiinnostuneempia naaraista kuin koiraista.

Naaraiden keskellä kasvaneilla koirailla ei ollut selvää preferenssiä: ne lähestyivät parittelumielessä yhtä usein koiraita kuin naaraita.

Huomaako koiras koiraiden ja naaraiden eron?

Tutkijoiden mukaan tulosta voidaan selittää resurssikysymyksenä.

Jos koiraat elivät toisten koiraiden keskellä, silloin mahdollisuus paritella naaraan kanssa oli arvokas tilaisuus eivätkä ne halunneet heittää sitä hukkaan.

Jos koiraalla taas oli käytännössä rajattomat mahdollisuudet paritella naaraiden kanssa, eivät satunnaiset parittelut toisen koiraan kanssa olleet varsinaisesti resurssien tuhlausta. Toisin sanoen, niillä oli varaa tehdä virheitä.

Tutkijat epäilivät, että näissä olosuhteissa koiraat eivät välttämättä edes huomaa eroa naaraiden ja koiraiden välillä.

X