Lierot ovat tärkeitä turvasatamia pernaruttobakteerille

Pernarutto on eläimille ja ihmisille vaarallinen tauti, jonka alkuperästä ja tarttumistavoista ei ole täyttä varmuutta. Pernaruttoa on levitetty kirjeitse ja yritetty käyttää biologisena aseena – jopa Suomessa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Porojen pernaruttoepidemia Siperian Jamalin niemimaalla kesällä 2016 herätti ja pelästytti. Historiallisesti vastaavat epidemiat ovat kuitenkin olleet alueella yleisiä.

Pernarutto on eläimille ja ihmisille vaarallinen tauti, jonka alkuperästä ja tarttumistavoista ei ole täyttä varmuutta. Pernaruttoa on levitetty kirjeitse ja yritetty käyttää biologisena aseena – jopa Suomessa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Jani Kaaro

Kesällä 2016 Siperiasta kuultiin huolestuttavia uutisia. Jamalin niemimaan poroilla oli havaittu pernaruttoa, joka yltyi suureksi epidemiaksi. Yli tuhat poroa kuoli. Sairaus levisi myös ihmisiin, mutta kuolonuhreja oli vain yksi.

Entistä huolestuttavammalta uutinen kuulosti, kun spekulaatiot epidemian alkuperästä levisivät mediaan.

Jamalin niemimaalla oli ollut pitkä hellejakso, minkä vuoksi ikiroudasta oli paljastunut ammoin pernaruttoon kuolleita poronruhoja. Ne olivat saattaneet vapauttaa ympäristöön pernaruton itiöitä.

Ihmisten, eläinten ja pernaruton yhteinen historia on kuitenkin paljon tätä pidempi. Sen tunteminen auttaa sijoittamaan Jamalin niemimaan epidemian oikeisiin mittasuhteisiin.

Eläinten sairaus

pernarutto

Pernaruttobakteeri aiheuttaa ihmisessäkin tappavan taudin, mutta ajoissa aloitettu hoito pelastaa hengen. ©MVPHOTOS

Pernaruton aiheuttaa Bacillus anthracis -bakteeri. Se on pääasiassa märehtijöiden tauti ja usein kohtalokas hevosille, naudoille, lampaille ja poroille.

Pernarutto on vaarallinen myös ihmisille, mutta ajoissa aloitettu antibioottihoito pelastaa usein kuolemalta. Pernarutosta puhutaan usein biologisen sodankäynnin aseena, minkä vuoksi sen nimi herättää pelkoa.

Suurin pernaruttoon liittyvä arvoitus on se, mistä pernaruton epidemiat eläimillä johtuvat.

Pernaruton itiöt säilyvät maaperässä jopa sata vuotta. Itiöitä uskotaan olevan maaperässä kaikkialla päiväntasaajalta pohjoiselle napapiirille. Jos itiöitä on joka paikassa, eläimet altistuvat pernarutolle rutiininomaisesti.

Pernaruttoepidemiat ovat silti melko harvinaisia. Villieläinten epidemioita tavataan Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa biisonien pernaruttoepidemiat ovat yleisiä.

Jamalin tauti

Porojen pernarutto oli erittäin yleinen sairaus Venäjällä 1900-luvun alussa. Se oli Jamalin niemimaalla jopa niin yleinen, että pernaruttoa kutsuttiin yleisesti Jamalin taudiksi.

Joinakin vuosina poroja kuoli niin paljon, että pernarutto näytti tekevän koko porotalouden alueella mahdottomaksi.

1930-luvulla pernaruttoon tuli rokote, ja poroja alettiin rokottaa tautia vastaan. Tämän jälkeen tauti hävisi Jamalista ja säännölliset rokotukset lopetettiin.

Minne pernarutto Jamalista katosi ja miksi se nyt tuli takaisin? Varmaa vastausta ei tiedetä, mutta aiemmat epidemiat tarjoavat joitakin vihjeitä.

Epidemioita on usein edeltänyt kova kuumuus, kuivuus ja valtava vertaimevien hyönteisten, etenkin paarmojen, määrä.

Epidemioita on usein edeltänyt kova kuumuus ja etenkin paarmojen suuri määrä. ©COLOURBOX  

Jotkut tutkijat ajattelevat, että nämä asiat liittyvät toisiinsa. Helle suosii paarmoja, ja paarmojen valtava määrä stressaa porot niin heikkoon kuntoon, että ne sairastuvat pernaruttoon.

Myös amerikkalaisten havaintojen mukaan biisoneilla tavatut epidemiat liittyvät nimenomaisesti paarmojen massaesiintymisiin.

Vaihtoehtoisia selityksiä

Joidenkin arvioiden mukaan epidemia olisi alkanut ikiroudasta paljastuneista poronruhoista, jotka olivat kuolleet pernaruttoon. Tämä on kuitenkin vain yksi mahdollinen selitys.

Venäläiset tutkijat tulivat aikoinaan siihen tulokseen, että porot saivat pernaruton talvella, kun ne hakeutuivat etelämmäksi. Tällöin ne kohtasivat hevosia ja lehmiä, jotka olivat pernaruton kantajia.

Venäläisten mukaan porot kantoivat pernaruttoa suuren osan vuotta latenttina, eli bakteeri ei aiheuttanut niille ongelmia.

Tilanne muuttui kesällä, mutta vain, jos hyönteiskiusa oli erittäin paha tai poroja stressasi jokin muu asia. Silloin porojen yleiskunto romahti niin, että bakteeri sai yliotteen. Tämän jälkeen sairauden eteneminen oli helppoa, sillä paarmat levittivät sitä yksilöstä toiseen.

Pernarutto ei siis tarvitse puhjetakseen ikiroudasta paljastuvia itiöitä, vaan taudin mahdollisuus on olemassa aina, kunhan olosuhteet ovat otolliset. Jos siis porot ovat hyvässä kunnossa, pelkkä itiöille altistuminen ei välttämättä riitä aiheuttamaan epidemiaa.

Ilmaston lämpeneminen voi toki pahentaa tilannetta siten, että lämpimät olosuhteet suosivat paarmoja.

Apua viruksilta

Pernaruttobakteeri saa piilopaikan lieroista. Tässä piilottelussa se saa vetoapua viruksilta. ©COLOURBOX

Pernaruttobakteerin salaisuuksia selvitetään edelleen. Yksi tutkijoita kiinnostava kysymys on, miten bakteeri voi säilyä niin kauan maaperässä. Vuonna 2009 löydettiin yllättävä vastaus: bakteeri saa apua viruksilta.

Pernaruttobakteeri näyttää solmineen yhteistyösopimuksen virusten kanssa. Bakteeri saa viruksilta geenejä, jotka auttavat sitä selviämään stressaavissa olosuhteissa, kuten lierojen suolistossa. Jos bakteerista poistetaan virukset, ne kuolevat nopeammin. Ilman viruskumppaneitaan ne myös poistuvat lierojen suolistosta välittömästi.

Tutkijat uskovatkin, että lierot ovat tärkeitä turvasatamia pernaruttobakteerille.

Pernaruttobakteerit eivät siis odottele maastossa lepotilassa, että ohikulkeva märehtijä haukkaisi ne vahingossa suolistoonsa. Ne käyvät pikemminkin aktiivista taistelua eloonjäämisestä virusliittolaisineen, ja bakteerin miljoonien vuosien historiasta päätellen yhteistyö toimii erinomaisesti.

Vähältä piti Suomessa

Pernarutto ei ole koskaan aiheuttanut poroilla epidemioita Suomen Lapissa.

Oli kuitenkin lähellä, ettei pernaruttoa levitetty sinne tahallisesti. Tätä yritettiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta kun pernaruttoa aiottiin käyttää biologisena aseena.

Hankkeen keskushenkilö oli ruotsalainen paroni Otto von Rosen, joka toimi Suomen maanalaisessa vastarintaliikkeessä Venäjää vastaan ja pyrki sabotoimaan asekuljetuksia Norjasta Venäjälle. Tätä varten hän pyrki yhdessä agenttiensa kanssa salakuljettamaan pohjoiseen räjähteitä ja Saksasta saatuja pernaruttobakteereja.

Pernaruttoa oli tarkoitus lisätä hevosten ja porojen rehuun. Jos ne sairastuisivat, asekuljetuksetkaan eivät onnistuisi.

Vastarintaliikkeen suunnitelmat menivät kuitenkin mönkään, kun von Rosen ja hänen kumppaninsa pidätettiin Norjan Kautokeinossa 1. helmikuuta 1917. Heidän matkatavaransa takavarikoitiin ja lähetettiin tarkempiin tutkimuksiin Osloon, silloiseen Kristianiaan, jossa miesten suunnitelma paljastui.

Sokeripaloissa oli lasiampulleja, jotka sisälsivät pernaruttobakteereja. Suuvesi oli bakteeriliuosta, jota oli tarkoitus laittaa eläinten rehuun. Pöytäsuola puolestaan oli voimakasta räjähdysainetta.

Lue myös:

Poliosta tulevaisuuden biouhka – Isorokkoa pystytään valmistamaan laboratoriossa

Tappavia kirjeitä

Vuoden 2011 pernaruttokirjeiskujen pääepäilty oli tutkija Bruce Ivins, joka työskenteli Yhdysvaltain bioaseiden tutkimuskeskuksessa. ©LEHTIKUVA

Pernaruttoa sisältävät kirjeet tappoivat Yhdysvalloissa viisi ihmistä.

Pernarutto nousi kohun keskelle Yhdysvalloissa vuonna 2001, kun median edustajat ja kaksi senaattoria saivat pernaruttoa sisältäviä kirjeitä.

Koska kirjeet ilmaantuivat pian 9/11 -iskujen jälkeen, FBI alkoi selvittää, liittyvätkö pernaruttolähetykset ja terrori-iskut toisiinsa. Joissakin kirjeissä oli maininta: ”Allah on suuri”.

Kaikkiaan 22 kirjeille altistunutta henkilöä sairastui pernaruttoon. Heistä viisi kuoli, mikä on hyvä muistutus sairauden vaarallisuudesta.

FBI:n tutkinta oli historiallisen suuri. Sen tutkijat etsivät todisteita kuudelta mantereelta, haastattelivat 9 000 ihmistä, suorittivat 67 kotietsintää ja haastoivat 6 000 ihmistä todistajaksi.

FBI päätyi lopulta siihen tulokseen, että pernaruttokirjeillä ei ollut yhteyttä 9/11-iskuun.

Pääepäillyksi valikoitui lopulta tutkija Bruce Ivins, joka työskenteli Yhdysvaltain bioaseiden tutkimuskeskuksessa Fort Detrickissa. Ivins teki itsemurhan tutkinnan aikana. Monet tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että näyttö Ivinsin syyllisyydestä oli erittäin heikkoa.

X