Pitkä lento pohjolaan – Lapintiiralla on Suomessa tavattavista lintulajeista pisin muuttomatka

Lapintiira muuttaa eteläiseltä Jäämereltä Suomeen pesimään.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Lapintiira muuttaa eteläiseltä Jäämereltä Suomeen pesimään.
(Päivitetty: )
Teksti: Ville Vanhala

Lapintiira alkaa jo valmistella maapallon toisella puolella kevätmuuttoaan. Etelämannerta ympäröivällä eteläisellä Jäämerellä talvehtiva lapintiira pesii Suomessa Lapin lisäksi ulkosaaristossa. Lapintiiraa tavataan myös Suomea pohjoisempana aina Huippuvuorilla asti.

”Lapintiiralla on Suomessa tavattavista lintulajeista pisin muuttomatka, kertoo lintujärjestö BirdLifen suojeluasiantuntija Tero Toivanen.

”Tuskin kovin moni lintulaji koko maailmassa lentää yhtä pitkää muuttomatkaa.”

Etelä-Mantereelta Pohjoiselle Jäämerelle – 36 000 kilometriä linnuntietä

Enimmillään lapintiiran tiedetään lentäneen jopa 36 000 kilometrin matkan Etelä-Mantereelta Pohjoiselle jäämerelle.

Lapintiiran pitkät muuttomatkat johtuvat siitä, että laji on sopeutunut saalistamaan ravinnokseen kaloja arktisilta merialueilta.

Lapintiira lähtee muuttomatkalle maaliskuun tienoilla ja saapuu Suomeen huhti-toukokuun taitteessa.

Lapintiiran pesintäkausi käynnistyy Suomessa toukokuussa ja heinäkuun puolen välin jälkeen linnut aloittavat jo muuttomatkansa kohti etelää.

Lapintiirat ovat voimakkaita ja pitkäikäisiä lintuja ja taitavia lentäjiä.

”Lapintiiran tiedetään eläneen jopa 30-vuotiaaksi. Sen ikäisellä linnulla on jo valtava määrä kilometrejä siipiensä alla”, Toivanen toteaa.

X