Näin puhut koiralle sen omaa ”kieltä” – saat palkinnoksi ainutlaatuisen suhteen

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kuvituskuva: Koira ja sen omistaja nauravat.
© iStock
Koiran aivot luokittelevat sanoja samaan tapaan kuin ihmisaivot.

Puhumalla koiralle niin sanottua ”koirapuhetta” koiranomistaja voi vahvistaa suhdettaan koiraan, osoittaa uusi Yorkin yliopiston tutkimus.

Koirapuhe muistuttaa tapaa, jolla aikuiset puhuvat vauvalle. Tutkijoiden mukaan koirapuhe on verrattavissa tärkeydessään vauvalle puhumiseen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin puheen merkitystä aikuisten koirien ja ihmisten vuorovaikutukseen.

”Korkean säveltason puhe (high-pitch voice) on tyypillinen koirille suunnattu puhemuoto länsimaalaisessa kulttuurissa, mutta tiedossa ei ole ollut, hyödyttääkö tämä koiria samalla tavoin kuin se hyödyttää vauvoja”, kertoo tutkimusjohtaja Katie Slocombe.

Vuoden 2017 tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että lepertelevä, korkean säveltason puhe parantaa ihmisen ja koiranpennun välistä sitoutumista, mutta aikuisten koirien kohdalla tätä ei havaittu.

Aiemmassa tutkimuksessa koirat kuuntelivat kaiuttimien kautta ihmisten puhetta, uudessa tutkimusryhmä sijoitti ihmisiä samaan huoneeseen koiran kanssa. Näin asetelma oli tutkijoiden mukaan luonnollisempi.

Koirapuhe testissä

Uudessa tutkimuksessa yksi testiryhmä käytti koirapuhetta, joka sisälsi esimerkiksi ilmaisuja ”Hyvä koira!” ja ”Käydäänkö kävelemässä”.

Toinen ryhmä puolestaan käytti aikuisille suunnattua puhetta ilman koiraan liittyvää sisältöä, kuten esimerkiksi ”Menin eilen elokuvateatteriin”.

Puhumisen jälkeen koirat saivat valita, kenen puhujan kanssa ne mieluiten olivat.

Tutkimuksessa ilmeni, että koirat kiinnittivät enemmän huomiota koirapuheeseen. Ne olivat myös motivoituneita viettämään enemmän aikaa niiden kanssa, jotka olivat puhuneet heille ”koiraa”.

Kun puhujat sekoittivat kahta puhetyyliä ja sisältöä, koirat eivät suosineet ketään puhujaan yli toisen.

Slocomben mukaan tämä viestii siitä, että aikuisten koirien on kuultava koiran kannalta merkityksellisiä sanoja tunteellisella äänellä, jotta se tiivistäisi ihmisen ja koiran suhdetta.

”Toivomme, että tämä tutkimus on hyödyllinen koiranomistajille, eläinlääkäreille ja pelastustyöntekijöille”, Slocombe sanoo.

Koirat aivokuvauksessa

Koiran aivoilla on kyky erottaa sanoja ja ihmisen äänen intonaatiota eli äänen korkeuden vaihteluita, kertoo Science-lehdessä vuonna 2016 julkaistu tutkimus.

Tutkijoiden mukaan koiran aivot työstävät puhetta samaan tapaan kuin ihmisaivotkin.

Tutkimuksessa oli kuusi bordercollieta, viisi kultaistanoutajaa, saksanpaimenkoira ja kiinanharjakoira. Tutkijat kouluttivat ne pysyttelemään paikoillaan siksi ajaksi, että koirien aivot voitiin kuvata toiminnallisessa magneettikuvauksessa.

Koirilla oli mahdollisuus liikkua vapaasti ja niillä oli mahdollisuus myös poistua laitteesta, jos ne olisivat halunneet.

Aivokuvantamisen aikana tutkijat kehuivat koiria sanomalla esimerkiksi ”hyvä poika/tyttö” ja ”hyvin tehty” kiittävällä intonaatiolla. Samat ilmaukset toistettiin neutraalilla äänellä.

Lisäksi koirat kuulivat neutraaleja ilmauksia, jotka olivat merkityksettömiä: ”niin kuin”, ”sellainen” ja ”vielä”.

Punnitsivat sanojen merkitystä

Aivokuvaus osoitti, että koirille merkitykselliset sanat aktivoivat koirien vasemman aivopuoliskon.

Niiden oikea aivopuolisko aktivoitui, kun koirat kuulivat kehuja siten, että puheessa oli mukana intonaatiota.

Samoin kuin ihmiset, koirat punnitsivat sanojen merkitystä ja intonaatiota. Aivojen palkintokeskus heräsi vain silloin, kun kehumiseen yhdistyi oikeanlaista intonaatiota.

”Joten koirat eivät ainoastaan erota, mitä sanomme ja miten sen sanomme, vaan ne voivat myös yhdistää molemmat osa-alueet. Siten syntyy oikea tulkinta siitä, mitä nämä sanat todella tarkoittavat”, kertoo tutkimusjohtaja Attila Andics.

”Tämä tapahtuu hyvin samaan tapaan kuin ihmisaivoissa.”

X