Kohta ei ole kymmentäkään pyytä oksalla - mikä tuhoaa pyykantaa?

Suomen pyykannan tiheys on nykyisin noin 20 prosenttia alhaisempi kuin keskimäärin viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Suomen pyykannan tiheys on nykyisin noin 20 prosenttia alhaisempi kuin keskimäärin viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Teksti:
Ville Vanhala

Kysymys

Suomen pyykanta on supistunut. Mistä se johtuu?

Vastaus

Suomen pyykannan tiheys on nykyisin noin 20 prosenttia alhaisempi kuin keskimäärin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yksiselitteistä syytä pyiden, kuten ei muidenkaan metsäkanalintujen vähenemiselle osata nimetä.

”Metsäkanalintujen kannat vaihtelevat vuosittain, ja paikalliset erot ovat suuria. Muutama vuosi sitten pyykannat olivat huipussaan, joten metsäkanalintujen esiintymisessä voi olla oma luonnollinen syklinsä” kertoo suunnittelija Katja Ikonen Luonnonvarakeskuksesta.

Pyy elää Lapin puurajan yläpuolella sijaitsevia alueita lukuunottamatta koko maassa. Tänä syksynä pyytä ei kannan supistumisen myötä Lapissa metsästetä.

Metsäkanalintukantojen supistumisen voidaan olettaa johtuvan muutoksista metsä- ja maataloudessa sekä mahdollisesti myös meneillään oleva ilmaston lämpenemisestä. Metsien laitamailla ja syvemmällä metsissä elävä pyy on myös sidonnainen elinympäristönsä muihin biologisiin muutoksiin.

Vapaaehtoisvoimin toteutetun riistakolmioiden kesälaskennan mukaan pyy on vähentynyt voimakkaimmin Pohjois-Suomen lisäksi maamme itäisistä osista.

”Sen sijaan pyiden määrä on lisääntynyt Oulun seudulla, Pohjanmaalla ja Kaakkois-Suomessa.”

”Pyyn tavoin myös riekot ovat vähentyneet, mutta koko maan metso- ja teerikannat ovat viime vuoden tasolla, mikä tosin on vähemmän kuin viimeisen vuosikymmenen keskiarvomäärät.”

X