Seitsemisen kansallispuiston siirtolaiset lymyävät lumituiskussa – Suomenselälle palautetaan elinvoimainen peurakanta

Jaa artikkeliTilaa Seura
Metsäpeurojen totutustarha sijaitsee Seitsemisen kansallispuiston kupeessa. Hakkuuaukea on peuralauman tähystyspaikka, mutta lumisateella peurat ovat vetäytyneet metsän suojaan. © Sara Pihlaja /Otavamedia
Seitsemisen kansallispuiston kupeessa elää villien ja eläintarhoissa syntyneiden peurojen siirtokunta. Kuuluuko sankan lumipyryn seasta kyntysten naksuntaa? Tuleeko valtahirvas nappaamaan aidanraosta jouluomenan?

Pyry on kuorruttanut ruokintakatoksen katon valkoiseksi, mutta katoksen edustalle painuneet sorkanjäljet pilkottavat vielä lumen alta. Jäljet jatkuvat aidan vierustalla kunnes ne kääntyvät hakkuuaukean edestä tiheään kuusikkoon.

Metsäpeurat ovat käyneet aamulla ahmimassa katoksen kaukalosta rehua ja kaikonneet sitten pyryn alta metsän suojaan.

Seitsemisen metsäpeurat ovat varmassa turvassa. Kansallispuiston kupeessa sijaitsevaa, noin 15 hehtaarin tarhaa kiertää koko matkalta verkkoaita, jossa kulkee kolme sähköistettyä paimenlankaa. Tarhan sisällä, ruokintapaikan yläpuolella peuroja valvoo riistakamera.

metsäpeura

Tarhaa kiertävässä verkkoaidassa kulkee kolme sähköistettyä paimenlankaa. ©SARA PIHLAJA/OTAVAMEDIA

Tarhassa elää kuusi peuraa, joista neljä on syntynyt eri eläintarhoissa ja kaksi villiä peuraa on pyydetty Kainuun metsistä. Jos niistä edes toinen, lauman valtahirvas, näyttäytyy, se saa siitä palkkioksi jouluomenan.

Sukupuuton uhka

Projektipäällikkö Sakari Mykrä vastaa metsäpeurojen palautushankkeesta läntiseen Suomeen. Tarhakierroksen tiedustelijana toimii itäsiperianlaika Maisa. ©SARA PIHLAJA/OTAVAMEDIA

Täällä asuu Seitsemisen lauma, jonka seuraava sukupolvi syntyy ensi kesänä. Vasat eivät jää tarhapeuroiksi, vaan niille koittaa vapaus.

Metsä- eli suomenpeura kuuluu nimensä mukaisesti maamme alkuperäiseen eläimistöön. Vielä 1600-luvulla metsäpeuroja eli etelärannikolta pohjoisen metsärajaan saakka.

1910–20-lukujen taitteessa metsäpeuran katsottiin kuitenkin kuolleen maastamme sukupuuttoon. Talvilaitumillaan suurissa laumoissa elävä metsäpeura oli ihmiselle helppo saalis.

”Kun metsästyskuolleisuus ylitti syntyvyyden, ajan myötä peurat katosivat maastamme”, kertoo MetsäpeuraLIFE-hankkeen projektipäällikkö Sakari Mykrä Metsähallituksesta.

Suomessa havaittiin taas yksittäisiä metsäpeuroja 1940-luvulla ja seuraavalla vuosikymmenellä kanta alkoi hitaasti kasvaa.

Nykyään maassamme on parisen tuhatta metsäpeuraa, joista noin 750 elää Kainuussa poronhoitoalueen eteläpuolella. Suomenselälle on syntynyt 1 300 peuran populaatio ja Ähtärin eläinpuistosta vapautetuista peuroista on muodostunut oma pieni laumansa Ähtärin, Karstulan ja Soinin kuntien rajaseudulle.

Hanki upottaa varsikengän alla ja lumelle roiskahtaa ruskeaa vettä. Maa ei vielä roudi.

Kenttätyöntekijä Lea Uimonen huolehtii Seitsemisen peuralaumasta. ©SARA PIHLAJA/OTAVAMEDIA

Metsähallituksen kenttätyöntekijä Lea Uimonen loikkii mättäältä toiselle kunnes pysähtyy katsomaan hakkuuaukealle.

Siinä on metsäpeurojen tähystyspaikka.

”Vartiointi on niiden luontaista käyttäytymistä. Avoimessa maastossa peurat havaitsevat pedot jo kaukaa ja ymmärtävät sännätä pakoon”, Uimonen kertoo.

Metsäpeuroilla on tarkka kuulo, eikä ihmisen haju pääse niiden sierainten ohi.

”Me emme näe peuroja, mutta peurat tietävät, että olemme täällä.”

Kantavat vaatimet

Seitsemisen totutustarhan viisi vaadinta lienevät kaikki tiineinä. Luonnosta pyydetty vaadin kantoi todennäköisesti vasaa jo tullessaan Seitsemiseen. Ranuan eläinpuistosta tulleet kaksi vaadinta taas ovat Seitsemisen oman hirvaan astumia. Alun perin Ruotsista lähtöisin olevat vaatimet taas on hedelmöittänyt Ähtärin Eläinpuiston tarhahirvas.

”Jos kaikki vaatimet synnyttävät, Seitsemiseen saadaan kolmen eri hirvaan jälkeläisiä, mikä vahvistaa lauman geneettistä monimuotoisuutta”, Sakari Mykrä kertoo.

Seitsemisen metsäpeuravaatimet lienevät kaikki kantavina. Keväällä syntyneet vasat vapautetaan totutustarhasta luontoon. ©SARA PIHLAJA/OTAVAMEDIA

Kun vaatimet tulevat syksyllä kiimaan, ne hakeutuvat ryhmiksi, joita valtahirvas puolustaa muita hirvaita vastaan. Parittelun jälkeen peurojen kiimatokat yhdistyvät yhä suuremmiksi laumoiksi, jotka hakeutuvat talvehtimisalueilleen kangasmetsiin ja kallioylängöille.

Kevään koittaessa vaatimet vetäytyvät laumasta suonlaitakorpiin vasomaan ja seuraavana syksynä vasat ovat liittyneet laumaan.

Seitsemiseen syntyvät vasat elävät totutustarhassa noin puolentoista vuoden ikäisiksi.

”Vasat vapautetaan kansallispuiston alueelle vuoden 2019 lopulla. Peurat ovat juuri silloin saavuttamassa sukukypsyyden ja ovat valmiita perustamaan oman laumansa.”

Kesystä villiksi

Metsäpeurojen siirtäminen eläintarhoista ja luonnosta Seitsemisen tarhaan on osa MetsäpeuraLIFE-hanketta, jonka tavoitteena on palauttaa metsäpeura alkuperäisille elinalueilleen läntiseen Suomeen.

Seitsemisen peurojen lisäksi palautushankkeeseen kuuluu Lauhanvuoren kansallispuiston kuuden täysikasvuisen ja yhden vasan lauma.

Eläintarhoissa elävät metsäpeurat ovat niin kesyjä, että ne saattavat jopa syödä kädestä. Tarhaeläimillä on kuitenkin villieläimen vietit perimässään, joten ne ovat sopeutuneet äkkiä totutustarhaan.

Luonnosta pyydystetyille metsäpeuroille 15 hehtaarinkin aitaus on pieni.

”Kainuusta tulleet hirvas ja vaadin kiersivät muutaman päivän ajan tarhaa ja saattoivat pökkiä aittaa, mutta nyt ne ovat jo tottuneet uuteen, rajattuun ympäristöönsä”, kenttätyöntekijä Lea Uimonen kertoo.

Kainuusta pyydetty villivaadin otti hieman arastellen ensimmäiset askeleensa Seitsemisen totutustarhassa. ©SARA PIHLAJA/OTAVAMEDIA

Hän astelee mättäitä myöten aidanviertä eteenpäin. Vuoden ikäinen itäsiperianlaika Maisa kiskoo Sakari Mykrän pitelemää hihnaa ja tyrkkää välillä kuonoaan lumeen.

Koira ei kuitenkaan ole varuillaan, vaan pelkästään leikkii. Maisa ei ole saanut peuroista vainua.

Ihmisen ja totutustarhoissa elävien metsäpeurojen kontakteja pyritään välttämään, etteivät villit peurat tottuisi ihmisin ja tarhaeläimet oppisivat välttämään ihmisiä.

Seitsemisen metsäpeurat ovat kuitenkin ruokinnan varassa.

”Luonnossa niiden pääasiallinen talviravinto muodostuu jäkälästä”, Mykrä kertoo.

”Täällä ne saavat rehun lisäksi heinää ja lehtikerppuja.”

Metsäpeurojen ruokintakatokseen tuodut lehtikerput tarjoavat näkösuojaa, mutta ne ovat myös peurojen talviravintoa. ©SARA PIHLAJA/OTAVAMEDIA

Kuinkahan perso hirvas on omenalle? Nappaako se sen kädestä vai pitääkö omena tarjota sille hangesta?

Paisuvat kaulat

Sankka lumisade peittää hankeen painuneet sorkkien painautumat. ©SARA PIHLAJA/OTAVAMEDIA

Pyry yltyy. Hakkuuaukean takaa siintävä metsänraja jää vihertäväksi seinäksi lumisateen taakse.

Havujen välistä siintää valkoisena läikkänä Hoseuslammen lumen peittämä jää.

Vaikka metsäpeurat seisoisivat harmaissa talvikarvoituksissaan kuusten juurella, niitä olisi vaikea silmällä erottaa.

Kun ei peuroja nähdä, niitä yritetään kuulla.

Oksakaan ei narahda, eikä kivi kolahda. Ei kuulu edes kyntysten naksuntaa.

Kyntyset ovat metsäpeuran sorkan kaksi ulommaista ”varvasta”.

”Naksunta lähtee siitä, kun juoksevan peuran kyntyset osuvat toisiinsa tai muihin sorkan osiin”, Lea Uimonen kertoo.

Seitsemisen lauman kaksi vaadinta on pannoitettu GPS-pannoilla, joiden välityksellä voidaan seurata peuralauman liikkumista. Hirvaille ei pantaa voida asentaa.

”Hirvaan kaulalihakset kasvavat kiima-ajan lähestyessä ja alkavat parittelun jälkeen surkastua. Sopivaa pantaa ei siis ole saatavilla”, Sakari Mykrä kertoo.

”Vaadinten pantojen signaalista lauma voidaan jäljittää myös silloin, jos se onnistuu karkaamaan tarhasta.”

Susien suihin

Suomenselän yli 1 300 metsäpeuran populaatio polveutuu vuosien 1978–1984 välillä alueelle istutetuista yksilöistä.

”Nyt tilanne on hieman hankalampi, sillä petojen määrä on lisääntynyt kolmessa vuosikymmenessä merkittävästi”, Sakari Mykrä kertoo.

Seurantatutkimuksen mukaan noin puolet kuolleina löydetyistä pannoitetuista metsäpeuravaatimista on päätynyt susien saaliiksi. Myös karhu verottaa hieman metsäpeurakantoja, ja lisäksi peuroja menehtyy liikenteen uhreina.

Vain yhden vasan vuodessa synnyttävä metsäpeura on hitaasti leviävä laji. Susilauma valitsee yleensä saaliikseen juuri vasan tai vaatimen.

”Susien lisääntyessä vasallisten vaadinten osuus laumoissa on vähentynyt.”

Seitsemisen totutustarhan aitojen sisäpuolelle susien on käytännössä mahdotonta päästä. Sähköistetyt paimenlangat estävät niin metsäpeuroja kuin petojen alittamasta aitaa. Toinen lanka kulkee vajaan metrin korkeudessa ja kolmas taas estää aidan ylittämisen.

Yhden riistakameran valvomaan aitaukseen ollaan asentamassa vielä yhdeksän kameraa lisää.

Ne suunnataan sisäpuolen sijasta ulkopuolelle, että pystymme seuraamaan aidanvieren liikennettä, niin petoja kuin muitakin kulkijoita.

Hiljaisuuden ääni

Vasta, kun miltei koko tarha on kierretty, itäsiperianlaika Maisa saa vainun.

Koira vetää hihnaa tiukalle, luimistelee korviaan ja päästää muutaman haukahduksen.

Metsäpeuroja lienee lähistöllä, mutta niitä ei pyryn takaa ja kuusten lomasta näy.

Koira rauhoittuu ja alkaa jolkottaa eteenpäin. Pyry peittää äkkiä tassunjäljet hangesta. Edessä häämöttää jo totutustarhan portti.

Metsäpeura voi elää tarhaolosuhteissa jopa 15 vuoden ikäseksi ja vaatimet kykenevät vasomaan vielä kymmenvuotiainakin.

Seitsemisen laumaan eläintarhoista siirrettyjä metsäpeuroja saatetaan vapauttaa parin vuoden kuluttua vasojen mukana, mikäli täysikasvuiset yksilöt ovat sopeutuneet totutustarhassa luonnonmukaisiin olosuhteisin.

Sen sijaan Kainuun metsistä pyydystetyt peurat eivät enää pääse vapaiksi, koska ne mahdollisesti palaisivat synnyinseuduilleen – valtahirvas voisi viedä koko lauman mukanaan.

”Tarkoitushan on perustaa metsäpeurapopulaatio läntiseen Suomeen”, Sakari Mykrä muistuttaa.

”Luonnosta pyydetyillä yksilöillä vahvistetaan metsäpeuran luonnonsuojelullisesti tärkeän eläintarhakannan geeniperimää.”

Pyry ei laannu. Peurat eivät ole palanneet ruokintakatokselle eikä niitä näy kuusikon reunassakaan. Aidanvierustalla ei ole painunut tuoreita jälkiä.

Yritetään vielä kuunnella.

On niin hiljaista, että kuulee varisevan lumen äänen.

Se on sirinää, jonka haukkaamisen losahdus katkaisee.

Koska valtahirvas ei tullut esiin, jouluomena pääsi parempii suihin.

Helikopterilla paimeneen

Metsäpeurat siirrettiin totutustarhoihin ilman sarvia.

Täysikasvuisen metsäpeuran pyydystäminen elävänä luonnosta on varsin vaativa toimenpide. Metsäpeuralauma paikallistetaan vaatimien GPS-pantojen avulla ja peuroja lähdetään ajamaan haluttuun suuntaan ilmateitse.

Seitsemisen lauman kahdelle vaatimelle on asennettu peurojen liikkeiden seuraamiseksi GPS-pannat. ©PETRI TIMONEN/LUKE

”Samaa menetelmää käytetään Lapissa porotokkia paimennettaessa. Seitsemisen ja Lauhanvuoren villipeuroja olivat paimentamassa alan ammattilaiset pohjoisesta”, kertoo MetsäpeuraLIFE-hankkeen projektipäällikkö Sakari Mykrä.

”Metsäpeuralauma ohjataan maastossa odottavien ammattilaisten ampumaetäisyydelle ja laumasta valitut eläimiin ammutaan tainnuttava osuma.”

Kivuton operaatio

Ennen eläinten virkoamista niiden sarvet sahataan pois, etteivät peurat loukkaisi itseään tai toisiaan kuljetuksen aikana.

”Sarvet ovat paksua, tunnotonta sarveiskalvoa eikä niiden poistamisesta aiheudu peuralle kipua”, Mykrä kertoo.

Toimenpide ei myöskään häiritse metsäpeuroja, sillä niiden sarvet uusiutuvat vuosittain.

”Luonnossa elävät hirvaat ovat jo pudottaneet sarvensa. Vaatimilta ne putoavat hieman myöhemmin ja pian alkaa uusien sarvien kasvu.”

MetsäpeuraLIFE-hankkeen luonnosta pyydettyjen peurojen kuljetus Kainuusta Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoihin sujui ongelmitta.

Kun Seitsemisen hirvaalle ja vaatimelle avattiin totutustarhan portilla kuljetuskopin ovi, niin peurat olivat vielä makuulla.

”Äkkiä ne sitten nousivat jaloilleen ja vilistävät metsän sisälle, missä tuntevat olonsa turvalliseksi.”

Lisätietoja metsä- eli suomenpeurasta: www.suomenpeura.fi/

Lue myös:

Suomen metsäpeurakantaa elvytetään tarhauksella – Venäjällä peuroja salametsästetään

 

X