Sikotauti yleistyy - Onko MPR-rokotteen teho jo alkanut heikentyä?

Tutkijat epäilevät, että MPR-rokotteen sikotaudilta suojaava osa on alkanut heikentyä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tutkijat epäilevät, että MPR-rokotteen sikotaudilta suojaava osa on alkanut heikentyä.
(Päivitetty: )
Teksti: Jani Kaaro

Harvasta asiasta on viime vuosina puhuttu yhtä paljon kuin MPR-rokotteesta, joka antaa suojan sikotautia, tuhkarokkoa ja vihurirokkoa vastaan. Syynä keskusteluun on salaliittoteoreetikkojen esittämä valheellinen väite, jonka mukaan MPR-rokote aiheuttaisi muun muassa autismiriskiä.

Väitteen pelossa monet perheet ovat jättäneet rokotuksen ottamatta, ja sen vuoksi paikallisia tuhkarokkoepidemioita on nähty viime vuosina eri puolilla Eurooppaa.

Nyt tutkijat nostavat esiin uuden MPR-rokotetta koskevan huolen, joka vaikuttaa aiheellisemmalta.

Sikotautikin on nimittäin alkanut yleistyä, mutta tämä ei johdu ilmeisesti rokotekattavuuden alenemisesta, sillä sikotautiin sairastuneet ovat yleensä olleet rokotettuja.

Tutkijat epäilevätkin, että rokotteessa oleva, sikotaudilta suojaava osa on alkanut heikentyä.

Kahden tason ongelma

Yhdysvaltalaistutkimuksessa oli mukana 71 nuorta aikuista, jotka olivat saaneet MPR-rokotuksen ja siihen liittyvän tehosterokotuksen. Kun tutkijat selvittivät rokotteen tehoa, kymmenellä prosentilla ei ollut sikotaudin vasta-aineita veressä lainkaan, vaikka tuhkarokon ja vihurirokon vasta-ainepitoisuudet olivat normaaleja.

Monilla tutkituista, joilla oli sikotaudin vasta-aineita, vasta-aineissa vaikutti olevan jotakin pielessä. Kun vasta-aineet kohtasivat sikotautiviruksen, ne eivät kyenneet neutraloimaan kunnolla väestössä sillä hetkellä kiertäviä sikotautivirusten kantoja.

Tutkijoiden mukaan sikotautirokotteella onkin nyt kaksi ongelmaa. Kaikissa ihmisissä rokote ei herätä niin voimakasta immuunireaktiota, että seurauksena olisi pitkäaikainen suoja tautia vastaan.

Toisekseen väestössä kiertävä tautikanta on muuttunut erilaiseksi kuin rokotteessa käytetty alkuperäinen kanta. Nyt rokote ei välttämättä anna riittävää suojaa sitä vastaan.

X