Maapallon ulkopuolinen elämä on aina kiehtonut ihmistä – Ilahtuisitko sinä, jos avaruudessa olisi elämää?

Tutkimusten mukaan olisimme innoissamme, jos avaruudesta löytyisi elämää.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tutkimusten mukaan olisimme innoissamme, jos avaruudesta löytyisi elämää.
(Päivitetty: )
Teksti: Jani Kaaro

Ihmiset ovat pohtineet kautta aikojen sitä, onko avaruudessa elämää. Sitäkin on mietitty, miten mahtaisimme suhtautua, jos tällaista elämää joskus löytyisi. Olisimmeko iloisia, pelokkaita tai ehkä vihamielisiä?

Näitä kysymyksiä on nyt selvitetty laajassa psykologisessa tutkimuksessa. Sen tulokset viittaavat siihen, että ihmiset suhtautuisivat maapallon ulkopuoliseen elämään lähinnä innokkaasti.

Yhdysvaltalaistutkimuksessa ihmisten asenteita selvitettiin useissa kokeissa.

Ensimmäisessä kokeessa oli kohteena median kirjoittelu kolmesta avaruuselämään viittaavasta tapahtumasta. Näitä olivat vuoden 1996 havainto mahdollisista mikrobeista Marsissa, vuoden 2015 spekulointi Tabbyn tähden ajoittaisesta himmenemisestä sekä havainnot elämälle suotuisista eksoplaneetoista.

Näiden artikkeleiden analysointi osoitti, että niistä kirjoitettiin huomattavan myönteisellä ja innostuneella sävyllä.

”Jos avaruudesta löytyisi elämää, olisimme innoissamme”

Toisessa tutkimuksessa sadat vapaaehtoiset kirjoittivat omasta ja ihmiskunnan hypoteettisesta reaktiosta siihen tietoon, että avaruudesta olisi löytynyt mikrobeja.

Näiden kirjoitusten analyysi osoitti, että niissä oli viisi kertaa enemmän positiivisia kuin negatiivisia sanoja.

Kolmannessa testissä vapaaehtoiset lukivat artikkelin joko ulkoavaruudesta mahdollisesti löytyneestä elämästä tai laboratoriossa tehdystä synteettisestä elämästä. Tämän jälkeen heidän piti kirjoittaa mielipiteensä artikkelista.

Tällä kerralla ulkoavaruuden elämästä kirjoittaneilla oli kymmennen kertaa enemmän positiivisia sanoja kuin toisen ryhmän kirjoituksissa.

”Jos avaruudesta löytyisi elämää, olisimme innoissamme”, summaa tutkimusta vetänyt professori Michael Varnum Arizonan yliopistosta.

X