Vieraissa juoksua ja uusperheitä: Tiaiset sekoilevat lahjakkaasti parisuhteissaan

Sini- ja talitiaisten kevätkarkeloissa sekoittuvat niin puolisot kuin pesät.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sinitiainen on kevätriemusta lentoon lähdössä.

Sini- ja talitiaisten kevätkarkeloissa sekoittuvat niin puolisot kuin pesät.
(Päivitetty: )
Teksti:
Ville Vanhala

Toinen kuuntelee pörhäkkänä oksalla lajitovereidensa lemmenlurituksia.

Pulska talitiaiskoiras esittelee rintajuovaansa.

Lintu kohottaa kupuaan ja levittää siipiään. Pää kääntyilee sivulta toiselle, aivan kuin tiainen katsoisi, että huomataanko sen pörhistely.

Leveä musta rintajuova päättyy kaulan alla kravattiin.

Talitiaiskoiras on varsinainen äijä.

Toukokuun alussa Helsingin Seurasaaren tali- ja sinitiaiskoiraat valtaavat itselleen reviirejä ja houkuttelevat laulamalla naaraita luokseen.

Pulskan äijätiaisen laulanta tekee tehtävänsä. Tervalepän oksa heilahtaa, kun naaras hakeutuu lähemmäs ja vastaa viheltelyyn viheltelyllä.

Koiraan rintakupu nousee ja laskee. Musta juovaa mutkittelee kellertävissä höyhenaalloissa. Äijä on terve ja hyvin syönyt.

Tintti uhkuu voimaa.

Jos naaraasta ja koiraasta muodostuu pari, naaras rakentaa niille yhteisen pesän. Talitiaisäijä voi kuitenkin vierailla myös toisella pesällä, eikä naaras ole koirasta uskollisempi. Kun koiraan silmä välttää, sekin vastaanottaa vieraita.

Yksi naaras saattaa hautoa kolmen eri koiraan hedelmöittämiä munia, ja koiraalla voi olla munia usean eri naaraan pesässä.

Jyviä kämmeneltä

Sinitiainen nappaa välipalakseen jyvän Lintujärjestö BirdLife Suomen suojeluasiantuntija Tero Toivasen kämmeneltä.

Tinttien siipien havina kuuluu niin läheltä, että oma pää painuu törmäyksen pelossa vaistomaisesti hartioiden väliin. Varjo kiitää sorakäytävän yli, ja koivussa rasahtaa. Sinitiainen on jaloillaan kiinni rungossa ja vetää siipensä suppuun.

Espoolaiset Timo Backman ja Liisa Nylund ojentelevat käsiään kunnes niiden päälle laskeutuu tiaisia.

Nokat nyppivät jyviä, siivet leviävät, ja vikkelät tiaiset pyrähtävät oksille nielemään saalistaan.

Myös Lintujärjestö BirdLife Suomen lahtelainen suojeluasiantuntija Tero Toivanen saa houkuteltua espoolaisilla jyvillä sinitiaisen kämmenelleen.

Kohtaaminen on lyhyt.

Lintu tulee. Siivet tuskin ehtivät pysähtyä, kun se taas menee.

Tervalepistä kuuluva sirkutus on aurinkoisena aamupäivänä miltei katkeamatonta.

”Tali- ja sinitiaiset ovat urbanisoituneita lajeja”, Toivanen kertoo.

”Talitiaisen ääntely on kaupunkiympäristössä erilaista kuin maalaismiljöössä. Lyhyet vihellykset kantavat kaupungin taustamelun yli. Maalla ja metsässä kuulee perinteistä titityytä.”

Tiaisten ja varsinkin talitiaisen ääniala on kuitenkin laaja. Tiaisilla on eri tarkoituksiin eri liverrykset. Talitiainen jopa oppii matkimaan sinitiaista, mutta ne eivät kykene lisääntymään keskenään toisin kuin hömö- ja lapintiainen.

”Mitä paremmin tiaiskoiras laulaa, sitä enemmän se houkuttelee naaraita puoleensa.”

Lyhyt valtataistelu

Tintti sinkoutuu ilmoille kuin luoti.

Laulun lisäksi naaraan valintakriteereihin kuuluu koiraan ulkonäkö. Rintajuovan ja kravatin ohella naaras arvostaa voimakkaan keltaista väriä koiraan rinnassa, mikä on merkki hyvinvoinnista.

Sinitiaiskoiraan viriiliys taas näkyy sen päästä. Mitä sinisempi pää, sitä kykenevämpi lintu.

Kuherteluaikana koiras esittelee naaralle myös reviiriään. Mitä parempia pesäpaikkoja ja saalisapajia reviiriltä löytyy, sitä myötämielisempi naaras on kosivalle koiraalle.

Koiras taas yrittää hakea reviirinsä mahdollisimman kaukaa lajitovereistaan, jotta naaralla olisi pitempi matka kilpakosijoiden luokse.

Talitiaiskoiraat laskeutuvat peräkkäin hiekkakäytävän varren pusikkoon. Linnut pörhistelevät hetken ja ottavat askelia toisiaan kohti, vilauttavat rintajuoviaan, osoittelevat nokillaan ja pyrähtelevät pystysuoria uhkauslentoja, kunnes toinen koiraista loittonee rannan suuntaan.

Valtataistelu on äkkiä ohi.

”Yleensä reviiriään puolustava koiras onnistuu häätämään kilpailijansa. Jos toinen koiras osoittautuu vahvemmaksi, naaras saattaa vaihtaa puolisoa”, Tero Toivanen kertoo.

Tali- ja sinitiaiset valtaavat pesäpaikkoja myös toisilta lintulajeilta, ja talvisin tiaiset jopa saalistavat muita lintuja. Talitiaisparvi on ottanut hengiltä ainakin urpiaisia.

Tiaiset söivät urpiaisten aivot, koska ne ovat linnun energiapitoisin ruumiinosa.

Kiihkeää odotusta

Seurasaaren rantalepikkoon on syntynyt jo selkeitä pareja. Linnut lentävät yhdessä ja laskeutuvat maahan nokkimaan karikkeessa olevia hyönteisiä ja niiden toukkia.

Parit pysyttelevät lähekkäin, siipi sipaisee siipeä, pää kääntyy päätä vasten. Jos nokka raottuu, voi kuvitella linnun hymyilevän, mutta vielä eivät tiaiset hakeudu toisiinsa kiinni.

Keväinen ilma on kuitenkin täynnä kiihkeää odotusta.

Kuhertelua säestää rantametsiköstä lajitovereiden lemmenlaulanta.

Sekä naaras että koiras voivat tehdä aloitteen vetäytymällä kyyhöttävään asentoon, värisyttämällä siipiään ja ääntelemällä kutsuääniä. Jos toinen esittää samat eleet ja vastaa samalla tavalla, niin koiras nousee naaraan päälle.

Parittelu on lyhyt ja kiivas, mutta tiaiset voivat tehdä sitä useita kertoja päivässä.

Kun muninta alkaa, naaras nousee usein munan munittuaan pesästä paritellakseen taas koiraan kanssa.

Kevätkesällä koiras vartioi naarastaan, mutta samalla se koettaa itse hakeutua myös muiden naaraiden suosioon.

”Koiras yrittää luontaisesti levittää geenejään mahdollisimman laajalle”, Tero Toivanen kertoo.

Jos naaras taas näkee puolisoaan voimakkaamman koiraan, naaras on sille suostuvainen, koska haluaa jälkeläisilleen mahdollisimman hyvän perimän.

”Tiaisten käyttäytyminen ei ole mitenkään poikkeuksellista. Monelle lintulajille on tyypillistä käydä vieraissa.”

Tiaiset romantiikan pauloissa

Maansiirtokone jyrähtää käyntiin ja hytkyy mäen päälle.

Tiaiset eivät säiky edes moottorin patpatusta ja jyrinää, vaan hyörivät siitä välittämättä rantakaistan tervalepikoissa ja hentojen koivun- ja haavantaimien oksilla.

Lepät ovat jo hiirenkorvilla, mutta koivujen silmut ovat vielä puhkeamatta. Tiaiset käyvät kuitenkin nokkimassa myös niitä, koska silmut vetävät puoleensa hyönteisiä ja muita pikkuötököitä.

Tessa Dvorak ja Scott Wade ovat tulleet Yhdysvaltain Seattlesta Helsinkiin sukulaisvierailulle. Heidän Seurasaari-retkensä tavoitteena on valokuvata suomalainen orava.

”Täkäläiset oravat näyttävät oudoilta, koska niillä on suuremmat korvat kuin yhdysvaltalaisilla oravilla”, Wade selittää.

Tiaisten rohkeus kummastuttaa myös amerikkalaisia.

”Eikö ole epätavallista, että luonnonvaraiset linnut tulevat syömään kädestä?” Dvorak kysyy.

Hän sanoo tietävänsä, että keväällä linnuilla on soidinaika, minkä kuulee myös jatkuvasta sirkutuksesta.

”Ehkä lintujen romanttisuus voi tarttua myös ihmisiin”, Dvorak naurahtaa.

Kolme talitiaista pudottautuu koivun oksalta maahan, nokkii hetken kariketta ja nousee takaisin oksille. Kaksi linnuista on naaraita ja yksi koiras.

”Koiraalla voi olla samaan aikaan kaksi naarasta, mutta kolme lintua ei koskaan asu yhdessä tai edes lähellä toisiaan”, Tero Toivanen kertoo.

”Terve ja voimakas koiras pystyy ruokkimaan kahta poikuetta samaan aikaan.”

Sinitiainen vartioi oman reviirinsä reunapuun oksalla.

Vapaamielistä tasa-arvoa

Seurasaaren lepistä ja vanhasta rakennuskannasta löytyy tiaisille oivia pesäkoloja, vaikka puihin ei linnunpönttöjä ole ripustettu.

Vilkaisu parimetrisen kannon halkeamaan saa suojeluvastaava Tero Toivaselta välittömän tuomion.

”Lintujen pesimärauhan häiritseminen on luonnonsuojelulain nojalla kielletty.”

Sinitiainen munii tyypillisesti seitsemän ja talitiainen pari munaa vähemmän. Naaras hautoo munia parisen viikkoa, ennen kuin poikaset kuoriutuvat.

”Naaraan vatsaan kehittyy paljas hautomalaikku, josta linnun ruumiinlämpöä siirtyy haudottaviin muniin.”

Koiras ruokkii hautovaa naarasta, mutta saattaa saalistusmatkallaan poiketa myös muiden naaraiden luona.

Hollannissa tehdyn tutkimuksen mukaan pesään kuoriutuu eniten vieraiden koiraiden poikasia silloin, kun naaralla ja koiraalla on samanlaiset luonteet: kumpikin on joko leimallisen varovainen tai erittäin uskalias. Rohkeilla koirailla on enemmän poikasia vieraissa pesissä kuin varovaisilla, mutta rohkeiden koiraiden pesissä on myös keskimääräistä enemmän vieraita poikasia.

Tiaisten tasa-arvo toteutuu vapaamielisellä tavalla: mitä enemmän koiras kulkee vieraissa, sitä useammin naaras kohtaa muita koiraita.

Koiras ei erota vieraita poikasia omistaan, vaan ruokkii kaikkia yhtä tunnollisesti.

Keväinen eropiikki

Scot Wade ikuistaa tiaisen Tessa Dvorakin kämmeneltä.

Periaatteessa tiaiset elävät pareittain ja kumpikin vanhempi osallistuu poikasten hoitamiseen.

Naaras on riippuvainen koiraasta, sillä naaras ei selviäisi ilman koiraan apua poikasten kasvattamisesta.

Kun naaras rakentaa pesää, koiras norkoilee lähettyvillä. Se pääsee koloon vain harvoin, sillä pesän liepeillä naaras on pomo, joka häätää puolisonsa matkoihinsa halutessaan olla rauhassa.

Tiaispari ei edes juuri nuku yhdessä.

”Tiaisilla on suuria poikueita, mutta poikasia myös menehtyy paljon ennen, kuin ne ehtivät kasvaa aikuisiksi asti”, Tero Toivanen kertoo.

Tiaisen pesässä on vallalla vahvimman laki. Suurimmat ja voimakkaimmat poikaset ahnehtivat emolintujen tuomaa ravintoa, kun taas heikoimmat yksilöt saattavat menehtyä nälkään.

”Poikasia päätyy myös petolintujen ja oravien saaliiksi. Nuorten tiaisten voimat taas saattavat ehtyä kesken syksyisen muuttomatkan.”

Talitiainen elää vain muutaman vuoden, kun taas sinitiainen saattaa saavuttaa jopa kymmenen vuoden iän.

Jos pesintä epäonnistuu, pari saattaa erota ennen seuraavaa pesimäkautta. Eroon voidaan päätyä myös silloin, kun pari joutuu toisistaan erilleen etsiessään talvella ravintoa.

Tiaisten eropiikki ajoittuu kuitenkin kevääseen.

Nykyinen puoliso saa jäädä, kun lähimetsästä löytyy uusi, houkuttelevampi partneri.

Hyrskyvät hormonit

Päivän edetessä sirkutus keväisen Seurasaaren rantalepikossa hieman vaimenee. Tiaiset vetäytyvät oksistojen suojaan ilmestyäkseen illemmalla taas näkyviin.

Parisen viikkoa kestävän parittelukauden kynnyksellä kaikki tiaiset eivät kuitenkaan malta levätä.

Yksinäisiä koiraita pudottautuu puista sorakäytävän varsille vilauttelemaan rintajuoviaan ja kravattejaan.

Keväinen auringonvalo käynnistää tiaisen aivoissa kemiallisen ketjureaktion, joka leviää koko ruumiiseen. Hormonit kuten melatoniini, etrogeeni, testosteroni ja tyroksiini hyrskyvät höyhenpeitteen uumenissa.

Tiaisten hormonijärjestelmä on osa samaa geneettistä perintöä, jonka kaikki selkärankaiset, ihmiset mukaan lukien, ovat saaneet yhteisiltä esi-isiltään.

Talitiaiskoiras räpyttelee siipiään, pullistelee kupuaan ja pyrähtää lepänoksalle lurittamaan.

Tityy, tityy on Seurasaaren talitiaisen kutsuhuuto.

Sen kanssa tekee mieli kilpailla viheltämällä.

Olemme niin samanlaisia.

Kummallakin on kevättä rinnassa.

 

Lähde: Andreas Tjernshaugen: Tiaisten salainen elämä, Atena, 2016.

Lue myös:

Tiesitkö tiaisten liikkuvan puukiipijöiden kanssa?

 

Hyönteisiä ja kermaa

» Suomen talitiaiskanta on vankka, ja sinitiaisten määrä on noussut viime vuosina merkittävästi.

Sinitiaisen yleistymiseen saattaa vaikuttaa ilmaston lämpeneminen. Sinitiainen on myös laji, joka hyötyy ihmisestä.

”Sinitiaiset pesivät rakennetussa ympäristössä ja ovat talvisin ruokintapaikkojen vakituisia kävijöitä”, Lintujärjestö BirdLife Suomen suojeluvastaava Tero Toivanen kertoo.

Hyönteissyöjinä tiaiset saalistavat tuhohyönteisiä viljelykasveista ja puutarhoista. Tiaiset hillitsevät osaltaan myös kirvakantojen kasvua.

”Tiainen on ihmiselle hyödyllinen lintu, josta ei ole käytännössä ihmiselle mitään haittaa.”

Toivanen kuitenkin kertoo, että Brittein saarilla sinitiaiset seurasivat aikoinaan maitomiestä kierroksellaan.

”Kun maitopullo jätettiin oven eteen, tiaiset kävivät työntämässä nokkansa korkin läpi ja kuorivat kermat maidon päältä.”

Lentävien dinosaurusten jälkeläiset

» Archaeopteryx oli noin 150 miljoonaa vuotta sitten elänyt liskomainen muinaislintu, jolla oli nokan sijasta pienten hampaiden täyttämä suu.

Varmuudella ei tiedetä polveutuvatko tiaiset suoraan Archaeopteryxistä, mutta lintujen oletetaan kehittyneen ainakin sitä muistuttavasta lentävästä dinosauruksesta.

Kun dinosaurukset katosivat luonnonkatastrofin myötä maapallolta noin 66 miljoonaa vuotta sitten, linnut jäivät henkiin.

Ajan myötä niistä on kehittynyt nykyiset lintulajimme, myös sini- ja talitiaiset.

X