Ilvesten määrä on laskenut yli tuhannella vuodesta 2014 – Miksi tupsukorvat ovat tulilinjalla?

Viime vuosien voimakas metsästys vaikuttaa maamme ilveskantaan vielä pitkään.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Viime vuosien voimakas metsästys vaikuttaa maamme ilveskantaan vielä pitkään.
(Päivitetty: )
Teksti: Ville Vanhala

Ilves on nyt talviasussaan. Tupsukorva on vaihtanut ohuet alusvillansa paksumpiin ja uudet, pitkät päällyskarvat ovat vaihtaneet turkin värin hieman punertavasta harmaaksi. Myös ilveksen tassujen pohjiin on kasvanut talven edellä pitemmät karvat.

”Turkki eristää hyvin lämpöä ja suojaa kylmältä. Tassujen talvikarvat taas suojaavat ilveksen anturoita”, kertoo hiljattain Ilves-kirjan julkaissut Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Katja Holmala.

Miksi ilvesten määrä vähenee?

Suomessa elää tällä hetkellä noin 1 900 ilvestä. Suurimmillaan kanta oli vuonna 2014, jolloin ilveksiä oli maassamme reilut tuhatkunta enemmän.

Ilvesten määrää on vähentänyt niiden voimakas metsästys. Kaatolupia on enimmillään myönnetty jopa 500 yksilölle.

”Vaikka kaatokiintiötä on nyt leikattu 50 prosentilla, niin ilvesten määrä tulee yhä laskemaan maassamme.”

Tämä johtuu siitä, että ilvesten metsästyksessä on kaadettu täysikasvuisten yksilöiden lisäksi myös paljon nuoria eläimiä.

”Nuoriin ikäluokkiin kohdistuneen karsinnan tuloksena tulevina vuosina myös sukukypsien ilvesten ikäluokat pienenevät”, Holmala kertoo.

Samoilla apajilla

Ilveksiä tavataan kautta Suomen, mutta poronhoitoalueella elävät ilvekset ovat pääosin sinne vaeltaneita nuoria yksilöitä.

Viimeisen vuosikymmen aikana pitkään itäiseen Suomeen keskittynyt ilveskantamme on levittäytynyt yhä tasaisemmin myös maamme läntisiin osiin.

Ilveksen metsästyksen poliittisena tavoitteena on ollut ilveskannan kasvun pysäyttäminen ja myös pienentäminen.

”Metsästykseen liittyvien muistioiden perusteella ministeriössä pääteltiin, että ihmisten sietokyky ilveksen suhteen oli ylittynyt”, Holmala kertoo.

Ilveksen aiheuttamaksi haitaksi on koettu ennen kaikkea se, että ilves verottaisi liikaa metsästettäviä, pieniä hirvieläimiä kuten valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita.

Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa ilveksenpyyntiä pidetään huvimetsästyksenä.

”Biologista tarvetta metsästää ilvestä ei Suomessakaan ole.”

Ilves

© Eemeli Peltonen / Vastavalo

Peto pedon saaliina

Ilveksen kiima-aika ajoittuu helmikuulle ja parittelu tapahtuu yleensä maaliskuussa. Ilves synnyttää tyypillisesti yhdestä kahteen pentua. Jos ravintoa on saatavissa riittävästi, naaras voi synnyttä kolme tai harvoin jopa neljä pentua.

Noin puolet ilveksen pennuista menehtyy elämänsä ensimmäisen viiden kuukauden aikana. Pienimmät pennut voivat menehtyä kylmään, mutta eniten pentuja kuolee erilaisiin sairauksiin tai nälkään.

Jos saalistilanne on heikko, eikä emo saa tarpeeksi ravintoa, niin se ei aina pysty ruokkimaan riittävästi pentujaan.

”Ilveksellä ei ole varsinaista pesäluolaa, joten pienet pennut saattavat päätyä ketun ja muiden petojen saaliiksi.”

Kaksintaisteluja

Ilvesnaaraiden elinpiirit sijaitsevat vierekkäin, mutta urosten reviirit voivat leikata useammankin naaraan reviiriä. Uros kuitenkin parittelee yhtenä vuonna vain yhden naaraan kanssa.

Kiima-aikana naaras on suostuvainen paritteluun ainoastaan viikon ajan.

”Koska uroksen on vahdittava naarasta, uros ei ehdi hakea itselleen toista parittelukumppania”, Holmala kertoo.

Ilvesurokset ajautuvat vain harvoin valtataisteluun elinalueista tai naaraista.

”Yhteenotot ovat kuitenkin dramaattisia ja päättyvät vasta heikomman osapuolen vakavaan loukkaantumiseen tai kuolemaan.”

Tiesitkö näitä ilveksestä?

1. llves on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin. Ilves liikkuu enimmäkseen hämärässä ja öisin. Ravinnokseen ilves saalistaa pikkujyrsijöitä, jäniksiä ja kanalintuja, mutta myös pieniä hirvieläimiä. Hirviä ilves ei saalista.

2. Ilveksen etutassun jälki lumessa on ulkoreunoiltaan 7–12 senttimetriä leveä. Jäljissä näkyy epäsymmetrisesti neljä varvasta. Kynsien jälkiä ei yleensä näy, sillä yleensä ilves pitää liikkuessaan kynnet vedettyinä tassun sisään.

3. Ilves hävitettiin 1950-luvun puolivälissä Suomessa niin vähiin, että nykyistä kantaamme voidaan pitää alkuperältään ruotsalais-venäläisenä. Kun ilves osittain rauhoitettiin vuonna 1962, maassamme eli vain noin 30–40 ilvestä.

X