Tutkimus: Dementiariski on yhteydessä lihansyöntiin – Miehet sairastuvat naisia useammin

Dementiariski on suurempi niillä, jotka syövät päivittäin lihajalosteita. Sen sijaan prosessoimaton liha voi suojella sairastumiselta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Dementiariski on tutkimuksen mukaan yhteydessä lihajalosteiden säännölliseen syömiseen.

Dementiariski on suurempi niillä, jotka syövät päivittäin lihajalosteita. Sen sijaan prosessoimaton liha voi suojella sairastumiselta.
Teksti:
Milla Ollikainen

Jos haluaa syödä lihaa mutta dementiariski huolestuttaa, liha kannattaa syödä jalostamattomana. Tähän tulokseen tultiin Leedsin yliopistossa, jossa tutkittiin lihansyönnin ja dementian mahdollista yhteyttä.

Lihansyönti on jo aiemmin yhdistetty dementiariskiin, mutta Leedsin yliopiston tutkimus on tiettävästi mittaluokassaan ensimmäinen, jossa on otettu huomioon syödyn lihan laatu ja määrä.

Tutkimus hyödynsi Ison-Britannian biopankkiin vuosina 2006–2010 kerättyjä terveystietoja, joissa puoli miljoonaa 40-69-vuotiasta brittiä kertoi muun muassa ruokailutottumuksistaan.

Heistä lähes kolmetuhatta oli sittemmin saanut dementian.

Jo pieni lihajalostemäärä yhteydessä kohonneeseen riskiin

Leedsin yliopiston tutkimuksen mukaan jo 25 gramman päivittäisellä annoksella lihajalosteita on yhteys kohonneeseen dementiariskiin. Määrä vastaa muutamaa siivua leikettä leivän päällä.

Tutkijoiden mukaan tämä vahvistaa jo aiemman tutkimustiedon pohjalta syntynyttä käsitystä siitä, että prosessoimattoman lihan syöminen on yhteydessä monien ei-tarttuvien tautien kohonneeseen riskiin.

Toisaalta niillä, jotka söivät jalostamatonta punaista lihaa keskimäärin 50 grammaa päivässä, dementiariski oli tutkimuksen mukaan alentunut.

Puolen miljoonan ihmisen terveystietoihin oli kirjattu heidän syömänsä lihan laatu ja määrä sekä syömisen säännöllisyys. Joukossa oli myös ihmisiä, jotka eivät syöneet lainkaan lihaa. Kasvis- tai vegaanisen ruokavalion yhteyttä dementiariskiin ei kuitenkaan tässä yhteydessä tutkittu.

Dementiariski isompi miehillä kuin naisilla

Dementiaan sairastuneen noin kolmentuhannen ihmisen joukkoa yhdisti muun muassa keskimääräistä alhaisempi koulutus- ja tulotaso ja vähäinen liikunta. Heissä oli enemmän miehiä kuin naisia, ja heidän suvuissaan oli muita todennäköisemmin sairastettu dementiaa.

Heillä oli myös muita useammin geneettinen alttius sairastua dementiaan. Tutkimuksen mukaan lihajalosteiden syöminen oli kuitenkin yhteydessä kohonneeseen dementiariskiin henkilön geneettisestä alttiudesta riippumatta.

Eniten lihajalosteita kuluttaneet olivat todennäköisimmin tupakoivia ja ylipainoisia miehiä, jotka söivät vähän kasviksia ja hedelmiä ja saivat ruuastaan paljon proteiinia ja rasvaa.

Dementian esiintyvyys kasvaa maailmanlaajuisesti, ja siihen sairastuu keskimäärin 5-8 prosenttia yli 60-vuotiaista. Maailmassa on noin 50 miljoonaa dementiaan sairastunutta ihmisiä, ja uusia diagnooseja tehdään vuosittain noin kymmenen miljoonaa.

Muistisairaista 50-70 prosentilla on Alzheimerin tauti, ja noin neljäsosalla vaskulaarinen eli verenkiertoperäinen muistisairaus. Perimää enemmän muistisairauden puhkeamiseen vaikuttavat ympäristötekijät, kuten elintavat ja ruokavalio.

Lue myös: Dementia on yhä yleisempi kuolinsyy Suomessa – Jo joka neljäs nainen kuolee dementiaan

X