Tutkimus paljastaa erikoisuuden maanjäristysten aikaikkunasta – Yellowstonessa jälkijäristystä odoteltiin 60 vuotta

Kun maanjäristys on ohi, seuraavina päivinä tavataan odotella jälkijäristyksiä. Amerikassa saatiin odottaa pidempään.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kun maanjäristys on ohi, seuraavina päivinä tavataan odotella jälkijäristyksiä. Amerikassa saatiin odottaa pidempään.
(Päivitetty: )
Teksti: Jani Kaaro

Toisinaan jälkijäristys voi kuitenkin tulla vasta vuosien, ja joskus jopa vuosikymmenien päästä, kuten tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa väitetään.

Utahin yliopiston tutkijoiden mukaan Yellowstonessa vuonna 2017 havaittu suuri maanjäristysten sarja oli itse asiassa vuonna 1959 tapahtuneen suuren maanjäristyksen jälkijäristys.

Montanan voimakkain maanjäristys vuonna 1959

Vuoden 1959 maanjäristys, joka tunnetaan Lake Hebgenin maanjäristyksenä, on voimakkain Montanassa mitattu maanjäristys. Sen voimakkuus oli 7,2, ja se aiheutti valtavan maanvyörymän, surmasi 28 ihmistä ja loi alueelle kokonaan uuden järven estämällä Madison -joen virtauksen.

Maanjäristys aiheutti myös suuria vaihteluita pohjaveden korkeudessa aina Havaijilla saakka.

Nyt tutkijat ehdottavat, että tämän suuren maanjäristyksen jälkijäristykset tulivat lähes 60 vuotta myöhemmin, kun Maple Creekin alueella, lähellä Hebgen-järveä, koettiin maanjäristysten ”parvi”.

Maple Creekin parvessa 3000 pientä maanjäristystä

Maanjäristysten parveksi kutsutaan maanjäristyksiä, jotka tapahtuvat samalla aluella ja ajallisesti hyvin lähellä toisiaan, esimerkiksi päivien tai viikkojen sisällä.

Ne ovat usein pieniä ja eroavat varsinaisista maanjäristyksistä siinä, että niissä ei ole mitään pääjäristystä, jota seuraisi jälkijäristyksiä. Maple Creekin parvessa esimerkiksi oli noin 3000 pientä maanjäristystä.

Magman liike paljastaa

Tutkijoiden mukaan Hebgenjärven maanjäristyksen ja Maple Creekin parven yhteydestä puhuvat monet seikat. Ensinnäkin parven yhteydessä ei havaittu magman liikettä, mikä olisi voinut selittää järistykset.

Toiseksi parven pohjoisosassa havaitut järistykset tapahtuivat samaa siirroslinjaa pitkin kuin Hebgenjärven maanjäristys. Kolmanneksi Hebgenjärven järistyksen jälkeen mitattiin hyvin vähän jälkijäristyksiä, mikä on epätavallista näin suuren järistyksen jälkeen.

Selitys on, että jälkijäristykset vain tulivat 60 vuotta ja 11 kuukautta myöhemmin.

Kaikki parven järistykset eivät kuitenkaan liittyneet kuudenkymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin. Parvialueen eteläosassa tapahtuneisiin järistyksiin liittyi selvästi magman liikettä, joten niiden alkuperä oli luultavasti eri.

X