Valaillakin on suruaika – Läheisen kuoleman jälkeinen surukäyttäytyminen on ominaista erityisesti delfiineille

Jaa kaverilleTilaa Seura
delfiini
© iStockphoto
Tuoreessa kansainvälisessä tutkimuksessa kerättiin ensimmäisen kerran järjestelmällisesti tietoa valaiden surukäyttäytymisestä.

Kun ihminen menettää läheisensä, hän koettaa pitää tästä kiinni monin eri tavoin: palaamalla valokuviin, jotka herättävät muistoja vainajasta tai hoitamalla tämän hautaa. Samanlaista käyttäytymistä on havaittu myös eläimillä, etenkin norsuilla ja kädellisillä.

Simpanssit kantavat kuolleita poikasiaan viikkokaupalla. Myös norsujen on nähty kantavan kuollutta poikasta mukanaan. Eläimetkin vaikuttavat siis olevan haluttomia päästämään irti kuolleesta läheisestä, ja niiden käyttäytyminen muistuttaa surua.

Delfiinien sureminen yllätti

Myös valaat ovat kehittyneitä eläimiä, joten surevatko nekin läheisiään? Tuoreen tutkimuksen mukaan vastaus näyttää olevan kyllä.

Esimerkiksi vuonna 2016 tutkijat saivat todistaa Välimerellä lähietäisyydeltä, miten kumppaninsa menettänyt raitadelfiini ui kuolleen naaraan ympärillä, tökki sitä nokallaan ja työnsi sitä eteenpäin. Välillä se työnsi naarasta alaspäin ja katsoi sitä, ikään kuin odottaen reaktiota. Delfiinien on myös havaittu kantavan kuolleita poikasia suussaan pitkiä aikoja.

Tuoreessa kansainvälisessä tutkimuksessa kerättiin ensimmäisen kerran järjestelmällisesti tietoa valaiden surukäyttäytymisestä.

Tieteellisestä kirjallisuudesta etsittiin kaikki surukäyttäytymistä koskevat tapauskertomukset 1970-luvulta lähtien. Niiden tarkka analysointi osoitti, että surukäyttäytyminen oli ominaista nimenomaisesti delfiineille: 92 prosenttia tapauksista koski delfiinejä.

Tutkijat eivät osaa selittää, miksi juuri delfiinit. Kyse voi olla niiden kehittyneemmistä aivoista, intensiivisestä sosiaalisuudesta tai siitä, että delfiineistä on helpompi tehdä tarkkoja havaintoja kuin muista valaista.

X