Ydinvoiman huippuasiantuntija Juhani Hyvärinen: ”Ydinvoimaloiden turvallisuutta voi tutkia – mutta ei todistaa”
Tšernobyl-turman aikaan Juhani Hyvärinen oli teekkari, joka alkoi pohtia, mistä ydinvoimaloiden onnettomuudet johtuvat ja miten ne voisi estää.
Juhani Hyvärinen muistuttaa, että ydinvoimaonnettomuudet ovat olleet hyvin harvinaisia. Riski on hänestä hyväksyttävissä, koska pahimmankin ydinonnettomuuden vahingot ovat paikallisia. © Mikko Nikkinen
”Ai se tyyppi, jolla on poninhäntä?”
Kyllä, Juhani Hyvärinen on monelle poninhännästään tuttu ydinvoiman huippuasiantuntija.
Lappeenrannan–Lahden teknillisen yliopiston (LUT) ydinvoimaprofessori on yhdistelmä kapinallisuutta ja palavasieluista insinööriä. Jo lapsena Hyvärinen tykkäsi rakennella legoilla, hahmottaa mittasuhteita ja pohtia, miten asiat toimivat.
”Olin kiinnostunut elottoman luonnon asioista, en ihmisistä”, Juhani Hyvärinen virnistää.
Hän ei ole suinkaan erakoitunut ihmisvihaaja: kouluaikoina Hyvärinen soitti bassoa gospel-bändissä ja opiskeluaikoina rock-kokoonpanoissa.
”Halusin aina kuulua johonkin.”
Erilainen nuori
Juhani Hyvärinen lähti silloiseen Lappeenrannan teknilliseen korkeakouluun lukemaan energiatekniikkaa vuonna 1982. Hän olisi päässyt myös Helsinkiin opiskelemaan fysiikkaa.
”Kaikki kaverit halusivat Helsingin yliopistoon tai Espoon Otaniemeen, ja minä halusin olla erilainen nuori. Kyse oli myös sympatiasta periferiaa kohtaan.”
Lappeenrannassa oli ja on Suomen ainoa yliopisto, jossa ydinvoimatekniikkaa voi lukea pääaineena.
Hyvärinen oli yliopistossa heti kuin kotonaan. Käsiteltävät asiat olivat abstrakteja mutta eksakteja, ja opiskelija saattoi kokea olevansa objektiivisten totuuksien äärellä.
”Yliopistossa oli paljon hyviä originelleja tyyppejä, eivätkä opiskelijat Lappeenrannassa kilpailleet keskenään.”
Tšernobylin onnettomuus
Suomi on ollut ydinvoimavaltio 45 vuotta. Loviisan kaksi ja Eurajoen Olkiluodon kaksi reaktoria otettiin käyttöön 1977–1982.
Sen jälkeen ydinvoimarakentamisessa olikin pitkään hiljaista.
Vuonna 1979 USA:ssa Harrisburgissa oli sattunut uhkaava reaktorin ytimen osittainen sulaminen, ja 1986 Neuvostoliittoon kuuluneen Ukrainan Tšernobylissä tapahtui historian toistaiseksi pahin ydinonnettomuus reaktorin räjähtäessä.
Yli 30 ihmistä kuoli, ja arviolta tuhannet kärsivät myöhemmin säteilysairauksista.
Tšernobylin turman aikaan Juhani Hyvärinen oli tutkijaluonteinen teekkari.
”En ajatellut inhimillistä tragediaa. Minusta oli kiinnostavaa, mikä kaikki oli voinut mennä pieleen ja miten onnettomuudet voisi välttää.”
Muutoinkin suomalaisia kiinnostivat lähinnä radioaktiivisen pilven mahdolliset liikkeet Suomen yllä sekä marjoihin, sieniin ja kaloihin kertynyt radioaktiivisuus – eikä salailevasta Neuvostoliitosta saanutkaan tietoa inhimillisestä kärsimyksestä.
Ydinturmien perintönä ydinvoimavastaisuus länsimaissa kasvoi.
Onnettomuusriskin lisäksi pelkoa herätti esimerkiksi ydinjätteen loppusijoitus, ja ympäristöpuolueet vastustivat lisäydinenergiaa vaatien tilalle energian säästämistä.
Kiusallinen väitöskirja sai STUK:in reagoimaan
Juhani Hyvärinen valmistui diplomi-insinööriksi 1988. Asepalveluksen sijaan hän suoritti siviilipalveluksen ydinvoimatutkijana STUKissa, mistä sivariajan jälkeen löytyi myös vakituinen työpaikka.
Hyvärinen asettui puolisonsa kanssa Helsinkiin, jonne ei ollut halunnut opiskelemaan.
STUKissa hän jatkoi erikoistumista ydinvoimaloiden turvallisuuteen ja teki aiheesta myös väitöskirjansa 1996. STUK oli tuolloin merkittävä tutkimuslaitos, ja väitöskirja julkaistiin sen tärkeimmässä julkaisusarjassa.
Liekö ollut osoitus kapinallisuudesta, mutta Hyvärinen onnistui aiheuttamaan väitöksellään pienen skandaalin.
Hänen väitöskirjansa jälkeen STUK päätti lisäsi väitöskirjoihin huomautuksen: ”Tutkimus edustaa kirjoittajan näkemyksiä eikä välttämättä STUKin virallista kantaa.”
Mikä väitöksessä sai STUKin reagoimaan näin?
”Kiintoisinta väitöskirjassa oli ehkä toteamukseni, että ydinvoimaloiden turvallisuutta voi tutkia, mutta ei todistaa”, Juhani Hyvärinen sanoo.
Hänen mielestään päätelmä kuulosti arkijärjelläkin loogiselta, mutta STUK ilmeisesti piti sitä kiusallisena.
Hyppy Fennovoimaan
2000-luvulla aika oli Suomessa kypsä lisäydinvoimalle.
Vielä 1990-luvun alussa eduskunta oli kaatanut ydinvoimalahankkeen, mutta kasvanut energiantarve ja ydinvoiman päästöttömyys fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna muuttivat tilanteen.
Vuonna 2002 eduskunta myönsi TVO:lle luvan Olkiluoto 3 -voimalalle.
Myöhemmin luvanhakijaksi ilmoittautui myös uusi, 2007 perustettu Fennovoima-yhtiö. Sen osakkaita olivat muun muassa Outokumpu ja saksalainen E.ON-energiajätti.
Fennovoima palkkasi ydintekniikkajohtajakseen Hyvärisen. Hän oli yhtiön seitsemäs palkattu työntekijä.
Hyppy uuteen oli riski. Ei ollut varmaa, että Fennovoima tulisi saamaan eduskunnalta voimalahakemukseensa myönteisen periaatepäätöksen suunnitellusti 2010.
”Moni kysyi, miksi jätän turvallisen STUKin eläkeviran. Sanoin, että Fennovoimassa töissä on hauskaa joka päivä ainakin kolme vuotta.”
Kuin start up
Työpaikkana Fennovoima oli toista kuin STUK.
”STUK oli iso virasto, jossa oli oma lomake kaikkeen. Fennovoima taas oli käytännössä start up -yhtiö. Alussa meillä oli pari toimistohuonetta jossain käytävän perällä Outokummun takapihalla Helsingissä eikä edes työpuhelimia ollut.”
Juhani Hyvärinen sai suunnitella uutta ydinvoimalaa täysin puhtaalta pöydältä.
”Se oli todella siistiä. Oli tunne, että kaikki on mahdollista, ja halusimme tehdä kaiken niin hyvin ja oikein kuin vain mahdollista.”
Hyvärinen perehtyi perusteellisesti Suomen rannikkoon, sillä Fennovoiman voimalalle neljä sijaintivaihtoehtoa meren rannalla: Simo, Pyhäjoki, Kristiinankaupunki ja Ruotsinpyhtää.
Yhtiö halusi voimalalleen paikallisten asukkaiden hyväksynnän. Sitä mitattiin kyselytutkimuksilla, ja Hyvärinen kiersi kertomassa hankkeesta joskus ärhäkällekin yleisölle.
”Muutaman kerran huuto oli kova. Välillä paikalliset eivät saaneet suunvuoroa, kun paikalle oli tullut vastustajia pääkaupunkiseudulta.”
Hyvärinen jäi keskustelemaan tilaisuuksien jälkeenkin yleisön kanssa.
”Aikomuksemme oli tehdä paras mahdollinen ydinvoimala. Halusin kuulla, olisiko ihmisillä jotakin sellaista kerrottavaa, joka meiltä itseltämme olisi jäänyt huomioimatta.”
Asukkaiden vastustus karsi joukosta Kristiinankaupungin ja Ruotsinpyhtään, ja jäljelle jääneiden Simon ja Pyhäjoen välisen kisan voitti lopulta Pyhäjoki.
Professorin paluu Lappeenrantaan
Sitten aikataulu alkoi venyä. Tsunami aiheutti Japanissa Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden 2011, mikä heitti jälleen varjon ydinvoiman ylle – turhaan, arvioi Juhani Hyvärinen.
”Korkeampi aallonmurtaja olisi estänyt onnettomuuden, ja nopeammalla reagoinnilla ainakin yksi reaktoreista olisi voitu pelastaa.”
2012 Fennovoiman suurin sijoittaja E.ON kaikkosi, Fennovoiman omistajien sähkön tarve pieneni, ja 2013 yhtiö valitsi laitostoimittajaksi venäläisen Rosatomin. Se tarkoitti voimalan koon pienenemistä alkuperäisestä.
Isot päätökset oli tehty, ja Hyvärinen katsoi Fennovoima-hankkeen tulleen osaltaan päätökseen. Hän haki Lappeenrannassa avautunutta ydinvoiman professuuria.
”En ollut 25 vuodessa kotiutunut Helsinkiin. Kun sopiva paikka avautui, oli selvää, että haen sitä. Voi sanoa, että professuuri on ollut pitkäaikainen haaveeni.”
Juhani Hyvärinen arvostaa yliopistoa ja sen lahjakkaita ihmisiä, jotka ovat avoimia uusille ajatuksille ja kiinnostuneita toisista ihmisistä.
Tieteellisen tutkimuksen pirstoutumista hän kuitenkin suree.
”Vielä 1990-luvulla oli mahdollista paneutua laajoihin kokonaisuuksiin. Nyt suuret kokonaisuudet on pilkottava pieniin erikseen julkaistaviin osiin ja tutkimus on sisällöllisesti köyhempää.”
Taustalla on ankara kilpailu tutkimusrahoituksesta. Rahoitus riippuu pitkälle siitä, paljonko tutkimuslaitoksen tutkimuksia siteerataan, mikä taas johtaa tutkimusten lukumäärän korostamiseen laadun sijaan.
Ydinvoima myötätuulessa – ”Ihmiset ovat pohjimmiltaan järkeviä”
Suomen ydinvoimalahankkeet ovat edenneet kuin täi tervassa. Olkiluoto 3:n kaupallinen käyttöönotto tapahtunee vihdoin 2022, Fennovoiman tähtäin on siirtynyt vuoteen 2029. Viivästyksiä ei ole aiheuttanut ydinvoima sinänsä, vaan erilaiset talous-, suunnittelu- ja luvitusongelmat.
Tulevaisuudessa jättiydinvoimaloiden tilalle saattavat tulla pienydinvoimalat, joilla Hyvärisen arvion mukaan ehkä jo tällä vuosikymmenellä tuotetaan paikallisesti sähköä ja lämpöä.
Ydinvoiman suuri kysymys on ollut korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitus, jota ei vielä ole käytännössä toteutettu missään päin maailmaa. Suomessa Posiva-yhtiö rakentaa Eurajoella vajaan puolen kilometrin syvyydessä kallioperässä olevaa loppusijoituspaikkaa, johon käytettyä ydinpolttoainetta aletaan ensimmäisenä maailmassa loppusijoittaa 2020-luvun puolivälissä.
Ydinvoimamyönteisyys on Suomessa kasvanut. Hyvärisestä se on luonnollista, sillä ilmastonmuutoksen pysäyttäminen edellyttää siirtymistä päästöttömiin energiamuotoihin.
”Ihmiset ovat pohjimmiltaan järkeviä. Kokemukset ydinvoimasta ovat Suomessa erinomaisia. Ihmiset vertailevat eri vaihtoehtoja ja valitsevat parhaiten toimivan.”
Lue myös: Elina Hujala tutkii ydinvoimaloiden turvallisuutta – Näkövamma ei ole este atomin ytimessä